-

sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Ei ole mitään kirjoitettavaa.

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Mulla on jonkin sortin bloggauslukko. Aina välillä tulee semmoinen fiilis, että kirjoitanpa vähän blogiin jotain, mutta sitten tulen tänne ja tuntuukin, että ei mulla ole mitään kirjoitettavaa. Ei ainakaan mitään, mitä en olisi jo kertonut. Eli asumme edelleen vanhempieni kanssa, se on edelleen toisaalta ihanaa ja toisaalta rankkaa, meidän rahat on edelleen loppu ja edellen kuitenkin parempaa kohti mennään.
No okei, tuo, että rahat on EDELLEEN loppu, on kyllä masentava takaisku, ei sen niin pitänyt mennä. Mutta meidän elämäntilanne on nyt ja todennäköisesti vielä ainakin vuoden verran sellainen, että aika suuri osa meidän toimeentulosta on erilaisia tukia ja etuuksia, ja valitettavasti meidän molempien tuki-/etuuskäsittelyt ovat venyneet meistä riippumattomista syistä. Miehen kohdalla kyse on yksinkertaisesti byrokratiasta ja minun kohdallani on yhdessä valtionvirastossa tapahtunut inhimillinen erehdys, jonka takia odotan edelleen soviteltua työttömyyspäivärahaa elokuulta. Mutta siitäkin on turha jauhaa, koska tällä viikolla saatiin molempia asioita merkittävästi eteenpäin ja olen aika toiveikas sen suhteen, että ensi viikolla alkaisi asiat vihdoin selkiytyä.
En ole edes lukenut mitään. Enkä saanut neuleita valmiiksi. Tosin olis kyllä muutama vanha neule vielä bloggaamatta.
Saapa sitä näköjään jotain blogattua siitäkin, ettei ole mitään blogattavaa.
Paremmalla onnella ensi kerralla.

torstai 19. syyskuuta 2013

Arkea

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Tulin jotenkin kauhean surulliseksi Tiimarin konkurssiuutisesta. Ei semmoista saa tapahtua. Täytynee käydä hamstraamassa tarravarastot täyteen oppilaita varten ennen kuin laittavat lapun luukulle.
Meillä sujuu arki täällä vanhempieni kotona ihan mukavasti omalla painollaan jo. Ainakin mun kohdalta. Miehellä on hiukan rankempaa, koska anopin taholta on ilmassa vähän sellaista henkeä, ettei hän tee koskaan mitään oikein. Se lienee toisaalta ihan normaalia anoppien ja vävyjen kesken... Hyvin meillä pääsääntöisesti täällä joka tapauksessa menee.
Tänään olen joutunut hoitamaan jos jonkinmoisia asioita. Ollut yhteydessä ammattiliittoon, muun muassa. Kävi meinaan ilmi, että työsopimukseni teatterissa on ristiriidassa alan TESsin kanssa aika merkittävällä tavalla, ja sitä täytyy nyt vähän selvitellä. Meillä on myöskin meidän vanhan asunnon avaimet edelleen. Vuokranantaja oli sopinut välitysfirman kanssa, että ne soittaa mulle ja kertoo, mihin voin viedä avaimet, mutta soittoa ei vaan ole kuulunut. Sitäkin täytyi siis selvittää. Sitten tarvitsisin huomiseen mennessä palkkatodistuksen ajalta 19.8.-31.8. Kelaa varten, jotta saavat laskettua mulle sovitellun työttömyyspäivärahan, mutta ne lähettikin mulle todistuksen ajalta 13.8.-9.9. Sillä en tee yhtikäs mitään. Että hohhoijaa vaan ja uudestaan alusta koko homma.
Olen ollut muuten tosi maassa pari päivää, lähinnä rahahuolien takia. Mutta kun tänään aamulla tuli Miehen opintotukipäätös ja tieto siitä, että se maksetaan huomenna, olen ollut ihan eri ihminen. Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa. Jos vaikka oltais parin viikon päästä jo vähän vähemmän riippuvaisia isin ja äitin ylläpidosta. Sitä olen monelle sanonutkin, että ei mua pänni sinänsä yhtään ajatus vanhempieni luona asumisesta, päinvastoin uskon ja tiedän, että meillä on jopa oikein hauskaa suurimman osan ajasta, mutta mua pännii se, ettei meillä ole vaihtoehtoja. Se, että me ollaan riippuvaisia heistä. Se on masentavaa, ehkä jopa nöyryyttävää. Mutta lyhyt pätkä elämästähän tämä sitten jälkikäteen ajatellen on.
Ja toisaalta, on se aika ihanaa, että meillä sentään on joku, joka auttaa hädässä. Kaikilla ei ole.

maanantai 9. syyskuuta 2013

Elämän järjestelyä

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Mies: "Täällä!"
Minä: "Tuolla!"
Mies: "Siellä?"
Minä: "Täällä."
Mies: "Miksi?"

Yllä yksi esimerkki meidän aamuisista dialogeista, joilla ei ehkä voitettaisi Nobelin kirjallisuuspalkintoa, mutta väliäkö tuolla, asia tuli selväksi.

Mies aloittaa tänään koulun. Leipurin ammattitutkintoon valmistavan aikuiskoulutuksen. Meillä on ollut tässä aika hankala tilanne, kun on ollut isoja valintoja tehtävänä:
Vaihtoehto 1: Mies ei mene opiskelemaan, vaan palaa vanhaan työpaikkaansa tekemään jälkimarkkinointia, johon vanha pomo hänet oikein mielellään ottaisi, mutta joka tarkoittaisi käytännössä sitä, että Mies olisi kaikki illat ja viikonloput töissä, ja, jos kävisi niin ikävästi, että työt loppuisi, Mies olisi jälleen samassa pisteessä kuin nyt: Ei koulutusta, ei ammattia (työkokemusta kylläkin vaikka miltä aloilta), ei hajuakaan mitä tekisi seuraavaksi.
Vaihtoehto 2: Mies aloittaa opiskelun leipuriksi.

