Edit: teksti siirretty vanhasta blogista
Sunnuntaina jalkapallon jälkeen Mies kertoi yhdelle ystävällemme
meidän tämänhetkisestä tilanteesta. Ystävä totesi leikillään: "On se
hyvä että kaikki paska tulee sun niskaan niin me muut päästään
helpommalla." Se jotenkin tiivisti Miehen elämän aika hyvin. Sillä vaan
käy kerta toisensa jälkeen ihan älyttömän huono tuuri. Ja aina just
silleen, että kun meistä vihdoin tuntuu siltä, että asiat järjestyy ja
homma alkaa sujua ja rahatkin riittää laskuihin, tulee uusi romahdus.
Ihan käsittämätöntä.
En halua valittaa tuon enempää, koska en
oikeasti ole onneton. Eikä Mieskään. Just nyt stressaa aika vietävästi,
kun rahat on kerta kaikkiaan loppu, mutta eipä sille mitään voi. Jauhoja
ja hiivaa on kaapissa, joten voin leipoa leipää ja pakastimessa on
kanaa. Sen jälkeen täytyy siirtyä isin ja äitin jääkaapille. Sinne on
onneksi aina avoimet ovet. Sitä paitsi Miehellä on töitä! Se on parasta.
Tänään
täytyy irtisanoa vuokrasopimus. Sitten voi alkaa jo pikkuhiljaa
lajitella ja pakata tavaroita. Laatikoitakin on jo. Tavallaan olen ihan
innoissani jopa. Vaikka tästä ihanasta asunnosta lähteminen harmittaa,
kuitenkin uudet alut tuntuu musta aika hyvältä. Seuraavan vuoden aikana
niitä on tiedossa kokonaista kolme kappaletta.
Voi järkky mikä naurettava optimisti mä olen. =)
Eicca 34 v. höpöttää omasta elämästään, kiinnostuksenkohteistaan ja harrastuksistaan. Puheenaiheina siis ainakin perhe ja parisuhde, muusikkous ja muut työt, koti, kirjat, neulominen ja ystävät.
tiistai 30. heinäkuuta 2013
torstai 25. heinäkuuta 2013
Mistä tietää, että uuni on pesun tarpeessa?
Edit: teksti siirretty vanhasta blogista
No esimerkiksi siitä, että palohälytin alkaa ulvoa joka kerta, kun uunin avaa. Ja tulee sieltä aika kamala hajukin.
Itse asiassa meidän koko keittiö olis aika perusteellisen kuurauksen tarpeessa. Kuten kylppärikin. Ja sauna. Ja vähän koko muukin kämppä. Mutta just nyt ei oikein riitä motivaatiota siivoamiseen, kun me muutetaan tästä kuukauden päästä.
Niin, taas me muutetaan. Vuosi me ehdittiin tässä jo asuakin. Mutta kun meille kävi niin, että Miehen firmalta tippu toimitilat alta pois, niin että joudutaan vähän uudelleenjärjestämään työkuvioita... Taas... Mies remontoi syksyn aikana pikkuhiljaa itselleen tiloja siskonsa piharakennuksesta ja tekee muuta palkkatyötä. Tämä tarkoittaa vaan sitä, että meillä on taas yhtäkkiä rahat ihan loppu ja pakko karsia jostain. Ikävä juttu vain on se, ettei me oikein pystytä karsimaan mistään muusta kuin asumiskuluista. Meillä on meinaan aikamoinen neliöhinta tässä nykyisessä asunnossa. Joten päätettiin muuttaa syyskuun alussa. Jonnekin.
Kun isi ja äiti kuuli tästä, he tarjosivat meille mahdollisuutta kämpätä jonkin aikaa heidän vierashuoneessaan. Se tarkoittaisi sitä, että saataisiin olla muutama kuukausi kokonaan ilman asumiskuluja. Se mahdollisuus voittaa jopa kaiken sen henkisen paineen, mikä mun vanhempien luona asumisesta seuraa, joten päätettiin napata tarjouksesta kiinni.
Mehän ollaan kertaalleen aiemmin asuttu kolme kuukautta mun vanhempien nurkissa, mutta silloin heidän asuntonsa oli järjestetty niin, että nukuimme heidän työhuoneessaan. Nyt saamme huoneemme kokonaan itsellemme, joten odotan tästä kerrasta aika paljon mukavampaa. Sen lisäksi olen tällä hetkellä psyykkisesti aika paljon paremmassa jamassa kuin silloin.
