-

tiistai 2. syyskuuta 2014

Kaikenlaista tämän tytön elämästä

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Hups kun taas on aikaa hujahtanut edellisestä postauksesta.
TÄNÄÄN TAPAHTUNUTTA:
1. Naapurin pikkulikka tuli rappusissa vastaan äitinsä kanssa kun tulin kotiin. "Mikäs sieltä tulee?" kysyi tyttö ja äiti vastasi että naapuri. Sitten kun olin mennyt ohi, tyttö sanoi: "Ei se ollu mikään naapuri, se oli nainen!"
Mä olisin kyllä mieluummin tyttö... Oon itse asiassa ajatellut että taidan jättää sen aikuisuushommelin kokonaan väliin. Aion olla tyttö siihen asti, että joskus 50 vuoden päästä ilmoitan kovalla äänellä maailmalle olevani Vanhus.
2. Kuntokeskuksen suihkussa nuorempi nainen ja vanhempi nainen, mahdollisesti äiti ja tytär, keskustelivat ruotsiksi, mutta sanoivat kaikki kirosanat suomeksi. Tiedättekö, kun vaikka ei kuulisi keskustelua oikein kunnolla, niin omasta äidinkielestä saa kuitenkin jotenkuten selvää? Tässä tapauksessa korviini kantautui siis pelkät kirosanat kaiken muminan välistä. Se oli jotenkin niin absurdia, että alkoi hihityttää.
Liityin Elixian jäseneksi viime viikolla. Mulla on hieno strategia tässä taustalla. Ajattelin, että kun se on niin kallis, niin sitten mun on kanssa pakko käydä siellä. Ja koska se ei välttämättä vielä riitä, tehtiin Miehen kanssa seuraavanlainen sopimus: Tavoitteena on käydä vähintään kaksi kertaa viikossa siellä. Kun tämä toteutuu, saan jokaisesta kuntoilukerrasta siirtää 5€ tilille, jonka saan tyhjentää shoppaillen, kun menen vuodenvaihteessa New Yorkiin. Ja jos jää alle kahteen kertaan jonain viikkona, jokaisesta puuttuvasta kerrasta lähtee 10€ pois.
Tosiasiahan on, että mulla on nyt ainakin syksyn ajan niin paljon töitä, että mun on pakko saada itseni liikkumaan, ellen halua olla rikkinäinen ja raihnainen tammikuuhun mennessä. Elixian valintaan vaikutti ennen kaikkea se, että se on n. 800 metrin päässä meiltä, enkä voi siis väittää, että sinne olis jotenkin hankala lähteä, ja mun mielestä se on kiva ja viihtyisä paikka ja tuntitarjontakin sopii mulle.
MUUTEN VAIN AJANKOHTAISTA:
1. Mun lempioppilas lopetti sellonsoiton. En häpeä sanoa lempioppilas, koska en kohdellut häntä eri lailla kuin muita. Hän ei ollut lempioppilaani siksi, että olisi ollut poikkeuksellisen lahjakas tai hänen olisi ollut helppo oppia uusia asioita. Päinvastoin, hän oli melkoisen haastava oppilas ja edistyi hitaammin kuin muut ikäisensä oppilaani, mutta hän oli tunnollinen ja ahkera ja sai ja aiheutti aivan valtavaa onnistumisen iloa saavutuksillaan. Nyt vaikeat olosuhteet pakottivat hänet lopettamaan ja suru on suuri sekä mulla että hänellä.
2. Isillä ja äitillä oli kesällä 45-vuotishääpäivä. Annoin molemmille lahjaksi lahjakortin, joka oikeuttaa yhteen vapaavalintaiseen mittatilausneuleeseen. Nyt molemmat on tehneet tilauksensa. Tilipäivänä täytyy siis suunnata lankakauppaan.
Turkuun on avattu uusi lankakauppa, Käsityökeskus Tuuma, joka myy mm. Garnstudion lankoja. Ne on aika edullisia ja laadukkaita, olen siis erittäin tyytyväinen. Sinne käy matkani, kunhan tilillä on rahaa.
Kerron langoista ja tilausneuleista myöhemmin lisää, kunhan saan hommat alkuun. Ensi viikolla alkaa uusi teatteriproduktio, mikä tarkoittaa kiireistä 3 viikon harjoituskautta. Ensi-ilta on lokakuun alussa ja sen jälkeen on 35 näytöstä 2,5 kuukauden aikana, eli töitä riittää. Kolme uutta oppilastakin aloitti tänä syksynä... Yritän ehtiä siinä ohessa myös kuntoilla, neuloa ja kirjoittaa blogia aika ajoin.