Näistä vaihtoehdoista numero 2 oli ehdottomasti houkuttelevampi ja Miehestä mielekkäämpi, mutta vaihtoehto 1 takaisi rahantulon, mitä ei kyllä voi sivuuttaa noin vain. Aloimme tutkia tukivaihtoehtoja vaihtoehdolle 2 ja löysimme seuraavat:
Vaihtoehto 1: Mies saa työkkäristä jotain aikuiskoulutustukea tai vastaavaa. Tämä vaatisi, että Miehen yritys lopetetaan. Kokonaan. Ei riitä, ettei yrityksestä ole tuloja. Se ei saa löytyä mistään rekistereistä tms., mikä tarkoittaisi yhtä kuin n. 2000 euron vetämistä vessasta alas, koska suunnilleen sen summan edestä meillä on valmiita tuotteita, joita on tässä myyty pikkuhiljaa.
Vaihtoehto 2: Mies saa Kelasta kuntoutustukea, koska hän on joutunut lopettamaan aikaisemman ammattinsa (varastomies) harjoittamisen terveysongelmien vuoksi. Kuulostaa hyvältä, mutta ennen kuin Kela myöntää tuen, tarvitaan alle vuoden vanha B-lääkärintodistus. Miehellä on B-todistus vuodelta 2011, ei kelpaa (koska onhan selvää, että synnynnäinen niskanikaman epämuodostuma muuttaa muotoaan kahden vuoden aikana rajusti), ja seuraava vapaa lääkäriaika julkisella puolella on 31.10. Yksityiseen ei ole varaa.

Huoh. Kyllä elämä osaa olla hankalaa.
No, Mies nyt sitten aloittaa sen opiskelun tänään, mutta opiskelun rahoitus on vielä hieman hakusessa. Tällä viikolla on paljon asioita hoidettavana.

keskiviikko 4. syyskuuta 2013

Voi huoh näitä Suomen julkkiksia...

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Enpä olisi koskaan uskonut sen päivän koittavan, että kirjoitan blogiini Big Brotherista. En ole koskaan seurannut BB:tä, paitsi epäsäännöllisesti brittien BB:tä silloin joskus ennen kuin se tuli Suomeen. En ole ihan varma, mutta luulen, että se saattoi olla kaikista ensimmäinen tuotantokausi ikinä, joten kisaajat eivät vielä silloin olleet hoksanneet, että talosta kannattaa tehdä julkinen bordelli, ja siksi sarjan seuraaminen oli huomattavasti mielekkäämpää, ainakin itselleni. Makunsa kaikilla.
BB:ssähän on sinänsä oikein mielenkiintoinen idea, ja kun julkkis-BB ilmoitettiin alkavaksi, ajattelin, että sehän voisi olla kiintoisa kausi. Ajattelin, että julkkiksilla on sen verran imagoa pidettävänä yllä eikä enää pakottavaa tarvetta hankkia julkisuutta keinolla millä hyvänsä, että kausi saattaisi olla oikeinkin hauskaa katsottavaa. Mutta jälleen kerran aliarvioin suomalaisen median mielikuvituksen, kun määritellään julkkiksia. Hunks-tanssija, Mr. Gay Finland, Miss XL... Okei, no nää on kyllä mulle ihan vieraita. Frederik, hei ton mä tiiän. Ja Andy McCoy, wau! Jori A. Kopponen, tuntuu etäisesti tutulta nimeltä, samoin Susanna Indrén. Joku muidu, joka lasketaan julkkikseksi, koska sen äiti osti sille silikonit 18-vuotislahjaksi. Siis öö... Häh? Matti Nykäsen luottotoimittaja. Just. Huoh. Taitaa jäädä katsomatta tämäkin kausi.
No, se siitä. Eipä mulla aikaa olis moiseen roskaan ollutkaan.
Viime keväänä kädentaitomessuilta ostamani ihana Debbie Bliss -lanka on osoittautunut oikeaksi epäonnen langaksi. Neuloin siitä ensin villatakin, purin sen. Eilen purin samasta langasta neulomani melkein valmiin hupparin. Aion kyllä jatkaa saman ohjeen kanssa mutta muuttaa kokoa. Ehkä vielä joskus saan langasta jotain valmiiksikin.

Tänään kuvaan ne kahdet kämmekkäät, ihan varmasti.

sunnuntai 1. syyskuuta 2013

Leena Lehtolainen: Rivo Satakieli

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Syksy on täällä, yay!
Sain tällä viikolla luetuksi kirjan loppuun: Leena Lehtolainen - Rivo satakieli.
rivo%20satakieli-normal.jpg
En ole ostanut tätä kirjaa itse, vaan Miehen pikkuveljet löysivät kirjan vuokra-asuntonsa kaapista, ilmeisesti edellinen asukas oli sen unohtanut sinne. Päättivät sitten antaa sen mulle, kun eivät lukijaihmisiä ole kumpikaan.
Rivo satakieli on siis Maria Kallio -dekkari, enkä ole niitä aiemmin lukenut. Tämä yksilö sijoittui prostituution maailmaan. Kyllä se aika mukaansatempaava oli, hyvä perusdekkari ja henkilöt mielenkiintoisia.
Mua jotenkin huvitti, kun tänään törmäsin tähän kolumniin. Rivo satakieli on vuodelta 2005, mutta aihe ei ole lakannut olemasta pinnalla 8 vuodessa.

torstai 29. elokuuta 2013

Ella

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Tässäpä jotain, joka on aivan pakko jakaa olemattomien lukijoideni kanssa. Eilen pyöräilin Satakunnantien vartta meiltä meille, eli vanhalta asunnolta vanhempieni luokse, ja ohitin paperilapun. Ehdin huomata, että paperilapun päällä oli kivi, ja se ihmetytti. Paperilapun on tuskin mahdollista lentää tuulen mukana kiven alle. Siispä tein u-käännöksen. Siinä se nökötti keskellä jalkakäytävää.
002-normal.jpg
Siinä lukee:
Hei sinulle kuka oletkin!
Jos kaipaat hyvää, kohteliasta ja rehellistä ystävää, tämän kirjeen kirjoittaja on kuin sinulle luotu. Jos et enään tarvitse sellaista ystävää, laita lappu takaisin maahan, siihen mistä sen löysitkin. Kiitos!
Toivoo: Ella (Tämän kirjeen kirjoittaja)
ps. laita lappu kiven alle!

Olenko ainoa, jonka mielestä Ella on melkoisen liikuttava? Jätin kirjeen paikalleen, koska oletan Ellan kaipaavan lähinnä omanikäistään ystävää, mutta kirjoitin vastauksen, koska halusin kertoa Ellalle, kuinka paljon hänen kirjeensä päivääni piristi ja kuinka kovasti toivon, että hän löytää oikein ihanan ystävän. Menen paikan ohi taas tänään, joten jos kirje ja/tai kivi ovat vielä siellä, jätän oman kirjeeni Ellan löydettäväksi.

keskiviikko 28. elokuuta 2013

Mistä tietää, että on ollut hyvä kesä?

