Harmaata

Kuva: bauhaus.fi

Sää vaikuttaa ihan hirvittävästi mielialaani! Oikein ärsyttää kun joku täysin ulkopuolinen asia, johon en voi vaikuttaa, saattaa laittaa päiväjärjestykseni täysin uusiksi.

Eilen paistoi aurinko. Olin sisällä melkein koko päivän, mutta tein perusteellisen viikko- ja kuukausisiivouksen (keittiön ja kylppärin perusteellisempi siivous, imurointi, lakanoiden vaihto ja sängyn imurointi, lattioiden pesu jne.) ja muita kotitöitä ja lähdin alkuillasta kävellen Elixiaan Zumba- ja Pilates Ball -tunneille. Olin aivan energiaa täynnä, mutta onnistuin silti olemaan järkevä, enkä huhkinut itseäni lopen uuvuksiin. Jumpan ja infrapunasaunassa rentoutumisen jälkeen kotiin kävellessäni alkoi ihana kevyt lumisade, joka teki minut ihan hirmu onnelliseksi. Siinä oli jotain niin kaunista.

Tänään on harmaata. Ulkona on harmaata, joten pääni sisälläkin on harmaata. En ole varsinaisesti masentuneempi tai alakuloisempi, mutta aloitekykyni on aivan nollassa. En kerta kaikkiaan saa itseäni liikkeelle sohvalta. Onneksi on joitakin hyödyllisiä asioita, joita voi tehdä tässä sohvalla, kuten tulevien tuntien suunnittelu tai blogin kirjoittaminen. Sudokujen täyttäminen ei ole hyödyllistä eikä lyhennä to-do-listaa. Joskus silläkin on toki paikkansa, mutta ei tiistaiaamu- tai -iltapäivisin.

Usein käy niin, että oikein ihmettelen, mistä nyt tänään tuulee kun olen oikein reipas ja energinen tai sitten saamaton ja, no, harmaa, ja sitten katson ikkunasta ulos ja totean: no niinpä tietenkin. Käytän kirkasvalolamppua joka päivä heti syyskuusta alkaen, jolloin pimentyminen alkaa tuntua ja näkyä, pitkälle kevääseen. Tuntuu, että se vähentää sitä ihan kaikkein pahinta väsymystä, joka mulla tulee ensin siinä kaikkein pimeimmässä vaiheessa ja toisen kerran keväällä, kun valoa on yhtäkkiä ihan kauheasti, mutta säätilan vaikutusta reippauteeni se ei vähennä. 

Ehkä mä olen päivänsäde! Pystyn toimimaan vain auringon paistaessa.

Tänään piristi rakkaan ystävän lähettämä linkki tähän Markus Kajon tekstiin. Moni kohta osui ja upposi.

Luettu: Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä

Kate Atkinson: Ihan tavallisena päivänä. Lainattu kirjastosta.

Näitä Atkinsonin kirjoja on kovasti kehuttu Blogistaniassa. Olin aikeissa lainata Kaikkein vähäpätöisin asia -kirjan, mutta huomasin, että se onkin osa sarjaa, jonka aloittaa tämä Ihan tavallisena päivänä.

En nyt ihan päätä pahkaa rakastunut kuitenkaan. Mulla on vielä tottumista siihen, että "oikeassa elämässä" murhamysteerit harvemmin päättyvät siihen, että Hercule Poirot kutsuu kaikki asianosaiset koolle ja teatraalisesti paljastaa syyllisen. Varsinkaan, jos murhamysteeri (tai yksi niistä) on 30 vuotta vanha. Joskus voidaan tulla esimerkiksi lopputulokseen, että jotkut asiat on parempi jättää sikseen. Joskus voidaan huomata, että kaikki ei sittenkään ollut yhteydessä kaikkeen muuhun, vaan tapahtumien seassa on myös silkkoja sattumia ja täysin asiaanliittymättömiä seikkoja.

Kirjan takakannen mukaan Stephen King on tituleerannut kirjaa "vuosikymmenen parhaaksi jännäriksi". Viime vuosikymmenen oletettavasti, koska kirja ilmestyi vuonna 2004. En samantien allekirjoittaisi tätä, mutta myönnettäköön, että lukukokemukseen vaikutti todennäköisesti se, että luen hyvin katkonaisesti, pätkän silloin ja toisen tällöin. Tämä kirja olisi vaatinut ja ansainnut ainakin muutaman tunnin ihan vain rauhassa sohvannurkkaan käpertyneenä. Silloin olisi varmaan jotenkin uponnut syvemmälle. Nyt lukukokemus jäi vähän pinnalliseksi, enkä edes löytänyt siitä kovinkaan paljoa jännitystä. Ja päähenkilöllä on kummallinen naismaku.