sunnuntai 15. kesäkuuta 2014

Ärsyttävät naapurit

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Meidän naapurissa, pari kerrosta ylempänä, asuu Perhe. Siihen kuuluu isä, äiti ja kaksoset, tyttö ja poika, ehkä kolmevuotiaat. Ne on sitten ärsyttäviä!
Lapset on aina kauniisti, sään mukaan ja puhtaisiin vaatteisiin puetut. Meidän taloyhtiössä on lähiöpihaksi iso, viihtyisä, kaunis ja hyvin hoidettu piha, ja jos vain sää sallii, kaksoset ovat ulkona leikkimässä. Useimmiten, eli arkipäivisin, äiti on lasten mukana ja joko leikkii heidän kanssaan tai sitten kastelee kukkia, kitke rikkaruohoja kukkapenkistä tai jotain muuta, mitä nyt täydelliset perheenäidit tekevätkään luppoaikanaan pihalla. Jos lapset ovat pihalla iltaisin tai viikonloppuisin, isä on heidän mukanaan ja tekee samoin. Hän on hankkinut lapsille pienet kastelukannut ja haravat, joiden kanssa he sitten kaikki kolme menevät jonossa pihatöihin tai potkivat palloa. Illalla koko perhe kokoontuu grillaamaan taloyhtiön uudella grillillä.
Tietenkin heillä on myös täydellisesti koulutettu hyväkäytöksinen jackrusselinterrieri. Voin kuvitella, että äiti tekee joka päivä erittäin maukasta, terveellistä ja monipuolista ruokaa ja heidän kotinsa on täydellisen siisti.
Kerrassaan raivostuttava perhe.

