-

perjantai 30. joulukuuta 2016

Kirjoja

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

KonMarituksen yhteydessä luovuin aika monesta kirjasta. Jätin jäljelle vain ne, joita todennäköisimmin tulen lukemaan toistamiseen (tai kolmatta, neljättä tai kymmenettä kertaa). Samalla päätin, etten enää osta lisää kirjoja ja aloin käyttää BookBeatia tabletillani. Saas nähdä, osoittautuuko se hintansa (n. 17€/kk) arvoiseksi. Ensimmäisen kuukauden aikana olen jo lukenut melkein 5 kirjaa BookBeatista, joten hyvältä näyttää toistaiseksi.
Hyllyssä on vielä muutama, alle 5 ihan paperista kirjaa, joita en ole ehtinyt lukemaan, muistona ajalta, jolloin kuuluin kirjakerhoon ja ostin valtavasti kirjoja. Niistä pidän yhtä mukana treenikassissa, koska kuntosalirutiiniini (uskokaa pois, mulla on sellainen, ainakin jonkinasteinen!) kuuluu ainakin puolen tunnin rentoutuminen infrapunasaunassa joskus lukien, joskus vain omien ajatusten parissa seikkaillen, aina kun mahdollista. Toisin sanoen mulla on aina 2 kirjaa yhtä aikaa lukuvuorossa: kotona, bussissa ja muualla sähköinen kirja; infrapunasaunassa paperinen.
Tänään sain saunalukemisena olleen kirjan loppuun:
07XN_Toisen_taivaan.jpg
Virpi Hämeen-Anttila: Toisen taivaan alla
Olin aloittanut tätä jo kerran aikaisemmin, mutta jostain syystä se ei silloin oikein auennut. Syy saattoi olla ihan yksinkertaisesti siinä, että ehdin lukea liian harvoin eikä kirja tuntunut oikein etenevän. Nyt olen ollut aktiivisempi lukija ja kirja kiinnosti heti alussa ja kahmaisi lopullisesti valtaansa viimeistään puolessavälissä.
Takakannen mukaan kirja kuvailee "globaaleja ihmiskohtaloita maailmassa, jossa kulttuurit kohtaavat kipeästi". Juuri näin on, eli tarina kiertyy pääosin kahden henkilön ympärille, joiden tarinaa ja tärkeitä "sivuhenkilöitä" valotetaan vähitellen. Kirjan hahmot ovat kiehtovia ja mielenkiintoisia, ja kerronta on älykästä ja mukaansatempaavaa, vaikka en kokenut tämän aihepiirin olevan itselleni erityisen läheinen.
--------------------------------
avioliittosimulaattori.jpg
Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori
Tämä oli KonMari-kirjojen jälkeen ensimmäinen kirja, jonka luin BookBeatista. Tykkäsin tosi paljon! Kirja kuvailee todella hauskasti varsinaissuomalaisten maajussien ja nuoren itäsuomalaisen naisen välistä kommunikaatiota, tai siis sitä kuilua siinä kohdassa, missä kuuluisi olla kommunikaatio.
"Vanha mies kävelee navetalta minua kohti. Sen on pakko olla joko Jussin isä tai isän veli, joka myös asuu tilalla. Oli kumpi oli, mies näyttää vanhemmalta kuin kuvittelin. Nostan vielä yhden kassin auton viereen ja jään sitten odottamaan miestä lapa ojossa, reipas hymy naamallani.
Kaveri tarttuu käteeni ja vilkaisee nopeasti silmiini. Niin nopeasti, etten lopulta ole varma, vilkaisiko se sittenkään. Sitten se tarttuu toisella kädellään hattunsa lippaan ja mörisee jotain. Uggologoi? Voi helvetti, meillä on ongelma. Meillä on murreongelma, meillä on artikulointiongelma, meillä on katsekontaktiongelma ja meillä on yleinen käytöstapa- ja kulttuuriongelma. Lisäksi meillä on nyt se ongelma, että me emme tiedä, onko tämä Jussin isä vai setä vai kenties joku satunnainen ohikulkija tai linnanvouti."
Kerronta on hykerryttävän hauskaa ja sydämellistä. Taisin jopa naurahtaa ääneen muutaman kerran, ja se on harvinaista!
--------------------------------------------
yhden-lapsen-kansa.jpg
Mari Manninen: Yhden lapsen kansa - Kiinan salavauvat, pikkukeisarit ja hylätyt tyttäret
En tiedä, mikä minut sai valitsemaan tämän lukulistalleni BookBeatissa, mutta olen iloinen, että tein sen. Tämä tietokirjallisuuden Finlandia-voittaja vuosimallia 2016 oli todella mielenkiintoinen. Se avasi uusia näkökulmia asiaan, josta minulla mielestäni oli jo mielipide.
----------------------------------------------------
Semmoisia tällä kertaa. BookBeatissa on tällä hetkellä "työn alla" Tommi Kinnusen Lopotti, treenikassiin sujahti seuraavaa saunomiskertaa varten Linda Olssonin Sonaatti Miriamille.
Sen loppuun luetun kirjan jätin muuten kuntosalin lehtihyllyyn.