No, ei tässä vielä kaikki. Muutamme siis syksyksi vanhempieni luokse. Sitten tammikuussa yksi meidän kaveri lähtee 5 kuukaudeksi Ecuadoriin ja tarvitsee siksi aikaa vuokralaista mukavaan kolmioonsa. Ja mehän tarjouduimme vapaaehtoisiksi. Saadaan asua siinä halvalla koko kevään ajan.
Iso plussa tässä kaikessa on kaikki se rahan säästö. Se poistaa myös aika paljon stressiä Miehen työasioista. Uskon myös, että 9 kuukautta menee loppujen lopuksi melkoisen nopeasti. Sitten ne miinukset:
Meidän elämän teema tuntuu olevan ylämäki-alamäki. Aina kun saadaan asiat järjestykseen ja hommat luonnistuu, niin tapahtuu jotain, mikä aiheuttaa totaalisen romahduksen ja sitten me taas kootaan elämäämme pienistä paloista uudestaan. Jos asiasta haluaa löytää jotain positiivista, niin on tässä ainakin oppinut olemaan etsimättä onnellisuutta mistään aineellisesta. Se on niin katoavaista. Meidän onni ei ole.
No esimerkiksi siitä, että palohälytin alkaa ulvoa joka kerta, kun uunin avaa. Ja tulee sieltä aika kamala hajukin.
Itse asiassa meidän koko keittiö olis aika perusteellisen kuurauksen tarpeessa. Kuten kylppärikin. Ja sauna. Ja vähän koko muukin kämppä. Mutta just nyt ei oikein riitä motivaatiota siivoamiseen, kun me muutetaan tästä kuukauden päästä.
Niin, taas me muutetaan. Vuosi me ehdittiin tässä jo asuakin. Mutta kun meille kävi niin, että Miehen firmalta tippu toimitilat alta pois, niin että joudutaan vähän uudelleenjärjestämään työkuvioita... Taas... Mies remontoi syksyn aikana pikkuhiljaa itselleen tiloja siskonsa piharakennuksesta ja tekee muuta palkkatyötä. Tämä tarkoittaa vaan sitä, että meillä on taas yhtäkkiä rahat ihan loppu ja pakko karsia jostain. Ikävä juttu vain on se, ettei me oikein pystytä karsimaan mistään muusta kuin asumiskuluista. Meillä on meinaan aikamoinen neliöhinta tässä nykyisessä asunnossa. Joten päätettiin muuttaa syyskuun alussa. Jonnekin.
Kun isi ja äiti kuuli tästä, he tarjosivat meille mahdollisuutta kämpätä jonkin aikaa heidän vierashuoneessaan. Se tarkoittaisi sitä, että saataisiin olla muutama kuukausi kokonaan ilman asumiskuluja. Se mahdollisuus voittaa jopa kaiken sen henkisen paineen, mikä mun vanhempien luona asumisesta seuraa, joten päätettiin napata tarjouksesta kiinni.
Mehän ollaan kertaalleen aiemmin asuttu kolme kuukautta mun vanhempien nurkissa, mutta silloin heidän asuntonsa oli järjestetty niin, että nukuimme heidän työhuoneessaan. Nyt saamme huoneemme kokonaan itsellemme, joten odotan tästä kerrasta aika paljon mukavampaa. Sen lisäksi olen tällä hetkellä psyykkisesti aika paljon paremmassa jamassa kuin silloin.
No, ei tässä vielä kaikki. Muutamme siis syksyksi vanhempieni luokse. Sitten tammikuussa yksi meidän kaveri lähtee 5 kuukaudeksi Ecuadoriin ja tarvitsee siksi aikaa vuokralaista mukavaan kolmioonsa. Ja mehän tarjouduimme vapaaehtoisiksi. Saadaan asua siinä halvalla koko kevään ajan.
Iso plussa tässä kaikessa on kaikki se rahan säästö. Se poistaa myös aika paljon stressiä Miehen työasioista. Uskon myös, että 9 kuukautta menee loppujen lopuksi melkoisen nopeasti. Sitten ne miinukset:
- mulla ei tule olemaan omaa kotia seuraaviin 9 kuukauteen
- me tullaan muuttamaan 3 kertaa vuoden sisällä
- suurin osa meidän tavaroista täytyy sijoittaa varastoon 9 kuukaudeksi
- edellämainittu tarkoittaa sitä, että EN NÄE PIANOANI 9 kuukauteen!!
- pitäisi myös onnistua erottamaan toisistaan ne tavarat, joita ilman tulemme toimeen seuraavat 9 kuukautta, ne tavarat, joita ilman tulemme toimeen syksyn ajan, mutta jotka haluamme vuodenvaihteessa käyttöömme, ja ne tavarat, joita ilman emme tule toimeen.
