-

maanantai 30. tammikuuta 2017

Flunssaa pukkaa

Siis mä en kestä. Olin just joulukuussa 2 viikkoa kipeänä ja nyt tammikuussa on ollut Miehen vuoro, ja nyt kun ajattelin sairastelun olevan vihdoin ohi, niin eikös vaan yhtäkkiä kurkku ole taas kipeä ja päässä humisee. Ja just nyt kun ei todellakaan jaksais, ehtis eikä haluais olla kipeänä.

Jaksaako, ehtiikö tai haluaako sitten joskus? Ehkä ei, mutta jos olen rehellinen, se joulukuinen sairastelu osui kyllä aika hyvään rakoon. Lukuun ottamatta sitä, että missasin meidän musiikkikoulun joulukonsertin. Se oli harmi, ja lisäksi se aiheutti vähän hankaluuksia muille opettajille, joiden piti sitten paimentaa omien oppilaidensa lisäksi myös minun oppilaitani. Mutta muilta osin flunssani osui joululomalle. Nyt joku älähtää, että kuka nyt haluaa olla lomalla kipeänä.

Niin, eipä kai kukaan. Mutta kun mulla osui se kaamosmasennuksen pahin aallonpohja juuri samaan kohtaan, niin oikeastaan jopa nautin siitä, että saatoin linnoittautua peiton alle ilman pienintäkään huonoa omaatuntoa siitä, etten jaksanut olla sosiaalinen ja reipas. Tai ei, ehkä huono omatunto on väärä ilmaus, olen jo oppinut, ettei minun tarvitse kantaa huonoa omaatuntoa sen takia, että minulla on jaksamiseeni vaikuttava sairaus (sen oppiminen on muuten mielestäni ehkä tärkeimpiä asioita, joihin masennusta sairastavien tulisi pyrkiä). Mutta silloin kun on se aallonpohja päällä, niin asia, jota ei myöskään jaksaisi yhtään tehdä, on selittäminen. On helpompaa kun voi sanoa vain että "sori mut mul on flunssa".

Tämä aallonpohja meni mielestäni nopeammin ohi kuin aikaisempina vuosina, ja nyt ollaan jo pitkällä ylämäessä. Joko onnistuin nostamaan lääkeannostustani juuri oikeaan aikaan (olen saanut lääkäriltä luvan määrittää osin itse omien tuntemusten mukaan annostustani, tietenkin minimi- ja maksimiannokset on määritelty reseptissä) tai sitten se oikeasti auttoi, että todellakin vain lepäsin ne pahimmat pari viikkoa. Tai sitten kyseessä on yhdistelmä edellisistä.

Olen jo vuosia toiminut kuin luotettava kalenteri: aallonpohjat osuvat joulukuuhun ja huhti-toukokuuhun. Sinne keväälle ei kyllä uskalla toivoa flunssaa, koska se on töissä niin kiireistä aikaa. Harmi, koska kevään aallonpohja on yleensä paljon pahempi. Silloin ei auta kuin downshiftata aika lailla kaikki muu elämästä minimiin ja keskittyä jaksamaan ne työasiat.

Äh, miksei meillä ole auringonhattu-uutetta?? Sitä pitäisi olla aina.

sunnuntai 29. tammikuuta 2017

Euroviisuhypetystä ja muuta kanavasurffailua

On erikoista, etten ole koskaan aiemmin kirjoittanut tästä aiheesta, mutta nyt se on paljastettava: olen aikamoinen euroviisufani!

Euroviisujen semifinaalit ja finaali katsotaan joka vuosi hartaudella ja suurella keskittymisellä. Arvostelen esitykset vihkooni, oikeastaan sen takia, että kaikkien 40 esityksen jälkeen olisi joku mahdollisuus muistaa, mitä ne pitivät sisällään. Yhtenä vuonna oltiin euroviisuiltana kaveriporukalla iltaa viettämässä ja vaikka oli etukäteen ilmoitettu, että illan ohjelmaan sisältyy euroviisujen katselu, olin jälkikäteen ihan kiukkuinen, kun ihmiset ympärillä vain pölpöttivät. Eivätkö ne tajua, että tämä on vakava asia?