Lukemista!

Luin vuoden 2018 aikana 14 kirjaa. Se on minun mittakaavassani paljon. Haluaisin lukea vielä paljon enemmän. Lukeminen on mielestäni ihan paras tapa rentoutua: mikään muu ei saa niin totaalisesti arkihuolia pois mielestä. Valitettavasti olen aika pahasti koukussa muutamaan mobiilipeliin! Ne on kyllä sellaisia aikaryöväreitä. Sitä istahtaa sohvalle ja ajattelee ihan hetken vain pelaavansa, ja sitten sitä havahtuu kahden tunnin päästä ja jälkikäteen tuo aika tuntuu kerta kaikkiaan tuhlatulta. Yritän tänä vuonna korvata osan pelaamisesta lukemisella. Se ei ole ajanhukkaa, vaan rentouttavaa, virkistävää ja inspiroivaa ajankäyttöä.

Tässä luettelo lukemistani kirjoista:

Affinity Konar: Elävien kirja. Lainattu kirjastosta. Kirjoitin lukukokemuksesta täällä.

Tom Malmquist: Joka hetki olemme yhä elossa. Lainattu kirjastosta. Tämä oli melkoisen riipaiseva kirja, tositarina miehestä, joka jää vastasyntyneen vauvan kanssa yksin vaimon kuollessa akuuttiin leukemiaan. Minua välillä vähän ärsytti kirjoitustyyli, esimerkiksi lainausmerkkien puuttuminen repliikkien kohdalta, mutta toisaalta se kuului asiaan. Kaiken kaikkiaan tykkäsin!

Rolf & Cilla Börjlind: Nousuvesi. Lainattu kirjastosta. Kirjablogeissa on hehkutettu Börjlindien kirjoja kovasti, joten halusin minäkin lukea yhden. Taidanpa lukea toisenkin!

Tracy Chevalier: Tyttö ja helmikorvakoru. Omasta hyllystä, toinen lukukerta. Vein lukemisen jälkeen kirjaston bookcrossing-hyllyyn. Tykkäsin ihan yhtä paljon kuin ekallakin kerralla! Kirja on kuin maalaus, ja minulla oli vielä ihana kuvitettu painos kirjasta, mikä teki siitä vielä kauniimman.

Asko Sahlberg: Pilatus. Lainattu isin ja äitin kirjahyllystä. Kirjan takakansitekstissä Sahlbergiä verrataan Mika Waltariin, ja pakko myöntää, että yhtäläisyyksiä löytyy! Pidän tosi paljon historiallisesta fiktiosta, siitä miten faktanmurusten ympärille tuodaan lihaa ja verta, aitoja tunteita ja ajatuksia. Ihan mahtavaa kerrontaa.

Nevil Shute: Viisi mustaa kanaa. Lainattu isin ja äitin kirjahyllystä. Oikeasti vanhoissa kirjoissa on jotain ihan mahtavaa. Kaipaan sitä tietynlaista viattomuutta, moraalista selkärankaa ja ihmistenvälistä kunnioitusta, joka oli vielä toisen maailmansodan aikana huomattavasti yleisempää kuin nykyään. Tämäkin kirja kuitenkin kertoo tosiasiassa melkoisen hirvittävistä tapahtumista. Kerrassaan mukaansatempaava tarina ja aivan rakastettavat henkilöhahmot.

Pasi Ilmari Jääskeläinen: Väärän kissan päivä. Lainattu kirjastosta. En jotenkin oikein päässyt sisälle tähän kirjaan, mutta sitten kirjan loppupuoli kuitenkin vei mukanaan! Ehkä surrealismi ei ihan ole mun juttu.

Eve Hietamies: Tarhapäivä. Lainattu kirjastosta. Olin pettynyt tähän, koska pidin Yösyötöstä niin paljon. Tämä nyt vaan ei päässyt lähellekään samaa tasoa. Mielestäni juoni oli epärealistinen (ei noin voi Suomessa tapahtua) ja minua ärsytti tosi paljon yksi kirjan merkittävimmistä henkilöistä. Kiittämätön idiootti.

