tiistai 19. helmikuuta 2019

Kasvissosekeittoa!

En ole erityisen luova ihminen. Nyt te katsotte uudelleen kuvaustekstiä ja nyökkäätte, "joo on se muusikko, miten niin ei ole luova??" Minä olen toteuttaja. Toteutan kyllä asiat omannäköiselläni ja -kuuloisellani tavalla, mutta en luo uutta. En esimerkiksi suunnittele omia neulemallejani. En osaa hahmotella mielessäni, miltä jokin kuvio- tai pintaneuleyhdistelmä näyttäisi valmiina, valmiissa neuleessa. Sen sijaan etsin netistä tai ohjelehdestä valmiin neuleohjeen, muokkaan sitä itselleni sopivaksi ja saatan lisätä siihen jotain omaa.

En myöskään sävellä. Olen yrittänyt, todellakin yrittänyt. Lopputuloksena on lapsellista huttua. Sen sijaan tutustun jonkun muun sävellykseen, kuuntelen mielelläni monen eri esittäjän versioita siitä ja toteutan sitten omankuuloiseni version.

Nyt päästään kasvissosekeittoon. Sama kaava nimittäin toistuu myös keittiössä. Jos haluan tehdä jotain muuta kuin spagettia ja jauhelihakastiketta, käytän mieluiten reseptiä. Voin muokata sitä oman mieleni mukaan, mutta jonkun muun tekemä resepti toimii pohjana.

Valmiissa resepteissä on se hyvä puoli, että ne saavat kokeilemaan raaka-aineita, joita ei muuten yleensä käytä. Olen tällä keinolla kokeillut ja oppinut rakastamaan viime aikoina esimerkiksi lehtikaalia ja palsternakkaa.

Resepteissä on se huono puoli, että usein joutuu ostamaan jotain raaka-ainetta enemmän kuin ko. ruokaan tarvitsisi, ja sitten sitä jää jääkaappiin makaamaan eikä ole aavistustakaan, mihin muuhun sitä voisi käyttää. Siksi joskus on pakko yrittää olla luova ja tehdä niin kutsuttuja pappilan hätävara -ruokia. Tänään oli semmoinen päivä, ja lopputuloksena olikin sen verran mainio soppa, että kirjoitan sen tänne muistiin.

Ainesosat:

1 keskikokoinen bataatti
1 keskikokoinen palsternakka
1/2 pss eli n. 250 g peruna-sipulisekoitusta (pakaste)
1 sellerinvarsi
parin pienen lehtikaalinvarren lehdet revittynä
1 pkt (se isompi) punaisia linssejä
1,5 l vettä
2 kasvisliemikuutiota
herbamarea, yrttejä, mustapippuria, chilijauhetta
2 dl ruokakermaa

Sosekeitoissa on se hyvä puoli, ettei tarvitse juurikaan miettiä, mikä aines kypsyy mitäkin vauhtia, koska soseeksi ne menee kaikki loppujen lopuksi kumminkin. Itse laitoin siis oikeastaan kaiken kermaa lukuunottamatta kerralla kattilaan ja keitin kunnes palsternakatkin olivat kypsiä. (Jos joku viisas tietää hyvän syyn, miksi olisi kannattanut tehdä toisin niin kertokoon ihmeessä, opin mielelläni!) Sitten surrautin keiton soseeksi sauvasekoittimella, lisäsin ruokakerman ja tarkistin maun.

Tuli tosi hyvä keitto! Tästä tuli 5 runsasta annosta, mun mielestä reseptien "annokset" ovat usein aika pieniä. Keitto olisi voinut olla paksumpaakin, eli ensi kerralla voisi vähentää vettä ja tietenkin sitten myös mausteita.

tiistai 15. tammikuuta 2019

Harmaata

Kuva: bauhaus.fi

Sää vaikuttaa ihan hirvittävästi mielialaani! Oikein ärsyttää kun joku täysin ulkopuolinen asia, johon en voi vaikuttaa, saattaa laittaa päiväjärjestykseni täysin uusiksi.