torstai 29. joulukuuta 2016

Vielä KonMarista

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Ei, tämä ei ole muuttumassa KonMari-blogiksi.
MUTTA: luin kirjat. Molemmat. Yllätyin siinä mielessä, että olin (kuten moni muukin) kuvitellut menetelmän painopisteen olevan tavaran karsimisessa ja minimalismissa. Näinhän ei suinkaan ole. Päätin kokeilla.
Kuten aiemmin on ollut puhetta, sitä karsimistahan olen tehnyt jo vaikka ja kuinka monessa vaiheessa viimeisten 3 vuoden aikana. En siis kokenut meillä olevan enää kauheasti karsittavaa, mutta kyllä sitä vielä jonkin verran löytyi. Enimmäkseen vaatteita. Niitä lähti vielä 9 säkillistä, vaikka edellisestä karsinnasta ei ollut puolta vuottakaan. Olen nyt tosi tyytyväinen vaatemäärääni. Löydän helposti päälle pantavaa ja viihdyn vaatteissani. Lisäksi tiedän tismalleen, miltä osin vaatevarastoni vaatii täydennystä (palkkapäivää odotellessa).
Turhaan säilytettyjä papereita lähti myös valtava kasa, sekä vuodevaatteita ja pyyhkeitä. Hassua, että meillä on tasan yksi vieraspeitto ja -tyyny, mutta lakanoita löytyi koko suvulle. Meillä kun kaikki normaalikokoiset lakanasetit ovat vieraslakanoita, koska käytämme itse tuplaleveää peittoa.
Karsintakierroksen jälkeen tein järjestämiskierroksen. Olen erityisen tyytyväinen siitä, että nyt meillä on ihan oma paikka myös esimerkiksi lompakolle, kalenterille, nenäliinapaketille, huulirasvalle ym. asioille, jotka tähän asti ovat seilanneet paikasta tai laukusta toiseen ja olleet usein hukassa. Toinen tyytyväisyyden aihe ovat muistoesineet. Mulla on tähän asti ollut tyhmä säilytyslaatikko, jossa on maannut sekalaisia valokuvia, kirjeitä, kortteja ja muita muistoja. Mulla on ollut tosi suuri dilemma näiden suhteen: niitä ei raaski heittää pois, mutta niille ei ole niiden arvoista säilytyspaikkaakaan. Siellä laatikossa ne ei ainakaan tuota iloa kenellekään. Olen ajan mittaan karsinut niitä niin, että jäljellä on ne valokuvat, jotka oikeasti tuovat iloa ja lisäksi lähinnä meidän hääkortit. Ollaan haluttu säilyttää ne. Häälahjat kuluvat, katoavat ja hajoavat, mutta kortit ovat kiva muisto, varsinkin kun meillä ei ollut vieraskirjaa. Ja nämä, siis kuvat ja kortit on lojuneet vuosikausia siellä laatikossa. Ne ei ole semmoisia, että meidän tarvitsisi välttämättä esitellä niitä kenellekään, mutta ne on kiva muisto itselle. Joten... päätin tapetoida vaatehuoneen.