maanantai 2. kesäkuuta 2014

Oodi minimalismille

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Kaikki kaksi lukijaani tipahtanevat tuoleiltaan, koska kirjoitan jo toista kertaa kahden viikon sisällä!
Ja sulkevat selaimen hetkessä, koska aion taas papattaa meidän uudesta kodista. Sori. Kyllä tää innostus jossain vaiheessa hiipuu.
Mutta sanonpa silti, että pidän meidän kodista joka päivä enemmän. Se on pieni, mutta sinne mahtuu kaikki, mitä tarvitsemme eikä ole siltikään vielä ahdas. Tähän liittyy vahvasti iso oppitunti, jonka olemme käyneet läpi tässä viimeisen vajaan vuoden aikana. Eli se, kuinka paljon ihminen oikeastaan tarvitseekaan tavaraa.
Koska kun asuimme vanhemmillani, meillä oli käytössämme yksi pieni huone kaappeineen ja siihen piti mahtua. Se tarkoitti käytännössä sitä, että vuokrasimme varaston ja veimme sinne kaikki huonekalumme, kodinkoneemme, kirjamme, astiamme, cd-levymme, dvd:mme, koriste-esineemme ja vuodevaatteemme, reilusti yli puolet käyttövaatteista ja 85% takeista ja kengistä (se kengät-osuus vähän sattui). Telkkarin, pleikkarin ja yhdet kaiuttimet vahvistimineen ängimme väkisin pieneen huoneeseemme, samoin kuin työpöydän ja lempinojatuolimme. Se riitti sillä hetkellä siihen, että se tuntui jokseenkin kodilta.
Tietenkin tuona aikana käytimme isin ja äitin astioita, kodinkoneita, vuodevaatteita jne., jotka eivät suinkaan häviä laadussa tai määrässä omillemme, mutta aika ison oppitunnin saimme siitä, kuinka paljon ihminen tarvitsee vaatteita. Meillä oli muutama vaatekerta ja uusia ei ollut varaa ostaa. Isi tosin lahjoitti Miehelle yhdet kengät ja takin, joita ei itse enää käytä. Mutta tajusin aika nopeasti, etten edes muista vaatteita, jotka olivat varastossa enkä ainakaan kaivannut niitä. Yksi aikamoinen valaistuminen tapahtui puolessavälissä syksyä, kun oli yksi juhlatilaisuus ja kuulin useammankin kaverini päivittelevän kauheaa stressiä siitä, mitä laittaisi sinne päälleen. Tajusin, etten stressannut asiaa itse pätkääkään. Tiesin, että minulla on itsellä kaapissa tasan yksi juhlava kotelomekko, johon pukeuduin mielelläni, koska se istuu täydellisesti ja tiedän näyttäväni hyvältä siinä. Toisin sanoen stressin aiheuttaa nimenomaan vaatteiden paljous ja valinnan vaikeus, ei päinvastoin.
Niinpä kun muutimme ystävämme asuntoon tammikuussa ja varastossa olleet tavaramme siirrettiin tuon taloyhtiön vintille, kävin vaatteitani läpi aivan uudella silmällä. Tajusin, etten ollut kaivannut niistä juuri yhtäkään. Toisaalta, oppitunti jatkui: Nyt saimme vaatteet ja kengät käyttöön, mutta meillä oli käytössämme poikamiehen keittiö. :) Astioita tasan se välttämätön määrä, eikä mitään ylimääräistä. Kerran haimme vintiltä omia keittiötavaroita, koska yksinkertaisesti puuttui jotain, mitä tarvitsin ruoanlaitossa, mutta muuten pärjäsimme mainiosti niillä, mitä oli. Kun astioita on vähän, niitä on pestävä useammin, eikä tiskivuortakaan pääse kehittymään. Niinpä aloin pohtia omia astioitamme. Kahvikuppiastiastoja, joita ei ole käytetty kuin korkeintaan kahdesti avioliittomme aikana, koska meistä on mukavampi käyttää mukeja silloinkin, kun kahvia tarjotaan vieraille. Vino pino erilaisia tarjoilulautasia, joista useimmat saatu lahjaksi, mutta joista todellisuudessa käyttää yhtä tai kahta. Kolme käytännössä samankokoista ja -laatuista kattilaa. Laatikollinen servettejä, joista tykkään, mutta jotka unohdan täysin aina siinä vaiheessa, kun katan pöytää. Kynttiläkippoja, voi taivas mikä määrä kynttiläkippoja. Ja muitakin rumia, tyylittömiä ja pölyäkerääviä koriste-esineitä.
Tässä vaiheessa oppitunti oli iskeytynyt jo niin syvälle tajuntaan, että minua käytännössä ällötti miettiessäni vintillä lojuvaa tavaramäärää. Vielä aivan oma lukunsa oli kirjat. Monta hyllymetriä romaaneja, joita minulla ei ole pienintäkään aikomusta lukea toiseen kertaan. Tietosanakirjasarja, jota ei ole avattu kertaakaan kymmeneen vuoteen. Vanhoja Aku Ankkoja, Roope-setiä sun muita, aikakauslehtien vuosikertoja ja täysin turhia "tietokirjoja", joita sain myyntipalkkioiksi ollessani lukioikäisenä kirjakustantamolla töissä.Vanhoja koulukirjoja. Kasa ostettuja VHS-videoita!
Niinpä aloin raahata vintiltä laatikko kerrallaan tavaraa sisään ja käydä sitä todella kriittisellä silmällä läpi. Varasin paikan itsepalvelukirppikseltä ja aloin viedä tavaraa sinne. Tämä on jatkunut tälle viikolle saakka. Hinnoittelen tavarat tosi halvoiksi; ne ovat meille roskaa enkä välitä muusta kuin että ne maksavat kirppispaikan vuokran takaisin. Tavaraa on myyty kevään aikana ainakin pakettiautollinen. Kirjoista säästin vain lempiromaanit, joita tulee luettua useampaankin kertaan, yhden tosi hyvän ruokakirjasarjan ja oikeasti hyvät neulekirjat. Myin yhden kokonaisen astiaston ja lisäksi hirmu määrän yksinäisiä tarjoiluastioita ja mukeja. Meidän on tarkoitus ostaa kokonaan uusi käyttöastiasto, kunhan saamme säästettyä siihen rahat, siihen asti jätin meille yhden vajaan astiaston käyttöön. Koristeista heivasin suurimman osan, jätin jäljelle vain ne, joilla on todellista tunnearvoa. Vaatteita meillä on mielestäni edelleenkin liikaa, mutta päätin lopettaa kirppispaikan vuokrasopimuksen ensi viikolle. Vaatteita voi sitten sen jälkeen viedä vaikka UFFin laatikkoon.
Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Meillä on pieni asunto, mutta se ei ole ahdas. Se on helppo pitää siistinä eikä viikkosiivousta tarvitse aloittaa raivaamalla tilaa siivoamista varten. Meidän on tarkoitus hankkia parvisänky, mikä vapauttaa vielä lisää lattiapinta-alaa.
Oppitunti on myös taloudenhoidon kannalta ollut tehokas: Löysin sattumalta ruutupaperille tekemäni budjettilaskelman kolmen vuoden takaa. Nettotulomme olivat tuolloin 1600 euroa (!!) suuremmat kuin nyt, eivätkä rahat siltikään meinanneet riittää. Nyt riittävät, eikä meiltä puutu mitään.