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

No siitä tietenkin, että näin elokuun loppupuolella on sellainen hyvä fiilis, että tämä kesä on täyttänyt tarkoituksensa ja syksy saa tulla.
Olen ehdottomasti kesäihminen. Saa esimerkiksi olla aikamoinen helle, ennenkuin alan kärsiä kuumuudesta. Siis niin kauan tietenkin, kun ei tarvitse esimerkiksi siivota tms. Toisaalta kuitenkin rakastan rutiineja, tasaista elämänrytmiä ja ennen kaikkea uusia alkuja. Siksi syksyn alkaminen on mulle joka vuosi innostuksen aihe. Siihen vielä päälle tunnelmallisen hämärät illat, jolloin voi jo alkaa sytytellä kynttilöitä ja kääriytyä vilttiin teemukin kanssa, niin tämä tyttö osaa nauttia joka hetkestä.
Siis siihen asti, että ympärillä on pelkkää pimeyttä ja loskaa ympäri vuorokauden.
Mitäs minä sitten kesällä tein? No enpäs mitään kovin ihmeellistä loppujen lopuksi. Matkailuun ei ollut varaa ja työ- ja asuntoasiat huolettivat, mutta jotenkin onnistuimme suhtautumaan työttömyyteenkin lähinnä lomana. (Ai niin, siitä tulikin mieleeni, että pitäis käydä työkkärissä... No tämän jälkeen sitten.) Vierailtiin kavereiden mökeillä ja vietettiin viikonloppuja siskon luona maalla koko perheen voimin. Eipä siihen paljon muuta tarvita, hyvään kesään.

tiistai 27. elokuuta 2013

Tämän päivän fiilikset

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Meidän asunto tyhjennettiin eilen, kaikki tavarat, jotka ei ole meillä täällä vanhempieni luona, ovat nyt varastossa. Kävi tuuri: ensinnäkin Turkuun on vastikään avattu uusi vuokravarastohalli, jolla oli avajaistarjouksena kaikki varastot puoleen hintaan. Nyt meillä on siis seitsemän neliön varastokoppi, josta maksamme vaivaiset seitsemänkymppiä kuukaudessa. No, sekin on toki rahaa, ja nettisivun mukaan olisi pitänyt ekan kuun vuokra maksaa etukäteen, joten pelkäsin, että joudutaan siihenkin nyt sitten lainaamaan rahat jostain. Mutta kun soitin firmaan, sieltä sanottiin, että "valitettavasti" heillä on nämä laskutussysteemit vielä vähän vaiheessa, joten he pystyvät vasta parin viikon sisällä lähettämään meille laskun varastosta. Sopii meille. :)
Mua kyllä joskus oikein huvittaa, kun olen niin optimistinen. Me ollaan aivan puilla paljailla, mutten kerta kaikkiaan osaa olla huolissani. Tiedän, että asiat järjestyy. Niinkuin on järjestyneetkin. Tavallaan näen tilanteen jopa hieman romanttisena: musta on aina ollut ihana kuunnella mummin juttuja hänen ja pappan avioliiton alusta. He asuivat ensimmäisen avioliittovuotensa, äitin syntymään asti, pappan vanhempien eteisessä. Heillä oli patja ja puulaatikko, joka näytteli jonkinlaisen pöydän roolia. Siitä sitä kotia sitten lähdettiin pikkuhiljaa rakentamaan, pala kerrallaan. Näen meidän tilanteen vähän samanlaisena nyt. Nyt ollaan pohjalla, ja tästä aletaan rakentaa meidän elämää alusta uudelleen. Meillä tosin on jo huonekalut. Siellä varastossa.
Tästä vaan mulle nousi huoli siitä, etten vain kaikessa huolettomuudessani vahingossa vaikuta siltä, että pidän itsestäänselvyytenä sitä, että me saadaan asua vanhempieni luona ja että he vastaavat suurimmaksi osaksi ruokakuluistakin niin kauan, kunnes saadaan rästissä olevat laskut hoidettua. En haluaisi vaikuttaa kiittämättömältä. Sanoinkin siitä isille ja äitille. Ei semmoisia tarvitse miettiä, kuulemma.
Kävin tänään kuuraamassa vanhan asunnon keittiön. Huomenna on vuorossa kylppäri.

tiistai 20. elokuuta 2013

Muisteloita

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Ajattelinpa pitkästä aikaa vastata blogihaasteeseen.
Nappasin tämän Katarimarialta, ja alunperin haaste on lähtöisin täältä. Tarkoitus on siis muistella omaa elämää muutamana sattumanvaraisena ajankohtana. Millainen olin, mitä ajattelin...
...elokuussa 1999?
Aloitin kahdeksannen luokan. Isosiskoni oli muuttanut kesän aikana pois kotoa, joten olin jäänyt kolmestaan isin ja äitin kanssa, ja se vähän jännitti. Toisaalta olin sen myötä saanut isosiskoni vanhan huoneen ja aika suuren osan huonekaluistakin, joten taisin virallisesti astua isojen tyttöjen kastiin. Olin kyllä edelleen tosi lapsellinen, tiesin sen ja olin jopa vähän ylpeä siitä. Lapset kun ovat onnellisempia kuin aikuiset. Luulen, että olin aika ärsyttävä kaikessa pikkuvanhuudessani. Kävin edelleen viikottain Helsingissä soittotunneilla, mutta inhosin ja pelkäsin opettajaani, ja itsetuntoni sellistinä oli nollassa. Luulen, että masennukseni alkulähteet ovat noissa ajoissa.

...huhtikuussa 2003?
Lukion toinen vuosi läheni loppuaan. Olin korviani myöten rakastunut edellisenä kesänä tapaamaani oululaiseen poikaan, mutta aloin pelätä, että häviäisin kilpailun hänestä toiselle tytölle. Menisi kuitenkin vielä yli vuosi, ennen kuin pelkoni toteutuisi. Toisaalta, olin aiemmin samana vuonna saanut vanhojentanssipäivänä ensisuudelmani joltain aivan toiselta. Niin, ja sitten oli vielä se kolmas tyyppi... Okei, sanotaanko, että ympärilläni parveili poikia. Olin joka viikko ihastunut eri poikaan, mutta siihen oululaiseen olin oikeasti rakastunut.