- mulla ei ole hajuakaan, missä pidän soittotuntini koko tulevan lukuvuoden. Ehkä alan käydä oppilaiden kotona ja perin kilometrikorvaukset!
- saatan tulla hulluksi ennen vuodenvaihdetta.
Meidän elämän teema tuntuu olevan ylämäki-alamäki. Aina kun saadaan asiat järjestykseen ja hommat luonnistuu, niin tapahtuu jotain, mikä aiheuttaa totaalisen romahduksen ja sitten me taas kootaan elämäämme pienistä paloista uudestaan. Jos asiasta haluaa löytää jotain positiivista, niin on tässä ainakin oppinut olemaan etsimättä onnellisuutta mistään aineellisesta. Se on niin katoavaista. Meidän onni ei ole.
sunnuntai 21. heinäkuuta 2013
Otatko maidotta vai ilman?
Edit: teksti siirretty vanhasta blogista
...kysyi Simo eilen kahvia tarjotessaan. Simo on ystävämme, joka kutsui meidät luokseen pelaamaan yhtä lautapeliä eilen. Mentiin, vaikka mua ärsyttää kun sovitaan monta asiaa yhdelle päivälle ja sitten pitää sännätä paikasta toiseen, vaikka se aiemmin sovittu asia päivälle olisi ansainnut vaikka ihan hiljaisen koti-illan seuraajakseen.
Lautapeli-illan lisäksi eilen oli nimittäin Miehen tädin muistotilaisuus. Kolmas muistotilaisuus meille puolen vuoden sisään, kun ensin kuoli ne minun isovanhemmat. Tämä oli koko lailla traagisempi, koska täti oli vasta 58-vuotias ja kuoli äkillisen, rajun syövän seurauksena vain puolessatoista kuukaudessa taudin paljastumisesta. Täti oli myös Miehelle aika rakas.
Syöpä on selvästi tosi voimakkaana sukurasitteena Miehen perheessä. Anoppi kuoli 47-vuotiaana syöpään, nyt hänen siskonsa, ja Miehen siskoltakin on jo yksi syöpä leikattu. Eipä sitä kannata pelossa alkaa elää, mutta varmaa on, että jos Miehellä jotain erikoisia oireita joskus ilmaantuu, niin ne tutkitaan heti.
En ole kirjoittanut blogiin pitkään aikaan. Nyt päätin alkaa taas kirjoittaa, ihan vain niitä asioita, joita tulee mieleen, koska meillä on edessä sen verran raskas puolivuotinen, että tulen varmasti kaipaamaan keinoa purkaa paineitani ja ajatuksiani. Toivottavasti blogini ei ala taas vaikuttaa liian synkältä ja negatiiviselta sen myötä, meillä on kuitenkin asiat pohjimmiltaan ihan hyvin.
Kerron toiste lisää.
...kysyi Simo eilen kahvia tarjotessaan. Simo on ystävämme, joka kutsui meidät luokseen pelaamaan yhtä lautapeliä eilen. Mentiin, vaikka mua ärsyttää kun sovitaan monta asiaa yhdelle päivälle ja sitten pitää sännätä paikasta toiseen, vaikka se aiemmin sovittu asia päivälle olisi ansainnut vaikka ihan hiljaisen koti-illan seuraajakseen.
Lautapeli-illan lisäksi eilen oli nimittäin Miehen tädin muistotilaisuus. Kolmas muistotilaisuus meille puolen vuoden sisään, kun ensin kuoli ne minun isovanhemmat. Tämä oli koko lailla traagisempi, koska täti oli vasta 58-vuotias ja kuoli äkillisen, rajun syövän seurauksena vain puolessatoista kuukaudessa taudin paljastumisesta. Täti oli myös Miehelle aika rakas.
Syöpä on selvästi tosi voimakkaana sukurasitteena Miehen perheessä. Anoppi kuoli 47-vuotiaana syöpään, nyt hänen siskonsa, ja Miehen siskoltakin on jo yksi syöpä leikattu. Eipä sitä kannata pelossa alkaa elää, mutta varmaa on, että jos Miehellä jotain erikoisia oireita joskus ilmaantuu, niin ne tutkitaan heti.
En ole kirjoittanut blogiin pitkään aikaan. Nyt päätin alkaa taas kirjoittaa, ihan vain niitä asioita, joita tulee mieleen, koska meillä on edessä sen verran raskas puolivuotinen, että tulen varmasti kaipaamaan keinoa purkaa paineitani ja ajatuksiani. Toivottavasti blogini ei ala taas vaikuttaa liian synkältä ja negatiiviselta sen myötä, meillä on kuitenkin asiat pohjimmiltaan ihan hyvin.
Kerron toiste lisää.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)