perjantai 23. toukokuuta 2014

11-haaste

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Olipa mukava saada blogihaaste piiiitkästä aikaa! Kiitos tästä kuuluu Katarimarialle. Haaste on seuraavanlainen:
1. Kerro 11 satunnaista faktaa itsestäsi.
2. Vastaa haastajan keksimiin 11 kysymykseen.
3. Haasta 11 alle 200 lukijan blogia ja keksi niille 11 uutta kysymystä.

Eli ensin ne 11 faktaa:
1. Viihdyn paremmin miesten kuin naisten seurassa. Tykkään viettää iltaa lätkää katsoen ja kaljaa juoden. Tämä ominaisuus minussa on kuitenkin lieventynyt iän myötä, mikä johtuu varmasti suurelta osin siitä, että olen löytänyt joitakin todella hyviä, samanhenkisiä naispuolisia ystäviä.
2. Ostan edelleen lempiartistieni cd-levyjä. En jotenkin osaa suhtautua sähköisenä ostettuun musiikkiin, haluan tuntea ja nähdä hyllyssäni konkreettisen esineen, joka kertoo siitä, että fanitan jotakuta niin paljon, että haluan maksaa hänen musiikkinsa kuuntelemisesta.
3. Olen syvästi uskonnollinen, ja se näkyy arkielämässäni hyvin vahvasti. Se on yksi syy siihen, miksi blogini on elänyt aikamoista hiljaiseloa: en koe, että ne asiat kuuluvat tähän blogiin, mutta toisaalta joskus tuntuu hassulta kirjoittaa omasta arjesta ja jättää kuitenkin pois asia, joka saa minut esim. käyttämään merkittävän osan ajastani vapaaehtoistyöhön.
4. En siltikään halua luopua blogistani, koska suoraan sanottuna olen pikkuisen sekopää, ja päässäni pyörivistä asioista kirjoittaminen on tosi terapeuttista. Aina plussaa, jos joku lukeekin ja kommentoi. :)
5. Tätä kirjoittaessani huomasin, että uusi viisaudenhammas oikealla alhaalla on vihdoin saanut kulmansa työnnettyä ikenen läpi. Voi ei, mikäli hammaslääkärin viimevuotinen arvio pitää paikkansa, se tietää leikkausta lähiaikoina.
6. Rakkaimmat harrastukseni, lukeminen ja neulominen, ovat olleet ihan jäässä varmaan noin vuoden verran. Katson sen johtuvan suurelta osin asunto- ja talousstressistä. Sen puolesta puhuu se, että nyt, kun meillä on viikon verran ollut oma koti, tunnen ensimmäistä kertaa pitkästä aikaa voivani täysin rentoutua vapaa-aikanani ja sen myötä on tullut puolen kirjan verran luettuakin, ja se on ihanaa. Olen myös nukkunut 11-12 tunnin yöunia. Ihan kuin kroppa olisi jossain stressistätoipumistilassa.
7. Olen vähän nörtti. Minä olen meistä kahdesta se, joka on parempi tietokoneiden kanssa. Meille molemmille yhteisiä nörtteilypiirteitä on RPG- ja seikkailupelit, joita pelaamme pleikkarilla ja animen katsominen. Mieheni tutustutti minut animeen seurustelumme alussa, ja katseluinto on säilynyt siitä lähtien, vaikkakin lieventynyt ajanpuutteen takia päivittäisestä ajanvietteestä viikottaiseksi.