IMG_0024.jpg
Se on nyt meidän yksityinen muistogalleria. 😊
Sitten jälkiajatukset:
Olen aina ollut aivan hirvittävän sotkuinen ihminen, tai oikeastaan on-off-ihminen: koti vajoaa ensin hirvittävään kaaokseen ja sitten teen perusteellisen siivouksen, jonka jälkeen olen raivoissani, jos mieheni jättää lyijykynän pöydälle.
Jo ensimmäisen kierroksen jälkeen kodin siistinä pitäminen helpottui valtavasti, koska tavaroilla alkoi oikeasti olla oma paikka, johon ne voi laittaa heti käytön jälkeen. Huomasin että itsellä tosi tärkeää on se, mitä Marie kirjassaan kertoo omasta tavastaan tyhjentää laukku aina kotiin tullessa. Monta viikkoa tein juuri näin ja sillä oli tosi isot kerrannaisvaikutukset: kun heti takin pois ottamisen jälkeen laittaa laukusta tavarat paikoilleen ja laukun myös, tulee saman tien myös vaihdettua vaatteet ja laitettua ne oikeille paikoilleen. Ja sitten katsottua ympärille, että onko jotain muuta jossain, missä sen ei kuuluisi olla, ja koko hommaan kuluu 5 minuuttia. Aamujen kiireisyys väheni, vaikka odotin toisin: laukun täyttäminen uudelleen tapahtuu hetkessä, koska kaikki, mitä tarvitsen, löytyy heti juuri sieltä missä niiden kuuluu olla. Huomasin, että unohdan vähemmän asioita tällä tavalla.
Heti kun tuli yksi ilta, jolloin olin muka liian väsynyt tyhjentämään reppuani kotiin tullessa, heitin sen vain eteisen nurkkaan. Seuraavaksi heitin vaatteeni läjään sängyn viereen ja siitä se sitten lähti: tuttu kaaos alkoi pikkuhiljaa vallata alaa.
Ja sit vielä semmoinen juttu, että marituksen myötä käsitykseni kodin siisteydestä on tasapainottunut: en siedä sotkua, mutta en enää vaadi sitä, että siisti koti näyttää näyttelyasunnolta. Elämisen merkit eivät haittaa.
KonMari-kirjoissa on jonkin verran sellaista, mihin en usko, lähinnä sintolaiseen filosofiaan liittyvää (?) asiaa, mutta myös paljon erittäin käytännöllisiä vinkkejä oman elämän hallintaan.

