Uudehko koti ja kadonnut avain

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Me muutettiin tähän kotiin elokuussa. Meidän koko ajan huonontuvan taloustilanteen takia koettiin järkevimmäksi laittaa asunto myyntiin ja muuttaa itse vuokralle. Ja meillä kävikin sitten aivan älytön säkä: Ensinnäkin asunto meni kaupaksi ensimmäisestä näytöstä (itse asiassa kaksi ostajaa oikein tappelivat siitä, kumpi saa maksaa meille enemmän siitä) ja toiseksi löysimme tilalle maailman parhaan vuokra-asunnon. Uusi asuntomme on isohko kerrostalokaksio lähellä keskustaa, mutta suht rauhallisella alueella, tosi persoonallisella ja kivalla pohjaratkaisulla. Siinä on oma sauna, ISO lasitettu parveke, ihana yhtenäinen ruokailutila-olohuone-työnurkkaus, jonka lähes pelkkää ikkunaa olevassa ulkoseinässä on muitakin kuin 90 asteen kulmia. Talo on vain 4 vuotta vanha, joten keittiö, kylpyhuone sun muut ovat uusien standardien mukaisia ja lattiat tammiparkettia. Lisäksi talo on rakennusvaiheessa otettu koekaniiniksi uusille äänieristysmateriaaleille. Meille ei kuulu MITÄÄN naapureista. Ei siis kerta kaikkiaan mitään. No, kerran seinänaapuri aivasti niin kovaa, että saunassa kajahti. Ja kerran yläkerran naapuri raahasti pöytää tms. lattiaa pitkin. Mutta siis toisin sanoen, ei tarvitse olla huolissaan, että jos nyt vielä klo 21 jälkeen katsotaan leffaa, naapurit alkaa hakata pattereita.

Positiivinen yllätys oli myös se, mikä meille selvisi vasta mennessämme allekirjoittamaan vuokrasopimusta, että toisin kuin luulimme, vuokranantajamme ei ole yksityishenkilö vaan vakuutusyhtiö. Tarkoittaa käytännössä sitä, että kukaan ei ole kyttäämässä mustasukkaisen perfektionismin vallassa, mihin seinään taulukoukkumme vasaroimme, eikä ole suurta riskiä siitä, että vuokranantaja ilmoittaisi puolen vuoden jälkeen laittavansa asunnon myyntiin.

Tämä tuntui kodilta käytännössä välittömästi. Ja pidän tästä ehkä enemmän kuin mistään aikaisemmasta kodistamme. Enää ei harmita vuokralla oleminenkaan ollenkaan.

Se naapurin aivasteleva 85-vuotias herra muuten vuokrasi meille lukittavan autokatospaikan huikealla 30 eurolla kuussa! Ei voi valittaa. Paitsi että viime viikon keskiviikkona Mies hukkasi sen avaimen. Meillä elettiin muutama päivä aikamoisen paniikin vallassa. Mies tuli illalla salibandytreeneistä kotiin ja huomasi avaimen kadonneen. Se oli sellaisella avattavalla avaimenperällä kiinni autonavaimessa, siis tämän tyyppisellä, jotta se kulkee mukana mutta sen saa kätevästi irti, ettei tarvitse sammuttaa autoa kun nousee avaamaan häkin luukun. Ja se oli vain pudonnut. Varmaan Miehen nostaessa kassia autosta tai jotain. Kylmä hiki nousi pelkästä ajatuksesta, että pitäisi naapurin sedälle mennä kertomaan, että nyt se on hukassa se avain. Kallis Abloyn turva-avain vielä.

Parkkeerattiin viikonlopun ajan kadunvarteen auto. Sitten maanantaina kun tultiin asioilta, niin Mies päätti, että hänpä käy poliisilaitokselta kyselemässä sitä avainta, ja jäi autoon odottelemaan, kun hain vielä ylhäältä vuokraleffan joka myös piti palauttaa. Hän siinä odotellessaan päätti siivota roskat takapenkin jalkatilasta, ja sieltä se avain sitten löytyi.

Huhpuh. Onneksi.

Aaaaarrrggh, mä en kestä...