8. Minulla on vahva taipumus mustasukkaisuuteen. En meinaa millään kestää, jos joku toinen vaikkapa tietää ystävistäni jotain, mitä minä en tiedä. Olen mustasukkainen ihan naurettavistakin asioista, vaikkapa jos joku toinen muistaa paremmin kuin minä, mitä jossain Asterix-sarjakuvassa tapahtuu. Kai se on pohjimmiltaan perfektionismia. En koe, että minun pitäisi olla kaikessa paras, mutta jos osaan tai tiedän jotain, minun pitäisi osata ja tietää siitä kaikki. Painin tämän ominaisuuden kanssa jatkuvasti. Inhoan sitä piirrettä itsessäni, ja pidän sitä myös tärkeänä osasyyllisenä masennukseeni.
9. Asterixeista puheen ollen, olen lukenut ne kaikki ja osaan ne melkeinpä ulkoa. Isi on aina keräillyt Asterix- ja Lucky Luke -sarjakuvia ja ollessani lapsi meillä oli ne kaikki. Niitä myös luettiin usein ja hartaasti, minkä vuoksi useat olivat ihan kamalassa kunnossa, sivuja irtoili ja katosi ja lehtiä kastui ja tuhoutui. Siksi ihan kaikki eivät enää ole tallella, mutta edelleen isi ostaa aina uudet Asterix ja Lucky Luke -sarjakuvalehdet, vaikka ne eivät ole enää läheskään niin hyviä kuin alkuperäisten tekijöiden aikaan.
10. Tunnen lähes palvovaa ihailua isiä kohtaan. Mielestäni minun isi ei tee koskaan mitään väärin. Hän on maailman viisain mies. Meidän avioliiton alkuaikoina Mies joutui aina välillä hermostumaan pahanpäiväisesti, koska esim. Miehen työkalut olivat mielestäni vääränlaisia, koska isillä on toisenlaiset ja isin työkalut on tietenkin ainoat oikeat. Tai kun Mies vaihtoi autonrenkaat ihan väärin. Isi tekee sen toisella tavalla, ja isi kyllä tietää parhaiten. Tunnen aivan pakahduttavaa ylpeyttä, jos joku sanoo minun muistuttavan isiä jossain suhteessa.
11. Minulla on tosi laaja ja vähän kompleksinen musiikkimaku. Tykkään raskaasta rockista. Mustasch on tällä hetkellä suosikkien joukossa. Brittirock on myös mieleistä, mutta ei esim. U2 tai Coldplay. Ihan liian lässynlässyn. Muse on minun ja miehen ehdoton ykkösfanituskohde, ollut aina. Suomenkielinen kevyt rock on yksi lempigenreistä, tällä hetkellä on menossa hyvin vahva CMX-kausi. Muita lemppareita ovat Eppu Normaali, Kolmas Nainen, YUP, Maj Karma ja Herra Ylppö ja ihmiset. Kevyt rock-ilmausta käytän, koska inhoan Kotiteollisuutta. Ja Timo Rautiaisen ääni saa minut voimaan fyysisesti pahoin. Toisaalta ihan supermahtavasti uppoaa Chisu, Anna Puu, Jenni Vartiainen ja Scandinavian Music Group. Pidän soul-musiikista, mutta inhoan R&B:tä. Toisin sanoen: Norah Jones jee, Katie Melua jee, Adele jee, Amy Whitehouse plääh. Jotkut artistit roikkuu niin siinä välimaastossa, että tuntuu, että joka toinen biisi on jee ja joka toinen plääh. Kuuntelen myös paljon klassista ja rakastan sitä. Moderneja musikaaleja rakastan sydämeni pohjasta, mielestäni ne monesti onnistuvat vangitsemaan klassisen ja kevyen musiikin parhaat puolet samaan pakettiin. Laadukas konemusiikki uppoaa myös, varsinkin house-musiikki ja jopa dubstep. Minusta ne bassot on jotain ihan mahtavaa. Mutta jos siihen lisätään laulaja, varsinkin naislaulaja, vaihtuu kanava ja äkkiä.