...maaliskuussa 2009?
Asuimme mieheni kanssa vanhempieni luona, kuten nytkin! Se oli kuitenkin enemmän väliaikaisratkaisu kuin tämänhetkinen tilanne, ja siksi stressaavampi. Olimme ostaneet asunnon vuokrattuna ja olimme kodittomia, kunnes vuokralaisen irtisanomisaika päättyi. Meillä ei ollut omaa huonetta, vaan kämppäsimme isin ja äitin työhuoneessa. Olin melkoisen masentunut, varsinkin kun olin juuri menettänyt työpaikkani, jota olin rakastanut. Tuolloin olin kuitenkin jo saanut lääkityksen masennukseeni. Olin suorittanut opiskeluni sellonsoiton osalta loppuun, vain opinnäytetyö ja muutamia hajanaisia teoriaopintoja roikkui ilmassa keskeneräisinä. En ollut lainkaan varma, että tulisin koskaan tekemään muusikon töitä. Valmistelimme isosiskojeni kanssa kiireisinä toukokuussa pidettävää isin ja äitin 40-vuotishääpäiväkonserttia, joka tulisi olemaan samalla myös opinnäytetyökonserttini.

...syyskuussa 2009?
Olin saanut muusikon töitä! Soitin Turun Kaupunginteatterissa eräässä musikaalissa. Nolasin itseni ja isosiskoni aivan totaalisesti näytelmän ensi-iltajuhlissa, saan edelleen kylmiä väreitä kun ajattelen sitä. Onneksi olen aikuistunut sen jälkeen. Olenhan? Opintoni olivat jääneet roikkumaan ilmaan. Aioin valmistua, mutten oikein saanut aikaiseksi tehdä asian eteen mitään. Typerä mieheni ajoi ajokorttinsa hyllylle, mutta minä olin onneksi saanut ajokortin kesällä. Aloimme tajuta olevamme velkakierteessä, mutta uskoimme voivamme vielä nousta siitä.

...heinäkuussa 2010?
Olimme pulassa. Mieheni oli ollut sairaslomalla helmikuusta saakka ja sen myötä tulomme olivat pudonneet melkein puoleen siitä, jolla aiemmin olimme eläneet kädestä suuhun. Meillä oli asuntolaina, autolaina, isot luottokorttivelat ja vielä muutama käyttöluotto, joilla olimme yrittäneet paikata reikää kukkarossamme. Jäimme joka kuukausi enemmän ja enemmän jälkeen laskuista, ja lopulta menetin luottokelpoisuuteni.

Hui, kun tuli synkkä lopetus muistelulle!! Ja miten tämäkin nyt luisui raha-asioista valittamiseen? Vaikka toisaalta, ehkä ihan terveellistä muistuttaa itseään siitä, mistä ongelmat lähtivät. Ainakin voi sitten yrittää olla tekemättä samoja virheitä uudelleen.

tiistai 30. heinäkuuta 2013

Realismia tai jotain

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Sunnuntaina jalkapallon jälkeen Mies kertoi yhdelle ystävällemme meidän tämänhetkisestä tilanteesta. Ystävä totesi leikillään: "On se hyvä että kaikki paska tulee sun niskaan niin me muut päästään helpommalla." Se jotenkin tiivisti Miehen elämän aika hyvin. Sillä vaan käy kerta toisensa jälkeen ihan älyttömän huono tuuri. Ja aina just silleen, että kun meistä vihdoin tuntuu siltä, että asiat järjestyy ja homma alkaa sujua ja rahatkin riittää laskuihin, tulee uusi romahdus. Ihan käsittämätöntä.
En halua valittaa tuon enempää, koska en oikeasti ole onneton. Eikä Mieskään. Just nyt stressaa aika vietävästi, kun rahat on kerta kaikkiaan loppu, mutta eipä sille mitään voi. Jauhoja ja hiivaa on kaapissa, joten voin leipoa leipää ja pakastimessa on kanaa. Sen jälkeen täytyy siirtyä isin ja äitin jääkaapille. Sinne on onneksi aina avoimet ovet. Sitä paitsi Miehellä on töitä! Se on parasta.
Tänään täytyy irtisanoa vuokrasopimus. Sitten voi alkaa jo pikkuhiljaa lajitella ja pakata tavaroita. Laatikoitakin on jo. Tavallaan olen ihan innoissani jopa. Vaikka tästä ihanasta asunnosta lähteminen harmittaa, kuitenkin uudet alut tuntuu musta aika hyvältä. Seuraavan vuoden aikana niitä on tiedossa kokonaista kolme kappaletta.
Voi järkky mikä naurettava optimisti mä olen. =)

torstai 25. heinäkuuta 2013

Mistä tietää, että uuni on pesun tarpeessa?

