-

torstai 22. marraskuuta 2012

Uudehko koti ja kadonnut avain

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Me muutettiin tähän kotiin elokuussa. Meidän koko ajan huonontuvan taloustilanteen takia koettiin järkevimmäksi laittaa asunto myyntiin ja muuttaa itse vuokralle. Ja meillä kävikin sitten aivan älytön säkä: Ensinnäkin asunto meni kaupaksi ensimmäisestä näytöstä (itse asiassa kaksi ostajaa oikein tappelivat siitä, kumpi saa maksaa meille enemmän siitä) ja toiseksi löysimme tilalle maailman parhaan vuokra-asunnon. Uusi asuntomme on isohko kerrostalokaksio lähellä keskustaa, mutta suht rauhallisella alueella, tosi persoonallisella ja kivalla pohjaratkaisulla. Siinä on oma sauna, ISO lasitettu parveke, ihana yhtenäinen ruokailutila-olohuone-työnurkkaus, jonka lähes pelkkää ikkunaa olevassa ulkoseinässä on muitakin kuin 90 asteen kulmia. Talo on vain 4 vuotta vanha, joten keittiö, kylpyhuone sun muut ovat uusien standardien mukaisia ja lattiat tammiparkettia. Lisäksi talo on rakennusvaiheessa otettu koekaniiniksi uusille äänieristysmateriaaleille. Meille ei kuulu MITÄÄN naapureista. Ei siis kerta kaikkiaan mitään. No, kerran seinänaapuri aivasti niin kovaa, että saunassa kajahti. Ja kerran yläkerran naapuri raahasti pöytää tms. lattiaa pitkin. Mutta siis toisin sanoen, ei tarvitse olla huolissaan, että jos nyt vielä klo 21 jälkeen katsotaan leffaa, naapurit alkaa hakata pattereita.

Positiivinen yllätys oli myös se, mikä meille selvisi vasta mennessämme allekirjoittamaan vuokrasopimusta, että toisin kuin luulimme, vuokranantajamme ei ole yksityishenkilö vaan vakuutusyhtiö. Tarkoittaa käytännössä sitä, että kukaan ei ole kyttäämässä mustasukkaisen perfektionismin vallassa, mihin seinään taulukoukkumme vasaroimme, eikä ole suurta riskiä siitä, että vuokranantaja ilmoittaisi puolen vuoden jälkeen laittavansa asunnon myyntiin.

Tämä tuntui kodilta käytännössä välittömästi. Ja pidän tästä ehkä enemmän kuin mistään aikaisemmasta kodistamme. Enää ei harmita vuokralla oleminenkaan ollenkaan.

Se naapurin aivasteleva 85-vuotias herra muuten vuokrasi meille lukittavan autokatospaikan huikealla 30 eurolla kuussa! Ei voi valittaa. Paitsi että viime viikon keskiviikkona Mies hukkasi sen avaimen. Meillä elettiin muutama päivä aikamoisen paniikin vallassa. Mies tuli illalla salibandytreeneistä kotiin ja huomasi avaimen kadonneen. Se oli sellaisella avattavalla avaimenperällä kiinni autonavaimessa, siis tämän tyyppisellä, jotta se kulkee mukana mutta sen saa kätevästi irti, ettei tarvitse sammuttaa autoa kun nousee avaamaan häkin luukun. Ja se oli vain pudonnut. Varmaan Miehen nostaessa kassia autosta tai jotain. Kylmä hiki nousi pelkästä ajatuksesta, että pitäisi naapurin sedälle mennä kertomaan, että nyt se on hukassa se avain. Kallis Abloyn turva-avain vielä.

Parkkeerattiin viikonlopun ajan kadunvarteen auto. Sitten maanantaina kun tultiin asioilta, niin Mies päätti, että hänpä käy poliisilaitokselta kyselemässä sitä avainta, ja jäi autoon odottelemaan, kun hain vielä ylhäältä vuokraleffan joka myös piti palauttaa. Hän siinä odotellessaan päätti siivota roskat takapenkin jalkatilasta, ja sieltä se avain sitten löytyi.

Huhpuh. Onneksi.

keskiviikko 14. marraskuuta 2012

Aaaaarrrggh, mä en kestä...