Sitten pitäisi vastata niihin 11 kysymykseen, jotka Katarimarialta sain.
1. Missä kirjoitat blogiasi juuri nyt? Omassa kodissa! Siinä sen ainoassa huoneessa, mukavassa nojatuolissa.
2. Lempikenkäsi? Uu, tämä on vaikea. Rakastan kenkiä ylipäätään. Minulla on paljon kauniita korkokenkiä, joita tulee käytettyä yhtä usein kuin on juhlatilaisuuksia. Onneksi me muusikot osaamme tarttua tilaisuuksiin juhlia ilman erityistä syytäkään. ;) Toisaalta kävelen arkena tosi paljon, joten lempikenkäni saattavat yhtä hyvin olla ei-niin-kauniit, mutta äärimmäisen mukavat Riekerin kävelykengät.
3. Millaiset ovat kotivaatteesi? Lökärit. Otan farkut tai hameen tai mihin sitten olenkin pukeutunut liikkeellä ollessani pois melkeinpä samaan syssyyn kenkien kanssa eteisessä ja vaihdan päälle lökäpöksyt, joita vaatehuoneesta löytyykin joka pituudessa ja värissä.
4. Millainen olisi unelmatyöpaikkasi? Minulla taitaa olla se jo. Aiemmin mainitsemani rakkaus musikaalimusiikkiin tekee teatterimuusikon työstä aika unelmien täyttymyksen. Toisaalta olen myös sellonsoitonopettaja, ja pidän siitäkin kovasti. Olen tosi kiintynyt oppilaisiini, välillä pelkään, että vähän liikaakin.
5. Kuinka usein vaihdat kännykkää? Minulla on ollut iPhone nyt 5 vuotta, järjestyksessään toinen on menossa. En osta uutta joka kerta kun uusi malli ilmestyy, mutta ehkä joka toinen tai kolmas kerta.
6. Lempiyrttisi? Joudun vastaamaan niinkin tylsästi kuin basilika. Käytän sitä paljon ruuanlaitossa, joskin käytän paljon muitakin yrttejä.
7. Jos leivot, mitä leivot? Minun ei tarvitse, koska Mies on leipuri! Leivon tosi harvoin, mutta ehkä tiikerikakkua voidaan pitää jonkin sortin bravuurinani. Se on myös lempikakkuni. Minulla on myös loistava tonnikalapiirasresepti. Tosi usein, kun meillä on vieraita, laitan pannarin uuniin tai paistan lättyjä, mutta en tiedä, lasketaanko sitä leipomiseksi.
8. Kirjoitatko kauppalistan mennessäsi ruokakauppaan? Me ollaan jo niin pitkään jouduttu laskemaan joka penni, että on ollut pakko. Teen muuten helposti heräteostoksia ruokakaupassa. Toisaalta välillä on mielestäni ihanaa mennä kauppaan kiireettä, kiertää joka ikinen hyllynväli ja ostaa kaapit täyteen.
9. Auto vai polkupyörä? Kaikkein eniten liikun bussilla. Tykkäisin vastata polkupyörä, mutta valitettavasti olen melkoisen laiska ja mukavuudenhaluinen, ja menen mieluummin autolla. Kun valitsen polkupyörän, teen niin siksi, koska se on halvempaa, vaikka haluaisin olla ihminen, joka valitsee polkupyörän luonnon ja terveyden vuoksi.
10. Tykkäätkö piimästä? En.
11. Erikoisin ruoka, jota olet maistanut? Tässäkin suhteessa olen tylsä. Olen melkoisen nirso ja ennakkoluuloinen uusia ruokia kohtaan. Mies on joskus pakottanut minut syömään etanoita, ja jouduin myöntämään, että ne olivat ihan hyviä.