tiistai 27. joulukuuta 2016

Muodikkaasti sekopää

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Mua ärsyttää kaikenlaiset muotidiagnoosit. Esimerkkinä mainittakoon, kun jokunen vuosi sitten tuli muotiin diagnosoida kaikki narsisteiksi. Jokainen pettävä ex-puoliso, itseriittoinen pomo ja ilkeä anoppi oli yhtäkkiä narsisti. Varmaan osa olikin, mutta mun mielestä on kamalaa leimata joku narsistiksi ottamatta selvää, mitä se todella tarkoittaa. Nimittäin varmaan lähes kaikki muut persoonallisuuden ja psyyken ongelmat ja pelkkä stressikin voi aiheuttaa ihmisessä narsistisia piirteitä, mutta todellinen narsismi, se mitä tuota nimeä kantava persoonallisuushäiriö oikeasti pitää sisällään, on hirvittävää. Narsistilla on aivan järkyttävän vääristynyt minäkuva ja sitä on erittäin vaikeaa, ellei mahdotonta, hoitaa. Olen lukenut aiheesta aika paljon enkä jaksa tähän selostaa oppimaani, mutta you get the point. On niitä narsisteja, juu. Ja on kamalaa joutua sellaisen hyväksikäyttämäksi. Been there, done that. Mutta yhtä lailla kamalaa on se, että yhtäkkiä on melkeinpä trendikästä tuntea "narsisteja". Tajuaako kukaan, mitä tarkoitan...?
Ainakin mun silmiini osui narsismimuodin jälkimainingeissa uusi muotidiagnoosi, nimittäin yhtäkkiä kaikki olivat erityisherkkiä. Narsismimuotiin kyllästyneenä sivuutin kaikki ko. aihetta koskevat lehtijutut ja erityisherkiksi itsensä diagnosoineiden kavereideni Facebookissa jakamat linkit tosi pitkään. Joo, nyt tulee se "kunnes...".
Varmaan about vuosi sitten kirjoittelin meidän perheen keskiseen salasanan takana olevaan blogiin, kun olin tosi väsynyt ja loppu ja musta tuntui, että olen aivan sekopää. Kaikenlaista sälää siihen liittyi ja mä aika lailla tosissani pelkäsin tulevani hulluksi. Sitten mun 12 vuotta vanhempi isosisko kommentoi siihen: "Rakas, et sä ole sekopää, sä vain koet asiat voimakkaammin kuin muut." Se lause iski tajuntaan aika voimakkaasti. Koen asiat voimakkaammin kuin muut? Voiko sellaista oikeasti tapahtua? Sitten muistin ne Facebook-linkit, mitä eräskin ystäväni oli jakanut ja aloin lukea. Ja voi tauti, miten voi asiat loksahtaa! Siis siinä määrin, että nauratti kun luki tyypillisiä erityisherkkyyden piirteitä.
Mulla on yksi hyvä ystävä, jolla on ihan virallinen lääkärin diagnoosi erityisherkkyydestä. Mulla ei ole, enkä sellaista tarvitse. Eihän se ole edes mikään sairaus eikä sitä hoideta mitenkään. Mutta musta tuntui hyvältä lukea, että monelle sellaiselle asialle, mikä on saanut mut välillä kuvittelemaan olevani hullu, voisikin olla ihan ymmärrettävä selitys. Ja siitä on ollut apua, kun on voinut opetella tuntemaan itseään ja rajojaan ja elämään niiden mukaan. Miehenkin mielestä se on ollut helpottavaa, ja muutamaa ystävää se on myös auttanut ymmärtämään esimerkiksi mun äkillisiä epäsosiaalisuuspuuskia, joiden aikana en juuri poistu kotoa. Se kai sen "muotidiagnoosi"-ilmiönkin takana on. Elämässä on vaikka mitä vaiheita ja asioita, jotka voi saada ihmisen suistumaan pois tasapainosta, ja tuntuu hyvältä löytää asioille joku syy.
Hauska juttu muuten: kun nyt jälkikäteen juttelin siskoni kanssa asiasta, hän sanoi että hän on ollut mun taaperoiästä asti aivan varma, että mä koen asiat voimakkaammin kuin muut. Eikä hän ollut koskaan kuullutkaan erityisherkkyydestä, ennen kuin nyt kun kerroin hänelle siitä.

perjantai 23. joulukuuta 2016

Neulelahjoja

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

11130284_10153217093736738_6261816511181
Olen ollut hirmu laiska neulomaan viime vuosina. Ja samaan aikaan sain valtavan hauskan idean: Annoin lahjaksi "lahjakortteja", jotka oikeuttavat tilaamaan mittatilausneuleen minulta. Onneksi laitoin lahjakortteihin tekstin "Ei toimitusaikatakuuta". :D
Lahjakortteja ovat saaneet isi ja äiti 45-vuotishääpäivänään 2,5 vuotta sitten, veljentytär ja hänen miehensä häälahjaksi 1,5 vuotta sitten ja samana keväänä Miehen siskontytär lakkiaislahjaksi. Näitä lahjaneuleita olen nyt sitten tämän väliajan väsännyt hitaasti, mutta päättäväisesti. Ensin valmistui isin neule.
10361271_10153217093676738_8936631626562
Ohje: Novita-lehdestä vuodelta pöö
Lanka: Gjestal Maija