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

...kun meidän koti on niin sotkuinen. Tämä on tämmöinen periytyvä juttu, tai toisaalta ei. Meidän äiti on taitava sisustaja ja meidän koti on aina ollut tosi kaunis ja viihtyisä (siistinä siis), vaikkei rahaa merkkikalusteisiin olekaan koskaan ollut. Mutta minun koko lapsuus meni niin, että samaan aikaan elettin lamaa, joka iski vanhempiini tosi voimakkaasti. Äiti (laman takia ja muutenkin) sairasti tietämättään vakavaa masennusta ja teki töitä melkeinpä yötä päivää, ja isä teki myös paljon töitä ja oli väsynyt. Me siskon kanssa opittiin jo aika pieninä, kun oltiin paljon kaksistaan kotona, että paras keino ilahduttaa ja yllättää isi ja äiti oli siivota koti putsplank heidän poissa ollessa. Silloin ei pusuista ja haleista meinannut tulla loppua. smiley

Mutta näin ollen en minäkään oikein ole oppinut sellaista tasaisen siistinä pitämisen taitoa kotoa. Tätä asiaa ei tietenkään ollenkaan helpota ajoittaiset masennuskaudet, jolloin tuntuu ylivoimaiselta tehdä yhtikäs mitään muuta kuin istua koneen tai telkkarin ääressä. Ja tämä pätee minun lisäkseni myös (tai vielä enemmänkin) äitiin. Se ärsyttää siksikin, kun haluaisin meidän kodin olevan meidän kavereille ja sukulaisille sellainen paikka, mihin saa koska vain tulla ja jäädä vaikka yöksi. Sen lisäksi rakastan käpertyä sohvannurkkaan pimeinä iltoina neulomuksen kanssa kynttilät palaen, mutta se tuntuu ihan tyhmältä, jos koti ei ole siisti.

Ei vaan, olen minä pikkuisen siinä edistynyt, siinä kodin siistinä pitämisessä. Yritän myös säännöllisesti miettiä hyllyjen, kaappien yms. järjestystä uudelleen niin, että paikat olisi mahdollisimman helppoa pitää siisteinä. Mutta juuri nyt tällä hetkellä täällä vallitsee kaaos. Suutuin vaatekaapilleni pari päivää sitten (ja uudestaan eilen), joten suuri osa sen sisällöstä lojuu lattialla. Järjestelin papereita, joten ne ovat nyt kaikki siistissä järjestyksessä... lattialla. Joimme eilen Miehen kanssa olutta, joten sohvan käsinojilla lojuu tyhjiä tölkkejä. No, astianpesukoneen ja pyykkikoneen sentään sain eilen laitettua päälle, mutta ne märät pyykit on edelleen siellä koneessa ja astioita oli kertynyt semmoinen vuori, ettei ne mahtuneet kaikki koneeseen ja tiskiallas on siis täynnä. Puh.

Joojoo, siivoonsiivoon.

tiistai 13. marraskuuta 2012

Neulomuksia

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Tämmöisiä on valmistunut viime aikoina:


Tämä on ihana, vaikka itse sanonkin! Lanka on Garnstudio DROPS Nepal ja ohje löytyy DROPS Designista, täältä. Ja kuten ohjeessakin, tämän oli alunperin tarkoitus olla villatakki, mutta mulla loppui lanka kesken. Olin luovuttamassa koko projektin suhteen, mutta armaat neulootikkoystäväni ehdottivat, että jätän hihat pois ja teen liivin. Ja siitähän tuli täydellinen.

Tein myös rintaneulan liivin kiinnittimeksi:

Tuo rossi oli eräissä korkokengissäni. Toisesta kengästä oli koriste irronnut huomaamattani, joten irrotin sen toisestakin. Ja tässä se saa nyt uuden elämän.

Olen viime aikoina tehnyt myös aika paljon vauvaneuleita. Osittain tietenkin siinä toivossa, että saisin oman käärön, joka niitä voisi käyttää, mutta ystäväpiiriini on tulossa kolme vauvaa puolen vuoden sisällä, joten eiköhän näille käyttäjä löydy. Tuo mekko itse asiassa on tehtykin lahjaksi ystäväni ensi kuussa syntyväksi odotetulle tyttärelle.


Lanka: tuntematon
Ohje: Heart2Heart Gown by Mary M. Glynn


Lanka: Garnstudio DROPS Baby Alpaca Silk
Ohje: Pepita by Martina Behm

Semmoisia. Puikoilla edelleen keltainen pitsikietaisujakku ja musta palmikkovillatakki. Lisäksi pitäisi tehdä Miehelle uudet lapaset, koska se kadotti edelliset. Ei siinä mitään, talvi ei ole talvi ilman yksiä kadonneita lapasia, mutta jo marraskuussa... Huoh.