Eilen paistoi aurinko. Olin sisällä melkein koko päivän, mutta tein perusteellisen viikko- ja kuukausisiivouksen (keittiön ja kylppärin perusteellisempi siivous, imurointi, lakanoiden vaihto ja sängyn imurointi, lattioiden pesu jne.) ja muita kotitöitä ja lähdin alkuillasta kävellen Elixiaan Zumba- ja Pilates Ball -tunneille. Olin aivan energiaa täynnä, mutta onnistuin silti olemaan järkevä, enkä huhkinut itseäni lopen uuvuksiin. Jumpan ja infrapunasaunassa rentoutumisen jälkeen kotiin kävellessäni alkoi ihana kevyt lumisade, joka teki minut ihan hirmu onnelliseksi. Siinä oli jotain niin kaunista.

Tänään on harmaata. Ulkona on harmaata, joten pääni sisälläkin on harmaata. En ole varsinaisesti masentuneempi tai alakuloisempi, mutta aloitekykyni on aivan nollassa. En kerta kaikkiaan saa itseäni liikkeelle sohvalta. Onneksi on joitakin hyödyllisiä asioita, joita voi tehdä tässä sohvalla, kuten tulevien tuntien suunnittelu tai blogin kirjoittaminen. Sudokujen täyttäminen ei ole hyödyllistä eikä lyhennä to-do-listaa. Joskus silläkin on toki paikkansa, mutta ei tiistaiaamu- tai -iltapäivisin.

Usein käy niin, että oikein ihmettelen, mistä nyt tänään tuulee kun olen oikein reipas ja energinen tai sitten saamaton ja, no, harmaa, ja sitten katson ikkunasta ulos ja totean: no niinpä tietenkin. Käytän kirkasvalolamppua joka päivä heti syyskuusta alkaen, jolloin pimentyminen alkaa tuntua ja näkyä, pitkälle kevääseen. Tuntuu, että se vähentää sitä ihan kaikkein pahinta väsymystä, joka mulla tulee ensin siinä kaikkein pimeimmässä vaiheessa ja toisen kerran keväällä, kun valoa on yhtäkkiä ihan kauheasti, mutta säätilan vaikutusta reippauteeni se ei vähennä. 

Ehkä mä olen päivänsäde! Pystyn toimimaan vain auringon paistaessa.

Tänään piristi rakkaan ystävän lähettämä linkki tähän Markus Kajon tekstiin. Moni kohta osui ja upposi.

Luettu: Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä. Lainattu kirjastosta.

Näitä Atkinsonin kirjoja on kovasti kehuttu Blogistaniassa. Olin aikeissa lainata Kaikkein vähäpätöisin asia -kirjan, mutta huomasin, että se onkin osa sarjaa, jonka aloittaa tämä Ihan tavallisena päivänä.

En nyt ihan päätä pahkaa rakastunut kuitenkaan. Mulla on vielä tottumista siihen, että "oikeassa elämässä" murhamysteerit harvemmin päättyvät siihen, että Hercule Poirot kutsuu kaikki asianosaiset koolle ja teatraalisesti paljastaa syyllisen. Varsinkaan, jos murhamysteeri (tai yksi niistä) on 30 vuotta vanha. Joskus voidaan tulla esimerkiksi lopputulokseen, että jotkut asiat on parempi jättää sikseen. Joskus voidaan huomata, että kaikki ei sittenkään ollut yhteydessä kaikkeen muuhun, vaan tapahtumien seassa on myös silkkoja sattumia ja täysin asiaanliittymättömiä seikkoja.

Kirjan takakannen mukaan Stephen King on tituleerannut kirjaa "vuosikymmenen parhaaksi jännäriksi". Viime vuosikymmenen oletettavasti, koska kirja ilmestyi vuonna 2004. En samantien allekirjoittaisi tätä, mutta myönnettäköön, että lukukokemukseen vaikutti todennäköisesti se, että luen hyvin katkonaisesti, pätkän silloin ja toisen tällöin. Tämä kirja olisi vaatinut ja ansainnut ainakin muutaman tunnin ihan vain rauhassa sohvannurkkaan käpertyneenä. Silloin olisi varmaan jotenkin uponnut syvemmälle. Nyt lukukokemus jäi vähän pinnalliseksi, enkä edes löytänyt siitä kovinkaan paljoa jännitystä. Ja päähenkilöllä on kummallinen naismaku.