Sitten äitin.
15672501_10154858324516738_1901423948718
Ohje: Messaline by Bristol Ivy
Lanka: ONION Hemp+Cotton+Modal

Ja nyt viimeisimpänä veljentyttären.
15697684_10154860235381738_653460308954415697414_10154860235566738_310908601489815622019_10154860235436738_5612287893334
Ohje: Juliana by Berroco Design Team
Lanka: DuStore Alpakka BabySilk

Kivoja neulottavia nämä on olleet kaikki ja hyviä lankoja myös. Parasta kuitenkin on se, että lahjojen saajat ovat olleet hyvin tyytyväisiä. :)
Veljentyttären mies ei ole vielä tilannut neulettaan, mutta seuraavana olis puikoille tulossa Miehen siskontyttären hihat. Vaaleansiniset. Kunhan kerkiän lankakauppaan.

tiistai 15. marraskuuta 2016

Marittaako?

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Mua huvittaa tämä KonMari-villitys! Kuulin ilmiöstä ekaa kertaa ehkä vuosi sitten, jolloin meillä oli jo yli puolitoista vuotta tehty tosi rankkaa ylimääräisen tavaran karsintaa. Kirjoitin tästä esim. kesäkuussa 2014.
Meillähän tavaroiden vähennys oli pitkälti käytännön syistä johtuvaa: siirryimme kahdessa vuodessa 70-neliöisestä kolmiosta 35-neliöiseen yksiöön, joten karsiminen oli välttämätöntä. Toisaalta kävimme tuossa välissä kovan koulun, jonka seurauksena saimme myös sitä KonMari-kirjoittajan hehkuttamaa iloa ja vapautumisen tunnetta tavaran vähentämisestä, kuten em. kirjoituksessa selitin. Me vaan ei hoksattu kirjoittaa kirjaa ja rikastua sillä! :D
Kuten silloin tähän yksiöön muuttaessa toivoin, sama buugi on jäänyt päälle. Käymme säännöllisin väliajoin läpi kaapit, hyllyt, lipastot ja vaatehuoneen ja karsimme tavalla tai toisella pois kaiken vähänkin tarpeettoman. Meillä sitä kutsutaan elämän yksinkertaistamiseksi. Mitä vähemmän tavaraa, sitä vähemmän huollettavaa. Joka ikinen kerta, kun tavaraa lähtee, lähtee se sitten kirppikselle, kaatikselle, Ekotorille tai UFFin laatikkoon, tunne on vapautunut. Siivoaminen ja siistinä pitäminen helpottuu, samoin kuin tavaroiden löytäminen. Suosittelen, marituksella tai ilman!
En ole lukenut KonMari-kirjaa. Aion lukea, sieltä voi saada hyviä ideoita!

maanantai 12. syyskuuta 2016

Kanaa!