maanantai 12. marraskuuta 2012

Uhanalaisen lajin bongausta

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Tapasin tänään mukavan, ystävällisen ja huomaavaisen bussikuskin, uskokaa tai älkää! Olin tulossa koululta, jossa opetan sellonsoittoa, enkä ole ennen kulkenut sieltä bussilla. Tiesin, että koulun edestä kulkee bussi, mutten tiennyt, missä kohtaa katua on bussipysäkki. Ja kuinka ollakaan, pihalle tullessani näin bussin edellisen risteyksen punaisissa valoissa. Aloin tähyillä ympärilleni löytääkseni bussipysäkin, mutta sitä ei ollut mailla halmeilla. Bussi lähti valoista liikmkeelle ja ehdin jo luovuttaa ajatellen, että ei auta kuin odottaa seuraavaa (joka tulisi 40 minuutin päästä). Mutta kuinka ollakaan, bussi pani kohdallani vilkun päälle ja pysähtyi ottamaan minut kyytiin!

Olin kuulemma niin hätääntyneen näköinen, että minut piti pelastaa.

maanantai 5. marraskuuta 2012

Apeaa hääpäivää

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Meillä on tänään 7-vuotishääpäivä! Ja olen aika apea. Se johtuu siitä, että olisin halunnut antaa Miehelle hääpäivälahjaksi sellaisen kivan kuumemittaria muistuttavan vehkeen, jossa on kaksi pinkkiä viivaa, mutta mönkään meni.

Pitkään mietin, kirjoitanko tuon tänne, mutta lopulta päätin, että ihan sama. Jos sattuisin raskaaksi tulemaan, en sitä kuitenkaan omnnistuisi kovin pitkään salaisuutena pitämään, ja jos joku tuttu tämän täältä sattuisi lukemaan, niin ihan sama. Ennen pitkää saisi tietää muutenkin. Ja jos raskaus menisi kesken tms., saisi sama henkilö senkin lukea täältä, eikä vääriä käsityksiä jäisi. Eniten jännittää se mahdollisuus, että oman perheeni jäsenet lukevat tätä.

En pode mitään ylitsepääsemätöntä vauvakuumetta. Ylitsepääsemätöntä siinä mielessä, mitä olen joidenkin naisten kuullut kokeneen, eli että elämästä kerta kaikkiaan puuttuu jotain ilman sitä vauvaa. Minä kyllä haluan lapsen, ja Mies ehkä vielä enemmän kuin minä, mutta jos nyt kävisi ilmi, ettemme voi sellaista saada, uskon että pääsisimme asian yli suhteellisen helposti. Ei sille silti mitään mahda, että tunteet tässä kovin voimakkaasti on pelissä silti. Kun sitä jännittää sen pari viikkoa oviksen jälkeen, että kuinkas mahtaa käydä ja tarkkailee mahdollisia "oireita" ja on toiveikkaana ja sitten ei tärppääkään, niin kyllä se jännitys väkisinkin parina kyyneleenä purkautuu.

Oh well, voinpahan käydä surutta ostamassa sen hääpäiväkuoharin.

perjantai 2. marraskuuta 2012

Se kuuluisa iso K otsassa

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

...enkä tarkoita kuplaa.

Kaikki alkoi aamukahvista. Tai siis sen puutteesta. Okei, herätessä kyllä sääkin vähän masensi, mutta siitä on turha kiukutella, kun ei sille mitään voi. Mutta Miehen pikkuveli oli eilen illalla kylässä ja sen on aina pakko saada kahvia, ja sehän marssii suoraan kahvinkeittimelle ja keittää. (Miehen pikkuveli on oikein ihana ja rakas minulle, mutta... no, kyllä tiedätte pikkuveljet. Tämä on vieläpä asunut meillä pariin otteeseen yhteensä n. vuoden verran, että on oppinut kaikki sen raivostuttavimmat tavat.) Minähän en ylipäätään ymmärrä, miksi joku juo kahvia kahdeksan jälkeen illalla, se on minusta naurettavaa. Mutta olin myös huolissani kahvin riittämisestä aamuun, ja Mies vakuutteli, että kyllä sitä rittää vielä aamuksikin. No EIHÄN SITÄ RIITTÄNYT. Ja aamu ilman aamukahvia on jotain hirvittävää. Jouduin lähtemään tuohon kauheaan säähän kaupassa käymään. En voinut Miestäkään sinne pakottaa, kun se on ollut yön töissä. (Vaikka kyllä sen verran sitä herätin, että sain varmistetuksi, että hän hoksaa potea huonoa omaatuntoa asian johdosta.)

No.