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

No esimerkiksi siitä, että palohälytin alkaa ulvoa joka kerta, kun uunin avaa. Ja tulee sieltä aika kamala hajukin.
Itse asiassa meidän koko keittiö olis aika perusteellisen kuurauksen tarpeessa. Kuten kylppärikin. Ja sauna. Ja vähän koko muukin kämppä. Mutta just nyt ei oikein riitä motivaatiota siivoamiseen, kun me muutetaan tästä kuukauden päästä.
Niin, taas me muutetaan. Vuosi me ehdittiin tässä jo asuakin. Mutta kun meille kävi niin, että Miehen firmalta tippu toimitilat alta pois, niin että joudutaan vähän uudelleenjärjestämään työkuvioita... Taas... Mies remontoi syksyn aikana pikkuhiljaa itselleen tiloja siskonsa piharakennuksesta ja tekee muuta palkkatyötä. Tämä tarkoittaa vaan sitä, että meillä on taas yhtäkkiä rahat ihan loppu ja pakko karsia jostain. Ikävä juttu vain on se, ettei me oikein pystytä karsimaan mistään muusta kuin asumiskuluista. Meillä on meinaan aikamoinen neliöhinta tässä nykyisessä asunnossa. Joten päätettiin muuttaa syyskuun alussa. Jonnekin.
Kun isi ja äiti kuuli tästä, he tarjosivat meille mahdollisuutta kämpätä jonkin aikaa heidän vierashuoneessaan. Se tarkoittaisi sitä, että saataisiin olla muutama kuukausi kokonaan ilman asumiskuluja. Se mahdollisuus voittaa jopa kaiken sen henkisen paineen, mikä mun vanhempien luona asumisesta seuraa, joten päätettiin napata tarjouksesta kiinni.
Mehän ollaan kertaalleen aiemmin asuttu kolme kuukautta mun vanhempien nurkissa, mutta silloin heidän asuntonsa oli järjestetty niin, että nukuimme heidän työhuoneessaan. Nyt saamme huoneemme kokonaan itsellemme, joten odotan tästä kerrasta aika paljon mukavampaa. Sen lisäksi olen tällä hetkellä psyykkisesti aika paljon paremmassa jamassa kuin silloin.
No, ei tässä vielä kaikki. Muutamme siis syksyksi vanhempieni luokse. Sitten tammikuussa yksi meidän kaveri lähtee 5 kuukaudeksi Ecuadoriin ja tarvitsee siksi aikaa vuokralaista mukavaan kolmioonsa. Ja mehän tarjouduimme vapaaehtoisiksi. Saadaan asua siinä halvalla koko kevään ajan.
Iso plussa tässä kaikessa on kaikki se rahan säästö. Se poistaa myös aika paljon stressiä Miehen työasioista. Uskon myös, että 9 kuukautta menee loppujen lopuksi melkoisen nopeasti. Sitten ne miinukset:
  • mulla ei tule olemaan omaa kotia seuraaviin 9 kuukauteen
  • me tullaan muuttamaan 3 kertaa vuoden sisällä
  • suurin osa meidän tavaroista täytyy sijoittaa varastoon 9 kuukaudeksi
  • edellämainittu tarkoittaa sitä, että EN NÄE PIANOANI 9 kuukauteen!!
  • pitäisi myös onnistua erottamaan toisistaan ne tavarat, joita ilman tulemme toimeen seuraavat 9 kuukautta, ne tavarat, joita ilman tulemme toimeen syksyn ajan, mutta jotka haluamme vuodenvaihteessa käyttöömme, ja ne tavarat, joita ilman emme tule toimeen.
  • mulla ei ole hajuakaan, missä pidän soittotuntini koko tulevan lukuvuoden. Ehkä alan käydä oppilaiden kotona ja perin kilometrikorvaukset!
  • saatan tulla hulluksi ennen vuodenvaihdetta.
Masentavaa tässä kaikessa on se, että me rakastetaan tätä asuntoa. Mutta minkäs mahtaa, kun on liian kallis niin sitten on liian kallis. Toisaalta, meillä on yhteiselomme aikana ollut tähän asti 4 kotia, ja kaikki ne on meidän mielestä olleet ihania, joten miksei se seuraavakin olisi?
Meidän elämän teema tuntuu olevan ylämäki-alamäki. Aina kun saadaan asiat järjestykseen ja hommat luonnistuu, niin tapahtuu jotain, mikä aiheuttaa totaalisen romahduksen ja sitten me taas kootaan elämäämme pienistä paloista uudestaan. Jos asiasta haluaa löytää jotain positiivista, niin on tässä ainakin oppinut olemaan etsimättä onnellisuutta mistään aineellisesta. Se on niin katoavaista. Meidän onni ei ole.

sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Otatko maidotta vai ilman?

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

...kysyi Simo eilen kahvia tarjotessaan. Simo on ystävämme, joka kutsui meidät luokseen pelaamaan yhtä lautapeliä eilen. Mentiin, vaikka mua ärsyttää kun sovitaan monta asiaa yhdelle päivälle ja sitten pitää sännätä paikasta toiseen, vaikka se aiemmin sovittu asia päivälle olisi ansainnut vaikka ihan hiljaisen koti-illan seuraajakseen.
Lautapeli-illan lisäksi eilen oli nimittäin Miehen tädin muistotilaisuus. Kolmas muistotilaisuus meille puolen vuoden sisään, kun ensin kuoli ne minun isovanhemmat. Tämä oli koko lailla traagisempi, koska täti oli vasta 58-vuotias ja kuoli äkillisen, rajun syövän seurauksena vain puolessatoista kuukaudessa taudin paljastumisesta. Täti oli myös Miehelle aika rakas.
Syöpä on selvästi tosi voimakkaana sukurasitteena Miehen perheessä. Anoppi kuoli 47-vuotiaana syöpään, nyt hänen siskonsa, ja Miehen siskoltakin on jo yksi syöpä leikattu. Eipä sitä kannata pelossa alkaa elää, mutta varmaa on, että jos Miehellä jotain erikoisia oireita joskus ilmaantuu, niin ne tutkitaan heti.
En ole kirjoittanut blogiin pitkään aikaan. Nyt päätin alkaa taas kirjoittaa, ihan vain niitä asioita, joita tulee mieleen, koska meillä on edessä sen verran raskas puolivuotinen, että tulen varmasti kaipaamaan keinoa purkaa paineitani ja ajatuksiani. Toivottavasti blogini ei ala taas vaikuttaa liian synkältä ja negatiiviselta sen myötä, meillä on kuitenkin asiat pohjimmiltaan ihan hyvin.
Kerron toiste lisää.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Muistokirjoitus

