-

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Täällä ollaan taas

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Aloitin blogini kokonaan alusta. Ainakin puoli vuotta se ehti olla kokonaan jäähylläkin.

Lopetin blogini, koska se alkoi tuntua vieraalta. Niin paljon oli tapahtunut, ja toisaalta ei mitään, jonka olisi voinut yksinkertaisesti selittää. En vain enää ollut sama ihminen kuin blogia aloittaessani. Voisiko olla... että minusta oli tullut aikuinen? Äh... ei kai nyt sentään. Muutenkin tunteeni blogista olivat ristiriitaiset. Yhtäältä tarkoitukseni oli vain kirjoittaa omaksi ilokseni ja koska kirjoittaminen on terapeuttista, toisaalta kuitenkin otin stressiä lukijoiden ja kommenttien hankkimisesta. Aloitin kirjoittamalla täysin anonyymisti, sitten aloin keksiä "salanimiä" henkilöille, joista kirjoitin ja lopulta höllensin niin, että aloin jo pelätä, että joku yhdistäisi blogini henkilöt oikeisiin henkilöihin. Säikähdin pahanpäiväisesti, kun joku löysi sattumalta blogini ja tunnisti minut tekstistä, mutten ollut enkä ole vieläkään varma, onko se välttämättä yksiselitteisesti huono asia.

Olen kuitenkin viime aikoina kaivannut blogiani. Yritin kirjoittaa satunnaisia ajatuksia Bloggeriin, mutten tykännyt siitä. Mielestäni Vuodatuksen blogit ovat kauniimpia ja niitä on helpompi muokata. Oli teknisiä ongelmia tai ei, halusin jatkaa täällä.

Katsotaan, mitä tästä seuraa.