Sitten pitäisi vielä haastaa. Olen ollut niin laiska Blogistanian kansalainen viime aikoina, etten oikein osaa haastaa ketään muuta kuin Myrkyttären. Joten kaikki muut blogiini eksyneet, jotka jaksavat lukea näin pitkälle, ottakaa ihmeessä haaste mukaanne ja sen mukana seuraavat 11 kysymystä:
1. Oletko järvi- vai meri-ihminen?
2. Mistä aistista luopuisit, jos olisi ihan pakko?
3. Mikä on lempiruokasi?
4. Mikä on sinulle kotisi rakkain esine?
5. Mihin matkustaisit, jos aika ja raha eivät olisi esteenä?
6. Voisitko kuvitella asuvasi muualla kuin Suomessa?
7. Mikä oli lapsuuden haaveammattisi?
8. Mikä on lempivuodenaikasi?
9. Miten käyttäisit sapattivuoden?
10. Mikä on lempikukkasi?
11. Mitä sellaista olet tehnyt tai saavuttanut elämäsi aikana, josta olet ylpeä?

perjantai 9. toukokuuta 2014

Oma koti

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Meillä on koti! Oma koti! Saadaan avaimet sinne ensi perjantaina.

Ajattelin tehdä pienen referaatin siitä, miten tähän on päädytty.

Vuoden 2010 alkaessa olimme asunnonomistajia. Ei rikkaita, itse asiassa näin jälkeenpäin ajatellen meillä oli hiukan taipumusta elää yli varojemme, eikä säästöjä juuri ollut. Kuitenkin minä olin saanut jalkani oven väliin Turun musiikkiteatteripiireissä ja työllistymiseni, vaikkakin kausittaista, oli suhteellisen varmalla pohjalla. Mies oli pienen maahantuonti- ja myyntiyrityksen varastopäällikkönä vakituisessa työssä ja luotetussa asemassa. Sitten alkoi alamäki.

vaihe 1: Mies alkoi kärsiä hermosäryistä ja oli puoli vuotta sairaslomalla alkaen helmikuusta 2010. Sairasloman aikana löydettiin hänen niskastaan synnynnäinen epämuodostuma ja todettiin, ettei varastotyö sovellu hänelle. Haimme ja saimme työeläkeyhtiöltä uudelleenkoulutustuen ja aloimme sen turvin makeisalan yrittäjiksi Miehen isän jalanjäljissä, Miehen tarkoituksena oli opiskella alan tutkinto yrittäjän oppitutkintona.

vaihe 2: Meillä oli osakeyhtiö, joka epäonnistui surkeasti. Olimme kokemattomia ja typeriä. Lisäksi meillä on aika painavia perusteita laskea melkoisen suuri vastuu epäonnistumisestamme erään kolmannen henkilön harteille, mutta ensinnäkään se asia ei kuulu tähän blogiin ja toiseksi yrittäjähän voi syyttää epäonnistumisestaan vain itseään. Jouduimme lopettamaan yrityksen toiminnan ja meille jäi aika paljon velkaa siitä. Tässä vaiheessa tajusimme, että meidän on järkevintä vähentää velkaa toisesta päästä, joten myimme asuntomme ja muutimme vuokralle.

vaihe 3: Asuimme aika kalliissa vuokra-asunnossa ja Mies yritti jatkaa yrittäjyyttä toiminimellä, jotta saisi oppisopimuksesa edes suoritettua loppuun. Mutta kesällä 2013, kun Mies yllättäen menetti tärkeän yhteistyösopimuksen ja sen myötä toimitilansa, olimme lopullisesti pulassa. Emme pystyneet enää maksamaan vuokraa, joten irtisanoimme vuokrasopimuksemme, annoimme vuokravakuuden kulua irtisanomisajan vuokriin ja etsimme väliaikaisratkaisua, joka antaisi meille mahdollisuuden koota itsemme ja taloutemme.