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Mulla ei ole enää isovanhempia.
Isin puoleinen pappa kuoli 8 kuukautta ennen minun syntymääni ja mamma ollessani 5-vuotias. Mamman muistan hämärästi, mutten oikein osaa kaivata häntä. Sen sijaan äidin vanhemmat, mummi ja pappa, ovat olleet elämässäni voimakkaasti läsnä viime kuukausiin asti.
Mummi ja pappa tapasivat keskellä sotaa. Annetaan pappan itsensä kertoa siitä:
"Tuli kuin tulikin sellainen lyhyt kotona käynti. Minun oli lähdettävä jalkapatikassa aika pitkälle täältä, ennenkuin sain kyydin. Olin jo lähes kymmenen kilometriä asemistamme, kun yhtäkkiä jouduin tykistökeskitykseen. Ensimmäinen poksahti niin yllättäen, että juuri ja juuri ehdin maihin. Minulla oli reppu ja leipälaukku selässä. Repussa oli omat saapashuosuni ja saappaat ynnä muuta pientä. Tunsin, että joku kova nykäisy selässäni sattui. - - Kun olin hetken odotellut, eikä mitään lisää tapahtunut, päätin nousta ja tarkastaa, mitä oli tapahtunut. Leipälaukku ulommaisena oli ihan sökönä, joten heitin sen pois. Repun läpi oli mennyt vain yksi sirpale, eikä sekään kovin suuri, koska ulostuloreikäkin oli vain vähän repaleinen, noin markan lantin kooinen. Olen usein miettinyt, miksi sellainen ryöppy ihan korpeen, jossa talsii vain yksi mies. Ajattelin myöskin sitä, miten se tuntui paljon kauheammalta, kun olin matkalla kotiin, kun sitävastoin tuolla,. missä usein tilanne on samanlainen, ei se niin paljon järkytä. Ehkä se yllätti, kun olin jo niin kaukana varsinaisista linjoista ja kotiintulo oli jo mielessä. Saavuin silläkin kertaa kuitenkin onnellisesti kotiin ja sain tavata kotiväkeni. Sattuipa tällä lomalla jotakin muutakin. Oli sadepäivä, ja kävelin Eerikinkadulla. Hallia vastapäätä tuli kaksi tyttöä sateenvarjoineen vastaan. Minä menin toisen varjon alle sateelta suojaan, ja sinä iltana sitten tutustuimme. Tapasimme muutaman kerran ennen lähtöäni niin, että lupasin kirjoittaa hänelle rintamalta." -Lainaus pappan omakustannekirjasta "Pojan tie - erään pojan tarina".
Pappa oli pioneeri, joten hän oli aika etunenässä näkemässä (ja tekemässä) kauheuksia. Pappa kirjoittaa jonkin verran niistä kirjassaan, mutta on selvää, että paljon jäi kertomatta. Joka tapauksessa sodan jälkeen toisensa saivat kaksi sodan ja kotirintamankin vaikeuksien arpeuttamaa nuorta, jotka halusivat rakastaa, ja varmasti rakastivatkin, mutta olivat niin pitkään joutuneet tukahduttamaan tunteensa selvitäkseen järjissään hurjista tilanteista, etteivät enää osanneet osoittaa rakkauttaan avoimesti ja koko täyteydessään. Mummin ja pappan avioliitto oli viileän, periaatteellisen uskollisuuden määrittelemä, muttei suinkaan onneton. Ja viime vuosina, heidän molempien oltua ensin vuorotellen sairaaloissa ja heidän lopulta päädyttyä samaan hoitolaitokseen, mutta sen eri osastoille, ei rakkauden laadusta ole voinut erehtyä. Olen saanut nähdä miehen, jota olen pitänyt karskina ja ylpeänä, mutta joka ei ole pystynyt pidättämään isoja onnen kyyneleitä hänen nähdessään vaimonsa viikon erossa olon jälkeen ja naisen, jota olen pitänyt viileän laskelmoivana, mutta jonka ajatukset on täyttänyt haaveet siitä, että he vielä joskus voisivat nukkua yhteisessä, tai edes vierekkäisissä makuuhuoneissa. Tajusin jo vuosia sitten, että kun jompikumpi heistä joskus kuolee, toinen tulee kuolemaan pian sen jälkeen. Ja näin myös kävi. Pappa kuoli 91-vuotiaana 25.12.2012 ja mummi 86-vuotiaana 24.3.2013. He ehtivät olla naimisissa yli 66 vuotta ja saada 4 lasta, 14 lastenlasta ja 12 lastenlastenlasta.
He olivat toistensa syy elää.

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Messutuliaisia

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Tuntuu että olis taas vaikka mitä kirjoitettavaa, yksi kirja on luettuna ja yksi neule on valmistunut ja tänään voisi vaikka puhua pikkuisen tasa-arvostakin ja sen sellaisesta, mutta kerronpa viikonlopun käynnistäni kädentaitomessuilla.
Ehdin vain piipahtaa messuilla lauantaiaamuna, koska meillä oli näytös jo klo 14, mutta lyhyessäkin ajassa ehdin kyllä mainiosti kuluttaa kaiken rahani. Tässä yleiskuva ostoksistani.
Kuva%20033-normal.jpg
Olen jo monena vuonna messuilla ihaillut ja kuolaillut Virkkukoukkusen ihania laukkuja ihanine mietelauseineen, mutten ole raskinut ostaa. Nyt ostin. Laukulla oli hintaa niinkuin käsityöllä kuuluukin, mutta on se myös tosi laadukkaan oloinen.
Kuva%20040-normal.jpg
Olen yleensä haikaillut nimenomaan neulomiseen liittyvillä teksteillä varustettuja laukkuja, mutta nyt päädyin kuitenkin tekstiin "Enhän mie kyl ain oikee itekkää ymmärrä näit miun visioita". Se kilpaili melko tasaisesti tekstin "Saatan näyttää teinilt mut oikeesti olen kyl jo aikuine" kanssa, mutta tämä oli kivemman värinen. =) Laukku on myös tosi kivan mallinen ja kokoinen.
Toinen asia, jota olen jo pitkään haikaillut, on Succaplokit. Nyt ostin omaan jalkaani sopivien sukkien kokoisen parin messuilta.
Kuva%20039-normal.jpg
Valitsin nimenomaisesti tällaiset eriparit... Nyt täytyy ruveta tekemään sukkia! Ja jossain vaiheessa pitää ostaa myös Miehen jalkojen kokoiset succaplokit.
Ja koska käsityömessuilta täytyy aina ostaa myös lankaa, olin valinnut etukäteen ohjeen, jota varten lankaa ostan. Ohjeeksi valiutui (<-onko tuo sana suomea...?) Rusty ja langaksi Debbie Blissin Baby Cashmerino.
Kuva%20035-normal.jpgKuva%20038-normal.jpg
Lanka on silkkisen pehmeää ja ihanan tiheäkierteistä, se sopii tällaiseen pintaneuleiseen vaatteeseen upeasti ja pääsikin heti puikoille.
Kuva%20031-normal.jpg
Kyllä tietää, että on ihanaa lankaa, kun aina muutaman kerroksen välein täytyy pysähtyä hypistelemään.
Näiden lisäksi tein vielä kaksi heräteostosta. Toiseen olen oikein tyytyväinen:
Kuva%20042-normal.jpg
Olen korvakorufriikki, joten tykkään, että korvakoruni ovat edustavasti esillä. Tämä oli siis napakymppiostos. Mutta toinen heräteostos on vähän semmoinen "miksi ihmeessä" -ostos.
Kuva%20034-normal.jpg
Mieheni tekee makeisia työkseen, joten vaahtokarkkipurkkikaulakoru tuntui hauskalta idealta. Mutta se on hervoton, ja ketju on niin pitkä, että se ulottuu melkein napaan saakka. Miksen ostanut korvakoruja mieluummin? Luulenpa, että tämä taitaa päätyä lähinnä koriste-esineeksi. Onneksi se ei ollut kallis.