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

...kun meidän koti on niin sotkuinen. Tämä on tämmöinen periytyvä juttu, tai toisaalta ei. Meidän äiti on taitava sisustaja ja meidän koti on aina ollut tosi kaunis ja viihtyisä (siistinä siis), vaikkei rahaa merkkikalusteisiin olekaan koskaan ollut. Mutta minun koko lapsuus meni niin, että samaan aikaan elettin lamaa, joka iski vanhempiini tosi voimakkaasti. Äiti (laman takia ja muutenkin) sairasti tietämättään vakavaa masennusta ja teki töitä melkeinpä yötä päivää, ja isä teki myös paljon töitä ja oli väsynyt. Me siskon kanssa opittiin jo aika pieninä, kun oltiin paljon kaksistaan kotona, että paras keino ilahduttaa ja yllättää isi ja äiti oli siivota koti putsplank heidän poissa ollessa. Silloin ei pusuista ja haleista meinannut tulla loppua.

Mutta näin ollen en minäkään oikein ole oppinut sellaista tasaisen siistinä pitämisen taitoa kotoa. Tätä asiaa ei tietenkään ollenkaan helpota ajoittaiset masennuskaudet, jolloin tuntuu ylivoimaiselta tehdä yhtikäs mitään muuta kuin istua koneen tai telkkarin ääressä. Ja tämä pätee minun lisäkseni myös (tai vielä enemmänkin) äitiin. Se ärsyttää siksikin, kun haluaisin meidän kodin olevan meidän kavereille ja sukulaisille sellainen paikka, mihin saa koska vain tulla ja jäädä vaikka yöksi. Sen lisäksi rakastan käpertyä sohvannurkkaan pimeinä iltoina neulomuksen kanssa kynttilät palaen, mutta se tuntuu ihan tyhmältä, jos koti ei ole siisti.

Ei vaan, olen minä pikkuisen siinä edistynyt, siinä kodin siistinä pitämisessä. Yritän myös säännöllisesti miettiä hyllyjen, kaappien yms. järjestystä uudelleen niin, että paikat olisi mahdollisimman helppoa pitää siisteinä. Mutta juuri nyt tällä hetkellä täällä vallitsee kaaos. Suutuin vaatekaapilleni pari päivää sitten (ja uudestaan eilen), joten suuri osa sen sisällöstä lojuu lattialla. Järjestelin papereita, joten ne ovat nyt kaikki siistissä järjestyksessä... lattialla. Joimme eilen Miehen kanssa olutta, joten sohvan käsinojilla lojuu tyhjiä tölkkejä. No, astianpesukoneen ja pyykkikoneen sentään sain eilen laitettua päälle, mutta ne märät pyykit on edelleen siellä koneessa ja astioita oli kertynyt semmoinen vuori, ettei ne mahtuneet kaikki koneeseen ja tiskiallas on siis täynnä. Puh.

Joojoo, siivoonsiivoon.

Neulomuksia

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Tämmöisiä on valmistunut viime aikoina:


Tämä on ihana, vaikka itse sanonkin! Lanka on Garnstudio DROPS Nepal ja ohje löytyy DROPS Designista, täältä. Ja kuten ohjeessakin, tämän oli alunperin tarkoitus olla villatakki, mutta mulla loppui lanka kesken. Olin luovuttamassa koko projektin suhteen, mutta armaat neulootikkoystäväni ehdottivat, että jätän hihat pois ja teen liivin. Ja siitähän tuli täydellinen.

Tein myös rintaneulan liivin kiinnittimeksi:

Tuo rossi oli eräissä korkokengissäni. Toisesta kengästä oli koriste irronnut huomaamattani, joten irrotin sen toisestakin. Ja tässä se saa nyt uuden elämän.

Olen viime aikoina tehnyt myös aika paljon vauvaneuleita. Osittain tietenkin siinä toivossa, että saisin oman käärön, joka niitä voisi käyttää, mutta ystäväpiiriini on tulossa kolme vauvaa puolen vuoden sisällä, joten eiköhän näille käyttäjä löydy. Tuo mekko itse asiassa on tehtykin lahjaksi ystäväni ensi kuussa syntyväksi odotetulle tyttärelle.


Lanka: tuntematon
Ohje: Heart2Heart Gown by Mary M. Glynn


Lanka: Garnstudio DROPS Baby Alpaca Silk
Ohje: Pepita by Martina Behm

Semmoisia. Puikoilla edelleen keltainen pitsikietaisujakku ja musta palmikkovillatakki. Lisäksi pitäisi tehdä Miehelle uudet lapaset, koska se kadotti edelliset. Ei siinä mitään, talvi ei ole talvi ilman yksiä kadonneita lapasia, mutta jo marraskuussa... Huoh.