vaihe 4: Isi ja äiti tarjosivat meille vierashuonettaan. Asuimme siellä syksyn 2013. Koko tuon ajan isi ja äiti käytännössä elättivät meidät. Mies hylkäsi unelman makeiskeisarin urasta ja vaihtoi opiskelualansa käytännöllisempään leipurin ammattitutkintoon. Tammikuussa 2014 muutimme ystävämme asuntoon väliaikaisiksi vuokralaisiksi siksi aikaa kun hän on ulkomailla. Ja nyt, ensi viikolla, meillä on ensi kertaa viime elokuun jälkeen oma, pysyvä koti.
Meidän koti on pieni mutta käytännöllinen ja valoisa. Se on 35 neliön yksiö, jossa on alkovi, vaatehuone ja järkevä pieni keittiö. Siinä on yksiöksi poikkeuksellisen paljon säilytystilaa, mikä on tärkeää, koska olemme kuitenkin vielä jokin aika sitten asuneet 65-neliöisessä asunnossa ja tavaramäärämme on ollut sen mukainen. Olemme kylläkin myyneet varmaan pakettiautollisen tavaraa kirppiksellä tässä kevään aikana.

Se on meidän oma koti.

tiistai 11. maaliskuuta 2014

Kotiutumista

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Täällä ollaan taas!
Ollaan päästy pois vanhempieni nurkista, tosin seuraavaan väliaikaisasuntoon. Eräs hyvä ystävämme on ulkomailla koko kevään ja vuokrasi asuntonsa meille siksi aikaa hyvin edullisella hinnalla. Tänne on ollut helppo kotiutua, asunto on kaunis ja kodikas. Alakerrassa kylläkin asuu täti, jonka ei kuuluisi asua kerrostalossa. Hän tuntuu viettävän suuren osan ajastaan miettien, mistä voisi valittaa ja tekee sen sitten kiinnittämällä lappuja käytävän seiniin. Tiesimme hänestä jo etukäteen, joten olemme onnistuneet suhtautumaan häneen lähinnä huvittuneisuudella, eikä valitukset onneksi kohdistu mitenkään erityisesti meihin.
Talon kellarissa on puusauna, ja se on ihana. Tänäänkin aiotaan saunoa. Tykkään kovasti saunomisesta, mutta usein mulle tulee tosi helposti paha olo saunassa. Tässä saunassa ei tule, vaan voisin olla siellä tuntikausia. Mutta melkeinpä lempiasiani tässä asunnossa on sen pihalla oleva puu. En tiedä, mikä puu se on. En tunnista puita välttämättä kesälläkään, mutta en ainakaan talvella, kun ei ole lehtiä. Mutta se on suuri ja kaunis, ja näen sen ikkunasta maatessani sängyssä. Voisin tuijottaa sitä koko päivän. Sillä on samanlainen vaikutus minuun kuin tulella tai merellä: rauhoittava, melkein hypnotisoiva. Jotenkin se on muodostunut siksi asiaksi, joka saa minut tuntemaan olevani kotona täällä, vaikka takaraivossa kolkuttaa aina välillä ajatus "tämä on väliaikaista, tämä on väliaikaista".
Alkaa olla aika aktivoitua meidän seuraavan, ihan oikeasti meidän kodin etsimiseksi. Sen täytyy olla halpa, se saa olla pieni.Olemme valmiit luopumaan tavarasta, joka ei mahdu uuteen kotiimme, eikä se tunnu edes pahalta ajatukselta. Tajusin tässä yhtenä päivänä, että tärkein ja ehkä jopa ainut ominaisuus, mitä uudelta kodilta vaadin, on valoisuus. Jos on ruma lattia, voi laittaa mattoja, jos on rumat seinät, voi laittaa tauluja. Mutta sitä en kestä jos asunto on pimeä. Ei pitäisi olla liikaa vaadittu, vai mitä?
081-normal.jpg