keskiviikko 13. maaliskuuta 2013

Joanne Harris: Appelsiinin tuoksu

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

APPELSIININ%20TUOKSU-normal.jpg
Luin pitkästä aikaa kirjan. Siis siihen nähden, kuinka paljon vielä muutama vuosi sitten luin. Nyt on kylläkin lukuinto päällä ja tätä seuraavakin lukuprojekti jo loppupuolellaan.
Rakastan Joanne Harrisin kirjoja. Tämä yksilö kertoo lapsuuden kotikyläänsä palanneesta iäkkäästä naisesta, hänen suhteestaan vanhaan kotiin ja äitiin ja sisaruksiin ja elämästä sota-ajan Ranskassa sekä rakkaudesta ruokaan.
Harrisille tyypilliseen tapaan kirja vihjaa salaavansa jotain merkittävää ja säväyttävää, vihjailee, herättelee uteliaisuutta ja paisuttaa jännitystä ihan kirjan loppupuolelle saakka.Tykkään siitä, vaikka onkin olemassa suuri riski, ettei se suuri paljastus olekaan sitten niin räjäyttävä kuin on kuvitellut. Ja toisaalta se sitten onkin, mutta ihan eri tavalla.
Oli se hyvä. Alkuun en heti innostunut, mutta pikkuhiljaa kirja tempaisi mukaansa ja jossain vaiheessa sitä ei enää voinut laskea käsistään.

maanantai 11. maaliskuuta 2013

Kaksi kivaa villatakkia

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

No niin, nyt niitä neuleita! Molemmat Novitan langoista, mikä on mulle aika harvinaista.
Kuva%20014-normal.jpgKuva%20017-normal.jpg
Ohje: Pitsinen kietaisujakku by Arja Viitala
Lanka: Novita Florica

Sain Sydänystävältä lahjaksi useamman kerän ihanan keltaista Floricaa, koska hän ei kokenut värin sopivan itselleen. Pakkohan siitä oli heti jotain aloittaa ja tämä pääsi puikoille. Olen periaatteessa ihan tyytyväinen lopputulokseen ja tätä oli kiva tehdä, mutta on tuo ehkä vähän turhan pitsinen minun tyyliini. On sitä silti tullut käytettyä jonkin verran.
Tästä tuli semmoinen on-off-työ, jonka valmistuminen kesti liian kauan. Todisteena liian kauan -ilmauksen paikkansapitävyydestä on seuraava kuva:
Kuva%20016-normal.jpg
Kahden etukappaleen tekemisen välissä oli niin pitkä tauko, että tein epähuomiossa etureunat aivan eri tavalla: toiseen ainaoikein ja toiseen sileää. Aika nolo moka. Huomasinkin sen vasta valmiina!

Tätä toista on tullut käytettyä paljonkin. Ja kukapa ei käyttäisi hyvin istuvaa, mustaa, ohutta villatakkia. Sori vaan, mutta kuvat on huonoja. Mustan takin kuvaaminen on lievästi sanottuna hankalaa.
Kuva%20028-normal.jpg
Kuva%20025-normal.jpg
Ohje: Moda 5/2011
Lanka: Novita tico tico

Ei, ylemmässä kuvassa ei ole vauvamahaa, vaikka siltä näyttääkin!
3/4-hihat villatakissa eivät ehkä ole se maailman käytännöllisin idea, mutta minä tykkään. Käärin pitkähihaisistakin paidoista usein hihat ylös, tykkään, että kyynärvarret ovat "vapaana".
Tämäkin takki on kaukana virheettömästä (kuten näkyy), ja olen vähän pettynyt itseeni. Olen alkanut lipsua. Tässäkin syy on sama: liian pitkiä taukoja. Kun sitten aloittaa uudelleen, kestää hetki, ennen kuin muistaa kaikki jipot mallineuleessa ym., ja käsialakin saattaa muuttua siinä välissä ja sitten tulee epätasaista.
Tauot ovat johtuneet osin yleisestä neulomisinnottomuudesta, osin langan loppumisesta kesken ja osin siitä, että on ollut yhtä aikaa liian monta keskeneräistä neuletta. Näiden valmistumisen jälkeen olen onneksi saanut päätäni ja lankojani hieman parempaan järjestykseen.
Lopuksi vielä tämmöinen pipo, jonka oli tarkoitus olla vastasyntyneen kokoa, mutta onkin aika lailla isompi. Eiköhän tällekin joku käyttäjä löydy.
Kuva%20011-normal.jpg
Ohje: Aviatrix by Justine Turner
Lanka: Garnstudio DROPS Nepal
Tämä oli kovin söpö malli mielestäni, kiva jämälankaprojekti!

tiistai 26. helmikuuta 2013

Plääh.

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Mä elän jotain päänsisäistä kaamosta aina vain. Nukun 10-13 tuntia vuorokaudessa, tai siis ainakin nukkuisin, jos voisin. Hereilläoloaikani lähinnä istun koneella, mutten silti saa aikaiseksi tehdä niitä tekemättömiä asioita, joita pitäisi ja voisi koneella helposti tehdä. En saa edes aikaiseksi kirjoittaa tänne. Pari aurinkoista päivää ovat vähän piristäneet, mutteivät niin paljon, että olisin päässyt liikkeelle.
Tämä aamu alkoi tyynysodalla ja valtavalla mukillisella mustaa kahvia. Olin jopa niin pirteä, että käytiin seuraavanlainen keskustelu:
Mies: Onko sulla pepussa joku ongelma?
Minä: Eiku mä tanssin!
Mies: Ai sitäkö se olikin.

Ja taas istun koneella, mutta tänään en aio jäädä tähän tämän pidemmäksi aikaa. Pitää hakea pyykit kuivaushuoneesta ja viedä uudet tilalle, lähettää tekstiviestiä 3 kaverille ja yhden oppilaan äidille ja sähköpostia toisen oppilaan äidille. Kirjastossa tarttis käydä, mutten taida ehtiä tänään. Iltapäivällä on yksi soittotunti ja yksi pianomuskarisijaistus (johon täytyy valmistautua) ja sitten olis baletti. Eilenkin olis ollu baletti, mutta istuin koneella. Harmitti jälkikäteen, rakastan käydä siellä. Siis kunhan vain pääsen sinne asti, lähteminen ei ole millään muotoa mukavaa.