UMK-hypetykseen en oikein ollut päässyt sisälle ennen tätä vuotta. Eilen katsoin kisan ja olen tyytyväinen, että katsoin! Siitähän on tullut kuin miniatyyri-Euroviisut, ihan huikea show väliesityksineen ja pisteseremonioineen. Mun mielestä on hyvä idea, että puolet pisteistä tulee ulkomaisilta raadeilta. Ja oikea kappale todellakin voitti, vaikka oli joukossa muitakin, joita ei olisi joutunut häpeämään. Hiukan pelkään, että meneekö Norma John kuitenkin vähän väärään seuraan Euroviisuissa, kun siellä jo niin monena vuonna moni on panostanut lähinnä paljastaviin asuihin, seksikkäisiin tanssijoihin ja kantaaottavan sanoituksiin. No, yksi osa Euroviisujen kiehtovuutta on kieltämättä se, ettei koskaan voi yhtään ennakoida, mistä yleisö tykkää, joten saapa nähdä, miten käy. Ylpeitä saadaan olla edustajastamme joka tapauksessa. Kaunis kappale, upeat sanat ja henkeäsalpaava esitys.

Keväisin tulee aina kaikenlaista muutakin, mitä tykkään katsoa telkkarista, vaikka muina vuodenaikoina meillä katsotaan lähinnä Netflixiä. Mulla onkin tapana näin alkuvuodesta ottaa oikein kalenteri käteen ja merkata sinne muutama tärkeä juttu. Ensimmäisenä on Oscar-gaala. Sen katson joka vuosi suorana. Se on tärkeää merkata kalenteriin, etten vahingossa sovi seuraavaan päivään mitään, se kun vaatii koko yön valvomisen. Sitten katson, milloin alkaa jääkiekon MM-kisat ja merkkaan myös sen. Myöhemmin saatan vielä erikseen merkata Suomen pelit, vaikka se on kyllä aika turhaa, koska MM-kisojen aikaan meillä on telkkari auki joka tapauksessa jokaisena peli-iltana. Kolmantena merkkaan ne Euroviisut.

Sitten on semmoisia ei-jokavuotisia juttuja, joita en jätä väliin. Tanssii tähtien kanssa on ehdottomasti sellainen, ja se tulee tänäkin keväänä. Putouksen paria edellistä tuotantokautta en ole katsonut, mutta nyt on kyllä parin ensimmäisen jakson perusteella niin hyvä porukka ja onnistuneet sketsihahmot, että varmaan tulee katsottua loputkin jaksot. Tältä keväältä odotan myös Suomen Huippumalli haussa -ohjelmaa, jonka alkamispäivästä ei ole vielä tietoa (ainakaan ei pikagooglauksella löytynyt).

Ohhoh, onpa telkkarintäyteinen kevät tulossa!

perjantai 27. tammikuuta 2017

Perjantaita!

En mennyt eilen punttikselle, koska yritin saada meidän printterin tekemään yhteistyötä uuden laajakaistaliittymän kanssa. Naurettavan hankalaa muuten, mutta onnistuin. Nyt harmittaa, etten mennyt. Tänäänkään ei ehdi, kun on töitä.

Yritän käydä kaksi kertaa viikossa, mutta olen päättänyt, etten soimaa itseäni, jos jää yhteen kertaan. Pääasia että käyn joka viikko.

Olin tiistaina spinningissä, mutta niska-hartiaseutuni kaipaisi kipeästi (kirjaimellisesti!) punttistreeniä. Semmoista avaavaa, vetreyttävää. Huomenna on ainoa vapaa lauantai pitkään aikaan (molempiin suuntiin pitkään aikaan) ja suunnitteilla on perusteellinen siivous- ja pyykkipäivä, mutta katsotaan jos malttaisin jossain välissä piipahtaa salillakin. Toivottavasti huomennakin on yhtä kaunis ilma kuin tänäänkin, siinä tapauksessa energiaa kyllä riittää.

Tämmöinen pätkäkirjoitus tällä kertaa, tein jo aamupäivän töitä kotona (hoidan paperitöitä erään ystävän yritykselle, minkä takia oli kyllä hyvä, että sain sen printterin toimimaan) ja nyt pitää lähteä opettamaan. Jotain hyvää Miehen naurettavan aikaisissa työaamuissa tällä viikolla: koska hän on jo kotona, voin mennä autolla, jei! Tänään 5 lapsioppilasta, 2 aikuisoppilasta ja 1 muskariryhmä, eli aika täysi iltapäivä.

torstai 26. tammikuuta 2017

Tuumasta toimeen!