Meidän lähi-Lidlissä tehdään jotain remonttia ja parkkipaikasta on vain puolet käytössä, ja nyt kun oli joku Superperjantai tms. siellä niin se oli aika lailla täynnäkin jo heti näin aamusta. Löysin paikan, mutta se oli sen verran ahdas, että päätin peruuttaa siihen. Eli ajoin muutaman metrin eteenpäin, laitoin pakin ja vilkun päälle. Sitten vilkaisen taustapeiliin juuri sopivasti nähdäkseni, kun joku ääliö mopoautoilija ajaa nokka edellä ruutuuni. Mopoautoilija ehti livahtaa ennen minua kauppaan sisälle, muuten olisin kyllä saattanut ilmaista mielipiteeni asiasta hänelle.

Kaupassa oli tungosta, ja suomalaisethan tunnetusti ovat niin hyviä käyttäytymään tungoksessa, jossa toki on aivan järkevää ja perusteltua jättää kauppakärrynsä poikittain käytävälle sillä aikaa kun tutkii huolella banaanien pilkkuja, josko niistä vaikka löytäisi päivän säätiedotuksen.

Tietenkin vielä kauppajonossa edelläni olleen miehen pankkikortti aiheutti koko kassa järjestelmän kaatumisen, ja sen uudelleenkäynnistämistä jouduttiin odottelemaan muutama minuutti. HUOM! En kiukutellut kassaneidille enkä miehelle, tajusin sentään, ettei se ollut heidän vikansa. Jupisin vain pääni sisällä, ulospäin yritin hymyillä rauhoittavasti, kun huomasin, että kassaneiti hermostui aika lailla tilanteesta ja mies oli hyvin kiusaantunut.

En edes nauttinut lohdutussuklaapatukastani (ylipaino, here I come!!), vaan hotkin sen kiukkuuni.

Siinä mielentilassa ärsyttää sitten loputkin maailmasta, kuten autokatoksen ylöspäin aukeneva luukku, jota en yletä sulkemaan ilman sellaista ärsyttävää metallikoukkua, joka sattuu käteen, varsinkin kun yrittää sulkea luukun yhdellä kädellä, koska ostokset ovat toisessa, tai sen huomaaminen, että samainen pikkuveli oli eilen saunottuaan ripustanut pyyhkeensä sellokoteloni päälle. Jotenkin minusta 10 000 euron esine ei oikein sovi pyyhetelineeksi.

Huh.

Onneksi kello on vasta puoli 11 ja olen saanut aamukahvini, eikä tarvitse koko päivää kiukuta. Tänään pitäisi vielä pitää soittotunti yhdelle 10-vuotiaalle ja neljälle 4-vuotiaalle sellistinalulle, sekä viulistien ja sellistien yhteinen ryhmätunti. Illalla vielä kokoontuu neulekerho Neulootikot, ja niitä tapaamisia odotan aina innolla.

torstai 1. marraskuuta 2012

Syystunnelmaa

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

AAAAAARRRGGH, KETÄ KIINNOSTAA TOISTEN TULOT?! Yrittää ihan uutisia löytää iltapäivälehtien sivuilta, niin eipäs onnistukaan, koska koko etusivu on pelkkää julkkisten tuloa.

Ja voi harmi kun lumet lähti, ei se mua harmittanut silloin kuin ne lähti, mutta nyt kyllä, kun on niin pimeää ja synkkää. Lumet antoi pikkuruisen toivonkipinän kaikkein pimeimmän kauden helpottumisesta. Tää on aina se vuodenaika, kun ei enää innostukaan ajatuksesta täyttää koti kynttilöillä, "kun on niin tunnelmallista", vaan selkäpiissä pikkuisen karmii ajatus siitä, että se talvi on vielä edessäpäin ja menee muuten vielä puolisen vuotta (!) ennen kuin siitä päästään voitolle. En valita, mutta vähän se hirvittää. Tykkään kyllä talvesta, mutta se vois mun puolesta olla kyllä hiukkasen lyhyempi.

Vielä tarttis lähteä hetkiseksi liikkeelle, mutta sen jälkeen kyllä käperryn sohvannurkkaan puikkojen kanssa. Niin, ja laitan myös ne kynttilät palamaan. smiley

Puikoilla on ihana syksynkeltainen pitsikietaisujakku, josta puuttuu enää toinen hiha, mutta joulukuussa on lähipiiriin syntymässä peräti kaksi pientä tyttöä, ja kun noita vaaleanpunaisia lankoja on nurkkiin kertynyt, niin ajattelin tehdä prinsessoille mekot. Pitäis varmaan aloitella pikkuhiljaa niitäki
n.

Sain muuten Ravelryssä viestin tuntemattomalta ihmiseltä, joka kiitti minua töideni jakamisesta siellä, koska ne kuulemma inspiroivat häntä. Arvatkaas tuliko hyvä mieli. Jos joku muukin haluaa inspiroitua töistäni, niin profiilini löytyy täältä.