Mulla olis myös varmaan lähemmäs 10 valmista neuletta kuvaamista ja esittelyä vailla. Jospa tämä tästä pikkuhiljaa. Masennuslääkkeet ovat kuvioissa mukana, ja kieltäydyn ottamasta isompaa annosta. Laihdutus on mennyt päin mäntyä, johtuen aika suuresti siitä, että karkkitehtailijamieheni kiikuttaa mulle uusia maistiaisia harva se päivä. Päätin aloittaa juoksuohjelmani heti kun on luvattuna vähän plussaa. Meinasin aloittaa jo tällä viikolla, mutta ens viikoksi on luvattu niin paljon pakkasta, etten sitten viitsinytkään. Jospa saisin itseni tekemään sisätiloissa vaikka niitä pilatesjuttuja baletin lisäksi näin alkuun. Lenkkeily alkakoon sitten kun tarkenee eikä tule enää enempää lunta. Tällä viikolla pitäisi myöskin harjoitella ja sitten nauhoittaa omaa soittoa yhtä demoa varten.

Talousasiat masentaa. Minähän olen tehnyt teatterissa hommia viimeiset 3 viikkoa ihan niska limassa, mutta niistä tulee ylihuomenna palkkaa huikeilta 4 päivältä. Loput tulee vasta kuukauden päästä. Aika masentava takaisku, kun olin luullut ja laskenut sen varaan, että tulis koko helmikuun palkka kerralla 15. päivä. Mikä siinä on, että rahaa ei vain koskaan voi olla tarpeeksi, vaikka kuinka paiskisi hommia.

Ja nyt mua ärsyttää, kun kirjoitan tänne vain silloin kuin ärsyttää. Yritän saada tänään edes yhden neuleen kuvattua niin saadaan jotain positiivista tänne!

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Pätkätyöläisen arkea

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

MINÄ.TYKKÄÄN.UUDESTA.VUODATUKSESTA!!!
Tästä tulee vielä mainio, kunhan ne loputkin "hikat" saadaan poistettua. Mutta nyt asiaan.
Minut on kirottu ikuiseksi pätkätyöläiseksi!!! Se nyt taitaa johtua ammatinvalinnastani, ja sen ohella suuntautumisestani siinä. Mulla on huomisesta alkaen 3 työpaikkaa, joiden jokaisen työsopimus päättyy toukokuun loppuun mennessä, ja just nyt se stressaa aika vietävästi. Tai ei ehkä stressaa, mutta ärsyttää.
Ensinnäkin ja ennen kaikkea olen muusikko. Työpaikkani perusteella teatterimuusikko. Huomenna alkaa jälleen uuden produktion harjoitukset omalta osaltani, ja nämähän pestit ovat aina määräaikaisia, ts. produktiokohtaisia. Tämänhetkinen työsopimukseni on voimassa huomisesta kevään viimeiseen näytökseen ja sitten syksyn ensimmäisistä harjoituksista viimeiseen näytökseen, eli kesän ajan työsopimus aivan yksinkertaisesti katkeaa. Näin se tällä alalla menee, eikä sille voi mitään. En ole vakituisessa työsuhteessa mihinkään teatteriin, vaan "keikalla" tässä yhdessä tietyssä produktiossa.
Toiseksi olen sellonsoitonopettaja. Opetan sellonsoittoa eräässä pienessä turkulaisessa musiikkikoulussa, joka ei saa valtiolta tukea. Siksi, ihan ymmärrettävästi, ainakin tämän ensimmäisen lukuvuoden ajan työsuhteeni on määräaikainen, eli se päättyy lukuvuoden päättyessä, eli olen kesän ajan työtön. Sen jälkeen määräaikaisuuden jatkaminen tuskin on laillistakaan, eikä minulla ole mitään syytä epäillä, että työnantajani tällä saralla yrittäisi toimia laittomasti/epäeettisesti. Mutta pakostakin tämä vauvakuumekin on pannut miettimään, että entäs jos olisinkin nyt raskaana? En jäisi äitiyslomalle, vaan kanssani aivan yksinkertaisesti ei tehtäisi uutta työsopimusta. Onhan se nyt vähän pepusta, eikä vähiten siksi, että olen aika kiintynyt oppilaisiini.
Nyt tässä kohtaa nousee esiin kysymys: Miksi ihmeessä minulla on vielä se kolmaskin työpaikka? No, sehän johtuu tietenkin siitä, että olen ollut vuoden verran työttömänä tuon muusikkouden osalta. Siksi hain ja sain syksyllä työpaikan puhelinnumeropalvelusta. Se on niin mun homma, saan pälättää ja tehdä Google-hakuja! Ja työmäärä on erinomainen: 2-4 työvuoroa viikossa (à 4-8 tuntia) ja saan itse vaikuttaa erittäin paljon työvuorojen ajankohtiin. Ja... siinäkin on määräaikainen sopimus, huhtikuun loppuun. Mikä käytännössä tarkoittaa sitä, että nyt, kun en oikeastaan enää tarvitsisi sitä työtä, en oikein voi noin vain irtisanoutua siitä. Eikä siinä silleen mitään, kun niitä näytöksiäkin on vain 2-3 per viikko, että ei mulla aika lopu kesken vaikka tekisinkin muutaman vuoron viikossa puhelinpalvelussa. PAITSI seuraavat 3 viikkoa, jolloin olen joka arkipäivä 4 tuntia aamupäivällä ja 4 tuntia illalla teatterilla harjoituksissa, ja olen saanut sovitettua soittotunnit siihen kaksien harjoitusten väliin. Eli puhelinpalvelutyöt teen sitten vissiin viikonloppuina.
Tähän kirsikaksi kakun päälle semmoinen tieto, että halutessani voin jatkaa puhelinpalveluhommaa kesällä, jolloin se olisi kokopäiväistä, eli 30-40 h viikossa. Sitten syksyllä voisin taas jatkaa totuttuun tapaan, jos haluan. Mikä on mainiota, koska kuten mainittu, olen sekä muusikkoudesta että opettajuudesta työttömänä kesän ajan... MUTTA KUN SE SOPIMUS ALKAISI SITTEN JO TOUKOKUUN ALUSTA!! Silloin menee vielä näytöksiä teatterilla ja lukukausi opetuksessa jatkuu, ja just nyt mulla hajoo pää kun yrittän sovittaa näitä kaikkia yhteen. Tällä viikolla sain jo yhden totaalisen itkupotkuraivarin tämän asian takia, mutta yritän muistuttaa itseäni, että olen onnekas, kun minulla on 3 työtä, joista kaikista jopa tykkään ja jotka tuottaa ongelmia VAIN seuraavat 3 viikkoa ja koko toukokuun... Huoh.
Mutta on se niin ihanaa, että pääsen taas soittamaan. :)

torstai 10. tammikuuta 2013

Skandaali

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Siis voi EI!!! Spice Girlsin comeback on vaarassa peruuntua!!!