No eipä siinä kauaa nokka tuhissut. Vasta alkuviikosta mainitsin, että harkitsen blogimuuttoa Vuodatuksesta pois. Ja täällä sitä nyt ollaan. Siirsin jopa kaikki vanhat artikkelit tänne. Niitä ei ollut mitenkään valtavan montaa, koska kirjoitin pitkän aikaa todella satunnaisesti. Nyt voi tietty sitten olla jotain toimimattomia linkkejä sun muita teksteissä, mutta korjailen niitä sitten pikkuhiljaa kun niitä löytyy.

Olen ihan tyytyväinen muuttoon. Ainakin pädillä päivittäminen tuntuu toimivan paljon paremmin Bloggerissa, mikä ei liene ihme, kun Vuodatukselle on tehty teknistä kehitystyötä viimeksi yli 2 vuotta sitten.

Meillä on ollut ihan hassu viikko nyt, kun Mies on mennyt joka aamu klo 3 töihin. Tuntuu, ettei olla oikein edes nähty kunnolla. Silloin, kun ollaan yhtä aikaa kotona, jompikumpi tai molemmat meistä nukkuu. Onneksi tämä on väliaikainen tilanne.

Nää on semmoisia juttuja, mitkä saa miettimään, olisiko nyt sentään kaksioon muuttaminen ajankohtaista. Olisi edes se makuuhuone. Ei voi sanoa, että mitään suurensuuria hienouksia siis vaadittaisiin. Mutta jotenkin ei ihan vielä uskalla. Meillähän on velkaa kaulaan asti (syitä siihen käsitellään mm. tässä postauksessa, jos jotakuta kiinnostaa), ja sitä on tähän asti lyhennelty ulosmittauksen muodossa, minkä vuoksi meidän kuukausittaiset käyttövarat ovat varsin pienet, varsinkin kun siinä ohessa maksetaan vielä erikseen asuntolainanjämää ja opintolainaa. Tämä asunto on todella edullinen, ja jo valmiiksi edulliseen vuokraan vieläpä sisältyy sähkö, vesi JA laajakaista. Tarkoittaa sitä, että jos me vaikka laskettaisiin, että pystyttäisiin maksamaan esimerkiksi 120 euroa kuussa enemmän vuokraa (mikä tarkoittaisi edullista kaksiota), mutta siihen tulisi netti-, sähkö- ja vesimaksut päälle, se tekisikin sitten helposti 250 euroa isommat menot.

Silloin jo heti, kun Miehen yritystoiminta loppui, olimme yhteydessä velkaneuvontaan mahdollisuudesta päästä velkajärjestelyn piiriin ja meille sanottiin, ettei sille pitäisi olla mitään estettä, kunhan Miehellä on ensin vakituinen työpaikka. Joten heti, kun Mies sellaisen sai viime syksynä (siihen asti mentiin määräaikaisilla sopimuksilla), pistettiin paperit menemään ja niitä nyt sitten käsitellään, saas nähdä kuinka kauan. Mutta tosiasia on, että ennen kuin päätös saadaan (siis toivottavasti myönteinen) ja nähdään, mitä velkajärjestely käytännössä tarkoittaa, ei parane hötkyillä.

No, hyvin me tässä pärjätään ja viihdytäänkin. Olen itse asiassa jopa vähän ylpeä siitä, kuinka käytännöllinen, viihtyisä ja kodikas me ollaan saatu meidän 35 neliön yksiöstä. Tänne mahtuu jopa mun piano. 💖