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Mies on ollut vuoden alusta lähtien töissä kanajalostamolla. Niille teistä, jotka ovat nähneet Kananlento (Chicken Run) -elokuvan, tiedoksi, että se firma on niinkuin se kone siinä leffassa. Toisesta päästä työnnetään sisään elävä kana ja toisesta päästä tulee ulos piirakka. Mies työskentelee lähempänä sitä päätä, mihin ne elävät kanat työnnetään. Tästä työpaikasta seuraa se, että Mies saa kanaa tosi halvalla. Siis lähes ilmaiseksi. Meillä on aina kilokaupalla kanaa jääkaapissa ja pakastimessa. Tai siis broileria.
Kana on hyvää. Kanasta saa tehtyä kaikenlaista hyvää ruokaa. Ongelma tulee vastaan siinä, jos kanaa valmistaa päivä toisensa jälkeen, viikko toisensa jälkeen samalla tavalla. Siksi olen ottanut tavaksi pyytää kaikilta tutuilta heidän lempikanareseptejään. Kaikilla on semmoinen, paitsi tietty kasvissyöjillä.
Tietty tulee kaikenlaista kokeiltua itsekin. Yksi meidän suosikeista on seuraavanlainen:
Kanaa bataattipedillä
Tämän idea on itse asiassa yhden tutun Facebookissa jakama, tosin olen itse muokannut sitä vähän. Eli kuoritaan yksi iso bataatti ja kuutioidaan se. Bataattikuutiot laitetaan uunivuokaan. Olen yleensä päälle roiskinut hiukan öljyä ja muutaman kierroksen yrtti-merisuolamyllystä. Sitten otetaan kanaa. Rinta- tai sisäfileet käy mainiosti, ollaan käytetty myös paistileikkeitä, eli reittä. Kanapalan päälle lusikoidaan kunnon klöntti tuorejuustoa, parasta on ollut yrttisemmoinen. Sitten koko komeus kääritään pekoniin ja nämä kana-tuorejuusto-pekoninyytit lasketaan vuokaan bataattipedille.
Vuoka 225-asteiseen uuniin 30-40 minuutiksi, NAM!
Bataatin kaveriksi vuokaan on välillä kuutioitu perunoita, punajuuria ja sipulia.

Pari viikkoa sitten Miehen työpaikalla alettiin varmistaa kanajauhelihaa. Pyysin heti, että Mies toisi sitä kotiin, koska halusin kokeilla. Mies toi. 7 pakettia. Joten minä kokeilin.
Tein heti ison kattilallisen kanajauhelihakeittoa.
Tuntuu hassulta kirjoittaa reseptiä, koska kaikki varmaan tietää itsekin, miten yksinkertaista jauhelihakeittoa tehdään. Mutta kirjoitanpa silti: Laitoin muistaakseni puoleentoista litraan vettä kilon verran kuorittuja ja kuutioituja perunoita porisemaan. Nakkasin sekaan pari kasvisliemikuutiota. Samalla ruskistin kanajauhelihan pannulla ja maustoin sen suolalla ja pippurilla. Kun perunat oli kiehuneet hetken ajan, lisäsin 2 pussillista pakastekeittojuureksia ja taas jonkin ajan päästä jauhelihat. Helppoa, nopeaa ja hyvää.
image.jpg

Tänään tein kanalasagnea.
Siihen tarvitaan kaksi kastiketta. Ensimmäiseen ruskistin kanajauhelihan, maustoin yrttisuolalla ja piri-pirillä. Sitten sekoitin joukkoon ehkä neljä ruokalusikallista Kania Ajvar -kastiketta (munakoisoa sisältävä paprikatahna), joka ei pakkausmerkinnästään huolimatta ole kovinkaan tulista, ja vettä sen verran että koostumuksesta tuli hyvä, ei liikaa lientä.
Toista kastiketta varten laitoin 7 dl maitoa mikroon lämpenemään siksi aikaa kun sulatin kattilassa 4 ruokalusikallista margariinia ja sekoitin joukkoon 4 ruokalusikallista vehnäjauhoja. Sitten lisäsin lämpimän maidon kattilaan ja vatkasin, kunnes kastike oli tasaista ja alkoi kiehua. Perään suolaa ja kuivattua basilikaa ja oreganoa ja desin verran juustoraastetta, sekoitetaan kunnes juusto on sulaa.
Sitten vuokaan ladotaan yksi kerros lasagnelevyjä, kolmasosa kanakastikkeesta ja kolmasosa juustokastikkeesta. Toinen kerros lasagnelevyjä, kanakastiketta ja juustokastiketta ja vielä kolmas samassa järjestyksessä. Päälle juustoraastetta maun mukaan. Uuniin, 200 astetta ja 40 minuuttia.
image.jpg

Saa antaa lisää vinkkejä! Kuten sanottu, kaikilla on omat lempikanareseptinsä. Mikä on sinun? Ja muuten, multa on turha odottaa mitään hienoja, lavastettuja taidekuvia ruuistani. Olen tyytyväinen, jos ylipäätään muistan ottaa ruuasta kuvan ennen kuin se on syöty.