Kate Mosse: Labyrintti. Omasta hyllystä, toinen lukukerta. Vein lukemisen jälkeen kirjaston bookcrossing-hyllyyn. Tämän ensimmäisestä lukukerrasta on varmaan yli kymmenen vuotta aikaa, ja jotenkin tällä kertaa se ei sykähdyttänyt ollenkaan niin paljon kuin silloin. Tarina on kyllä mielenkiintoinen ja mukaansatempaava, mutta en ihan Dan Browniin vertaisi kuten kirjan takakansitekstissä tehdään.

Dan Brown: Alku. Lainattu kirjastosta. Siinä paha, missä mainitaan. Ei tämä kyllä parhaimmasta päästä Robert Langdon -kirjoja ole, mutta oli se hyvä kuitenkin. Aika erilainen kuin esimerkiksi Enkelit ja Demonit tai Inferno, mutta tämä aihepiiri on minulle tosi sydäntä lähellä oleva, joten se jotenkin iski. Tykkäsin!

Joanne Harris: Herrasmiehiä ja huijareita. Omasta hyllystä, toinen lukukerta. Vein lukemisen jälkeen kirjaston bookcrossing-hyllyyn. Tämän kirjan ensimmäinen lukukerta on jäänyt mieleeni yhtenä vaikuttavimmista lukukokemuksistani ikinä, ja se heitti Joanne Harrisin yhdeksi lempikirjailijoistani. Harrisin kirjoissa vaan monesti on yksi iso yllätysmomentti, jota kohti rakennetaan jännitystä n. 3/4 kirjan pituudesta. Siksi ensimmäinen lukukerta on jotain ihan muuta kuin seuraavat. Nyt oli lukukertojen välillä niin monta vuotta, etten muistanut kaikkia yksityiskohtia, mutta tietenkään se huippukohta ei voinut mitenkään säväyttää yhtä paljon kuin silloin joskus. Oli se silti edelleen hyvä.

Maeve Binchy: Ystävien piiri. Lainattu isosiskon kirjahyllystä. Tässä on taas sitä ihanaa viattomuutta ja moraalista selkärankaa, josta mainitsin jo Viisi mustaa kanaa -kirjan yhteydessä, vaikkakin täysin eri ilmapiirissä ja eri tavalla. Kirja oli sellainen harmittoman viihdyttävä, ei järisyttävän säväyttävä, mutta mukaansatempaava. Täydellistä lomaluettavaa.

Kristiina Vuori: Disa Hannuntytär. Lainattu kirjastosta. Tämä oli toinen Kristiina Vuoren kirja, jonka luin. Ra-kas-tan historiallista fiktiota, kuten olen maininnut ennenkin. Se nousee lempigenreksi kirjojen joukossa aina vain uudelleen. Lisäbonuksena molemmissa Vuoren kirjoissa, jotka olen lukenut, on tärkeimpänä tapahtumapaikkana kotikaupunkini Turku, ja on ihanaa sijoitella mielessään kirjan paikkoja itselle tuttuihin kohteisiin. Näistä sitä paitsi oikeasti oppiikin asioita!

John Boyne: Poika raidallisessa pyjamassa. Omasta hyllystä, toinen lukukerta. Lähtenyt lukemisen jälkeen kiertoradalle äitin ja isin kirjahyllyn kautta. Tämä on aivan mieletön kirja, mutta kuten takakansikin kertoo, siitä kertominen pilaisi lukuelämyksen. Jos et ole vielä lukenut tätä, lue.


Kuten edellä olevasta käy ilmi, tyhjennän kirjahyllyäni vähitellen. Tämä on osa jo vuosia jatkunutta tavarankarsimisajatteluani, joka on sittemmin saanut lisäinspiraatiota KonMari-kirjoista, vaikken sitä metodia orjallisesti noudatakaan. Mielestäni kirjan arvo on siinä, että sitä luetaan. Vaikka kirja olisi kuinka hyvä, sillä ei ole arvoa, jos se makaa hyllyssä vuosikausia lukematta. Siksi laitan omia kirjojani kiertoon, käytän paljon kirjastoa ja hyödynnän isin ja äitin varsin massiivista kirjakokoelmaa. Tämä tietenkin luo ristiriidan sen kanssa, että kirjailijat ansaitsisivat sen, että heidän kirjojaan ostetaan... Haluaisin tukea kirjailijoita, mutta en lisää tavaraa kotiini. Sähköisten kirjojen ostaminen voisi tietenkin olla yksi ratkaisu asiaan, mutta en oikein nauti kirjojen lukemisesta ruudulta, varsinkin kun usein luen sängyssä ennen nukkumaanmenoa.