tiistai 24. tammikuuta 2017

Yllättävä vapaapäivä

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Viime perjantaina iloitsin ylimääräisestä tauosta, mutta tänään kävi vielä paremmin. Mun tiistait on aina kovin vaihtelevia, koska on muutamia tunteja, esim. ryhmäsoittotunteja, joita ei ole joka viikko vaan 5-7 kertaa lukukaudessa. Tänään oli toinen niistä kahdesta tämän kevään tiistaipäivästä, jolle ei osu yksikään em. tunneista, joten piti olla vain kahden pienen oppilaan viikoittaiset soittotunnit. Toisen äiti ilmoitti jo viime viikolla, että ovat reissussa tämän viikon, ja toisen äidiltä tuli jokin aika sitten viesti, että lapsi on kipeänä eikä pääse tunnille. Niinpä vietän nyt yllättäen vapaata iltapäivää.
Ongelma on siinä, että Mies menee tällä viikolla joka aamu klo 3 töihin, joten hän nukkuu nyt. Ja me asutaan yksiössä. Eli mun täytyy olla ihan hipihiljaa enkä voi laittaa valoja päälle! Vietä siinä sitten vapaapäivää. Päätin kömpiä Miehen viereen sänkyyn ja kirjoittaa ja lukea blogeja pädillä. Ties vaikka nukkuisin itsekin pienet päikkärit tässä.

Olen miettinyt blogimuuttoa pois Vuodatuksesta. Periaatteessa tykkään tästä ja kaikki toimii riittävän hyvin, mutta välillä pelottaa, että kuinka kauan? Ylläpito tiedottaa -palstan viimeisen viestin päivämäärä on 28.10.2014, eli käytännössä voidaan sanoa, että Vuodatus.net on hylätty projekti. Mitä blogisivustoa suosittelette?

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Kyllä minä niin mieleni ilahdutin...

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

...kun sain vihdoin paikattua yleissivistyksessäni olleen ammottavan aukon ja luettua Mielensäpahoittajan!
mielensapahoittaja.jpg
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja

Oli se vaan vielä parempi kuin odotin. Mielensäpahoittaja on nykyään jo niin tunnettu brändi, että tuntuu turhalta edes kertoa kirjasta paljoakaan, mutta on se vain niin sympaattinen pappa. Siis näin kun se ei ole oma isä tai isoisä. Siitä kiitän onneani! :D

Minun rakas isi ja äiti muuttivat vuosi sitten, muutamaa viikkoa isän täytettyä 70, maalle omakotitaloon. Siskoni perheineen muutti tuolloin ulkomaille, ja vanhempamme halusivat tukea tuota projektia ottamalla vastaan mahdollisuuden muuttaa heidän taloonsa vuokralaisiksi. On pakko myöntää, etten ollut ollenkaan innoissani ideasta alunperin. Moni heidän ikäisensä pariskuntahan tekee juuri toisinpäin: muuttaa maalta kaupunkiin, omakotitalosta kerrostaloon. Lisäksi koin, että vanhempieni hyvinvointi kasaantuu aika lailla minun harteilleni: isoveli asuu 17 207 kilometrin päässä, toinen sisko elää erittäin kiireistä elämää 135 kilometrin päässä, ja nyt tässä uudessa tilanteessa, jossa toinen siskokin muutti 11 580 kilometrin päähän, ensimmäinen asia jonka vanhempani tekivät, oli muutto kauemmas minusta.

No, vuosi on nyt kulunut ja pelkoni, murheeni ja mökötykseni ovat osoittautuneet turhiksi tai ainakin ennenaikaisiksi. Eräs hyvä ystävä muistutti minua siitä, että on tyhmää elää murheessa sitä aikaa odottaen, kun vanhempani eivät enää ole hyväkuntoisia, kun he kerran nyt ovat sitä. Sitä paitsi maalle muutto on tehnyt heille todella hyvää: he molemmat voivat sekä fyysisesti että henkisesti paremmin kuin ennen ja elävät aktiivisempaa ja sosiaalisempaa elämää. Suoraan sanoen he ovat molemmat nuortuneet ainakin 10 vuotta!

Inhoan sitä, kun tämmöisiä joutuu edes miettimään. Minun vanhempien piti pysyä aina nuorina ja terveinä. Aina. Tyhmää. Vähemmästäkin tässä mielensä pahoittaa.

perjantai 20. tammikuuta 2017

Pohdintoja töissä

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Ah, kyllä voi yllättävä 25 minuutin tauko työpäivän keskellä tuntua hyvältä. Nauran monesti itselleni, kun ihan tosissaan rakastan työtäni, voi aivan rehellisesti sanoa, että menen todella mielelläni opettamaan joka viikko, mutta siitä huolimatta hurraan hiljaa syvällä sisimmässäni joka kerta, kun joku oppilaista peruu soittotunnin.
IMG_0398.jpg

Tällä hetkellä minulla ei ole pidempiaikaista muusikon pestiä päällä. Niitä teatterimuusikon hommiahan olen tehnyt freelancerina kesiä lukuunottamatta lähes tauotta syksystä 2009 alkaen, mutta nyt viime syksynä mulle ei oikein ollut tarvetta Turun musiikkiteatterikentällä ja tämän kevään produktion päätin itse jättää väliin.