tiistai 2. helmikuuta 2016

Kuulumisia

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Meidän pienessä yksityisessä musiikkikoulussa alkoi tänä keväänä laulunopetus ja ilmoittauduin aikuisten laulukurssille kevään ajaksi. Se on kätevästi näin tiistaisin, mikä itse asiassa vähän helpottaa mun aikataulua, koska muutoin joutuisin osana viikoista matkustamaan 45 minuutin bussimatkan tänne vain yhden oppilaan takia, mikä olisi vähintäänkin ärsyttävää. Nyt kun on samalla oma laulutunti niin ei tunnu niin turhauttavalta.
Tänään vaan kävi niin, että mulle piti tulla yksi oppilas puoli tuntia laulutunnin jälkeen ja toinen puoli tuntia sen ensimmäisen jälkeen, mutta se keskimmäinen peruuttikin, minkä seurauksena päädyin viettämään puolitoista tuntia luppoaikaa täällä koululla. Onneksi on mukava sohva, mutta note to self: kuljeta aina kutimia ja kirjaa mukana.
No, ehdinpä pitkästä aikaa kirjoittaa blogia.
Ei tätä varmaan kukaan lue, mutta tiedoksenne, että mulle kuuluu hyvää. Töitä on sopivasti, muusikkona teatterilla ja opettajana täällä koululla. Yhteensä 9 oppilasta, joista 3 on aikuisia, mikä on mun mielestä aika makeeta. Aikuisia vasta-alkajia, siis. (Vanhin on seitsemänkymppinen. Niin että älkää tulko mulle sanomaan että "ei näin vanhana enää mitään opi".) Asutaan ja viihdytään meidän kodikkaassa yksiössä ja ollaan onnellisia, vaikka elämä on yksinkertaista ja velkaa on sen verran, että rahoja joudutaan laskemaan että riittävät. Riittävät kumminkin. Vauvakuumetta ei ole, se oli ja meni eikä ole tullut takaisin. On tavallaan ihanan helppoa ja vapaata olla kaksistaan. Jotenkin sitä mukavuutta arvostaa vuosi vuodelta enemmän.
Niitä kutimia on taas 5 kerralla puikoilla keskeneräisenä ja vähintään yhtä monta suunnitelmaa päässä vuoroaan odottamassa. Kirjojen lukeminen on ollut vähäistä, mutta nyt tämä meidän musiikkikoulun muuton seurauksena tullut 45 minuutin työmatka bussilla voi saada aikaan muutoksen, mikä on mukavaa. Jos vaan muistaisin ottaa sen kirjan mukaan.
Masennus on hallinnassa, mutta olen paksumpi kuin koskaan. En kyllä vieläkään paksu, alle 70-kiloinen, mutta ei se paljosta ole kiinni ja olen sentään vain 158-senttinen. Olen yrittänyt nyt pitää ainakin tipatonta ja herkkulakkoa, hiukan vaihtelevalla menestyksellä. Lisäksi käyn Elixiassa alle kilometrin päässä meidän kotoa, eilen viimeksi. Olen päässyt siinä ihan kivasti vauhtiin, mutta edelleen lähteminen on useimmiten vaikeaa enkä ehdi käydä kovin usein, en taida tälläkään viikolla ehtiä toista kertaa, ellei sitten sunnuntaina... Jotenkin en haluaisi oikein laihduttamalla laihduttaa, haluaisin mieluummin onnistua muuttamaan vähitellen elämäntapaa terveellisemmäksi.
Siskontytär menee huhtikuussa naimisiin ja meidät pyydettiin juontamaan häät! Se on suuri kunnia ja tosi hauskaa, mutta tekemistä riittää. Senkin takia olis kiva vähän laihtua, muuten.
Ei tässä nyt varmaan tällä erää muuta. Pian tulee oppilas soittotunnille, yksi niistä aikuisista.