Sello-oppilaita on tänä vuonna enemmän kuin aikaisempina vuosina ja lisäksi minulla on viikoittain kaksi muskariryhmää ja hieman teoriaopetusta. On ollut ihanaa, kun pitkästä aikaa illat ja viikonloput ovat vapaat, ja huomaan, että tunteeni ensi syksyn mahdollisen teatteripestin suhteen ovat tosi ristiriitaiset. Sehän on aivan unelmatyöni, mutta vaatii taas aikamoista vekslaamista, jotta sen saa sovitettua yhteen opetustyön kanssa. Soittaminen on ihanaa, ja kun teatterissa saan vieläpä oikeasti haasteellisia ja mielekkäitä osuuksia soitettavaksi, ei parempaa voisi toivoa. Mutta koska näytökset voivat osua mille päivälle vain, pitäisi opetuspäivät saada lopetettua viimeistään kuudelta, jotta ehdin ajoissa teatterille. Ja koska soittotuntiajat sijoittuvat tietenkin koulu- ja työpäivien jälkeisiin tunteihin, ei kuudelta loppuvaan työpäivään saa kovinkaan montaa oppilasta mahtumaan. Mikä tarkoittaa oppilaiden hajauttamista useampaan päivään ja enemmän edestakaisin matkustamista. Varsinkaan kun oppilasmäärätkään tuskin ovat vähenemässä. Ja sitten on taas illat ja viikonloput kiinni töissä.
Tietenkin tosi iso pointti asiassa on raha. Teatterimuusikolle maksetaan työmäärään nähden hyvin, enkä suoraan sanoen tiedä, onko mulla edes varaa kieltäytyä.

Tosiasiahan on, että murehdin ihan turhaan ja liian aikaisin, koska vielä ei voi edes tietää, onko syksylle teatteritöitä tarjolla. Otin aikamoisen riskin kieltäytymällä tämän kevään produktiosta. Olen ollut monta vuotta kapellimestarimme "luottosellistin" asemassa, enkä varmaankaan ole ainoa suomalainen sellisti, jolle sellainen tilanne kelpaa. Kun jalan vetää pois oven välistä, voi ovi mennä kiinni. Mut siitä tässä tuskailussa taitaa nimenomaan olla kyse: puhelu voi tulla minä päivänä vain, enkä tiedä, mitä vastaisin. Argh.

Mitä siis toivoisin:
1) Että saisin 32-tuntiset vuorokaudet ja 8-päiväiset viikot (ylimääräinen päivä viikonloppuun!)
2) Että voisin vain soittaa siksi että se on ihanaa ja opettaa siksi että se on ihanaa ja unohtaa rahan.

perjantai 13. tammikuuta 2017

Suorituspaineita

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Usein kuulee puhuttavan, ettei saisi suorittaa elämäänsä. Pitäisi osata elää hetkessä, nauttia pienistä asioista ja niin edelleen. Siinä on varmasti perää.
Jälleen kerran tuskailen oman on-off-luonteeni, vai mikä häiriö lieneekään, kanssa. Olen todellakin suorittaja. Laadin listoja, teen tarkkoja aikatauluja ja tiukkoja sääntöjä itselleni, suunnittelen kaiken tarkasti etukäteen, vaikka elämäni lapsettomana osapäivätyöläisenä ei ole mitenkään erityisen kiireistä. Mutta itse en koe sen olevan lainkaan yksiselitteisesti negatiivinen asia.

Suorittaminen on negatiivinen asia silloin kun se astuu kuvioihin myös vapaa-aikana. Mulla ainakin käy helposti niin, että huomaan stressaavani vapaahetkiäni, kun pitäisi onnistua katsomaan lempisarjaani, neulomaan, lukemaan kirjoja, kirjoittamaan blogia, pelaamaan pleikkaria ja kuuntelemaan musiikkia mahdollisimman tehokkaasti. Silloin suorittaminen vie elämästä ilon ja siitä pitäisi ehdottomasti päästä eroon. Mutta arjessa... 

Mulla on sitten hankala ja kompleksinen luonne, jos joku ei ole vielä sattunut huomaamaan. Olen introvertti taiteilija, mutta vähän omituinen sellainen. Stereotyyppinen taiteilijahan on perfektionisti taiteensa suhteen mutta suurpiirteinen kaikissa muissa asioissa. Minä olen laiska ja aikaansaamaton, mutta todella pedantti. Jos en olisi muusikko, olisin todennäköisesti kirjanpitäjä. Hyvänen aika, minähän kehittäisin meille säännöt siitäkin, kuinka monta pusua pitää päivän aikana antaa ja saada, ellen pelkäisi, että minut suljetaan vielä hourulaan siitä hyvästä.

Jutun juju on luonteeni kaksijakoisuudessa. Jos en suorita asioita aikataulun, to-do-listan ja tarkan suunnitelman mukaisesti, puskee se "laiska ja aikaansaamaton" -osa minusta pintaan niin, etten tee yhtikäs mitään. Ja toisaalta, pedantti osa minusta nauttii suorittamisesta. Tuntuu julmetun hyvältä ruksia listasta tehtyjä asioita pois. Sitä paitsi, osaan nauttia suorittamisen ohessa niistä pienistä asioista, jotka tarkemmin ajateltuna eivät ole edes pieniä, vaan isoja syitä olla onnellinen. Niinkuin olenkin.

Olen pohdiskellut tätä aihetta jo pitkään ja halunnut kirjoittaa siitä, mutta vasta tänään oivalsin yhden ison asian tähän liittyen: työni luonteen. Kun en ole taiteilija vain luonteeltani, vaan myös ammatiltani. Minun työtäni, puhutaan sitten muusikon hommista tai soitonopetuksesta, ei voi suorittaa. Jos menen töihin ja suoritan työni, teen sen huonosti. Minun työssäni eletään hetkessä, tempaudutaan vaihtelun aallokkoon, reagoidaan nopeasti ja muutetaan tarvittaessa suunnitelmia. Ja rakastan sitä koko sydämestäni, mutta työni ulkopuolella samat asiat saavat minut aivan pois tolaltani. Mikäköhän tässä yhtälössä on syy ja mikä seuraus?

Sekopää mikä sekopää.

tiistai 3. tammikuuta 2017

Lopotti

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

IMG_0396.jpg

Tommi Kinnunen: Lopotti
Sain Lopotin luettua loppuun. Kaikki muut tuntuvat ylistävän kirjaa maasta taivaisiin, mutta mua se lähinnä ärsytti. Mikä vitsi siinä on, että jos kirja kertoo suomalaisista, 1900-luvulla eläneistä ihmisistä, niin kukaan ei vaan millään ilveellä saa vahingossakaan olla onnellinen?
Hienoa tekstiähän kirja toki on. Taitavasti kirjoitettu ja mukaansatempaava. Mutta voi, niin ankean suomalaista. Tarkoitan suomalaisuudella nyt sitä ikävän, melankolian ja kaihon määrää, mitä vanha suomalainen musiikki ja kuvataidekin on pullollaan ja joka on tärkeä osa kulttuuriamme. Jotenkin just nyt en vain olisi yhtään jaksanut sitä. Ehkä olisi pitänyt lukea kirja kesällä.

maanantai 2. tammikuuta 2017

Neulontahaaste

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Viivu haastoi lukijansa neulontahaasteeseen, ja koska olen kaivannut uutta intoa ja puhtia neulontaharrastukseeni, päätin ottaa haasteen vastaan! Tammikuun haaste on seuraavanlainen:
IMG_0395.jpg
Suuri syy siihen, että päätin suoraa päätä ottaa haasteen vastaan, oli se, että tiesin heti, mitä tehdä. Tai ennemminkin, mistä tehdä. Lankakorissani on lojunut jo pitkään 400 grammaa herkullisen oranssia Selbaa, enkä ole keksinyt, mitä siitä voisi tehdä. Syötin langan laadun ja määrän Ravelryn ohjehakuun ja omasta jonosta löytyi tämä. Siihen langan pitäisi juuri riittää!
Työ on jo aloitettu ja on kyllä kivaa neulottavaa tuo Selba!