Edit: teksti siirretty vanhasta blogista
Kaikki kaksi lukijaani tipahtanevat tuoleiltaan, koska kirjoitan jo toista kertaa kahden viikon sisällä!
Ja
sulkevat selaimen hetkessä, koska aion taas papattaa meidän uudesta
kodista. Sori. Kyllä tää innostus jossain vaiheessa hiipuu.
Mutta
sanonpa silti, että pidän meidän kodista joka päivä enemmän. Se on
pieni, mutta sinne mahtuu kaikki, mitä tarvitsemme eikä ole siltikään
vielä ahdas. Tähän liittyy vahvasti iso oppitunti, jonka olemme käyneet
läpi tässä viimeisen vajaan vuoden aikana. Eli se, kuinka paljon ihminen
oikeastaan tarvitseekaan tavaraa.
Koska kun asuimme
vanhemmillani, meillä oli käytössämme yksi pieni huone kaappeineen ja
siihen piti mahtua. Se tarkoitti käytännössä sitä, että vuokrasimme
varaston ja veimme sinne kaikki huonekalumme, kodinkoneemme, kirjamme,
astiamme, cd-levymme, dvd:mme, koriste-esineemme ja vuodevaatteemme,
reilusti yli puolet käyttövaatteista ja 85% takeista ja kengistä (se
kengät-osuus vähän sattui). Telkkarin, pleikkarin ja yhdet kaiuttimet
vahvistimineen ängimme väkisin pieneen huoneeseemme, samoin kuin
työpöydän ja lempinojatuolimme. Se riitti sillä hetkellä siihen, että se
tuntui jokseenkin kodilta.
Tietenkin tuona aikana käytimme isin
ja äitin astioita, kodinkoneita, vuodevaatteita jne., jotka eivät
suinkaan häviä laadussa tai määrässä omillemme, mutta aika ison
oppitunnin saimme siitä, kuinka paljon ihminen tarvitsee vaatteita.
Meillä oli muutama vaatekerta ja uusia ei ollut varaa ostaa. Isi tosin
lahjoitti Miehelle yhdet kengät ja takin, joita ei itse enää käytä.
Mutta tajusin aika nopeasti, etten edes muista vaatteita, jotka olivat
varastossa enkä ainakaan kaivannut niitä. Yksi aikamoinen valaistuminen
tapahtui puolessavälissä syksyä, kun oli yksi juhlatilaisuus ja kuulin
useammankin kaverini päivittelevän kauheaa stressiä siitä, mitä
laittaisi sinne päälleen. Tajusin, etten stressannut asiaa itse
pätkääkään. Tiesin, että minulla on itsellä kaapissa tasan yksi juhlava
kotelomekko, johon pukeuduin mielelläni, koska se istuu täydellisesti ja
tiedän näyttäväni hyvältä siinä. Toisin sanoen stressin aiheuttaa
nimenomaan vaatteiden paljous ja valinnan vaikeus, ei päinvastoin.
Niinpä
kun muutimme ystävämme asuntoon tammikuussa ja varastossa olleet
tavaramme siirrettiin tuon taloyhtiön vintille, kävin vaatteitani läpi
aivan uudella silmällä. Tajusin, etten ollut kaivannut niistä juuri
yhtäkään. Toisaalta, oppitunti jatkui: Nyt saimme vaatteet ja kengät
käyttöön, mutta meillä oli käytössämme poikamiehen keittiö. :) Astioita
tasan se välttämätön määrä, eikä mitään ylimääräistä. Kerran haimme
vintiltä omia keittiötavaroita, koska yksinkertaisesti puuttui jotain,
mitä tarvitsin ruoanlaitossa, mutta muuten pärjäsimme mainiosti niillä,
mitä oli. Kun astioita on vähän, niitä on pestävä useammin, eikä
tiskivuortakaan pääse kehittymään. Niinpä aloin pohtia omia astioitamme.
Kahvikuppiastiastoja, joita ei ole käytetty kuin korkeintaan kahdesti
avioliittomme aikana, koska meistä on mukavampi käyttää mukeja
silloinkin, kun kahvia tarjotaan vieraille. Vino pino erilaisia
tarjoilulautasia, joista useimmat saatu lahjaksi, mutta joista
todellisuudessa käyttää yhtä tai kahta. Kolme käytännössä samankokoista
ja -laatuista kattilaa. Laatikollinen servettejä, joista tykkään, mutta
jotka unohdan täysin aina siinä vaiheessa, kun katan pöytää.
Kynttiläkippoja, voi taivas mikä määrä kynttiläkippoja. Ja muitakin
rumia, tyylittömiä ja pölyäkerääviä koriste-esineitä.
Tässä
vaiheessa oppitunti oli iskeytynyt jo niin syvälle tajuntaan, että minua
käytännössä ällötti miettiessäni vintillä lojuvaa tavaramäärää. Vielä
aivan oma lukunsa oli kirjat. Monta hyllymetriä romaaneja, joita minulla
ei ole pienintäkään aikomusta lukea toiseen kertaan.
Tietosanakirjasarja, jota ei ole avattu kertaakaan kymmeneen vuoteen.
Vanhoja Aku Ankkoja, Roope-setiä sun muita, aikakauslehtien vuosikertoja
ja täysin turhia "tietokirjoja", joita sain myyntipalkkioiksi ollessani
lukioikäisenä kirjakustantamolla töissä.Vanhoja koulukirjoja. Kasa
ostettuja VHS-videoita!
Niinpä aloin raahata vintiltä laatikko
kerrallaan tavaraa sisään ja käydä sitä todella kriittisellä silmällä
läpi. Varasin paikan itsepalvelukirppikseltä ja aloin viedä tavaraa
sinne. Tämä on jatkunut tälle viikolle saakka. Hinnoittelen tavarat tosi
halvoiksi; ne ovat meille roskaa enkä välitä muusta kuin että ne
maksavat kirppispaikan vuokran takaisin. Tavaraa on myyty kevään aikana
ainakin pakettiautollinen. Kirjoista säästin vain lempiromaanit, joita
tulee luettua useampaankin kertaan, yhden tosi hyvän ruokakirjasarjan ja
oikeasti hyvät neulekirjat. Myin yhden kokonaisen astiaston ja lisäksi
hirmu määrän yksinäisiä tarjoiluastioita ja mukeja. Meidän on tarkoitus
ostaa kokonaan uusi käyttöastiasto, kunhan saamme säästettyä siihen
rahat, siihen asti jätin meille yhden vajaan astiaston käyttöön.
Koristeista heivasin suurimman osan, jätin jäljelle vain ne, joilla on
todellista tunnearvoa. Vaatteita meillä on mielestäni edelleenkin
liikaa, mutta päätin lopettaa kirppispaikan vuokrasopimuksen ensi
viikolle. Vaatteita voi sitten sen jälkeen viedä vaikka UFFin
laatikkoon.
Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Meillä on pieni
asunto, mutta se ei ole ahdas. Se on helppo pitää siistinä eikä
viikkosiivousta tarvitse aloittaa raivaamalla tilaa siivoamista varten.
Meidän on tarkoitus hankkia parvisänky, mikä vapauttaa vielä lisää
lattiapinta-alaa.
Oppitunti on myös taloudenhoidon kannalta ollut
tehokas: Löysin sattumalta ruutupaperille tekemäni budjettilaskelman
kolmen vuoden takaa. Nettotulomme olivat tuolloin 1600 euroa (!!)
suuremmat kuin nyt, eivätkä rahat siltikään meinanneet riittää. Nyt
riittävät, eikä meiltä puutu mitään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jaksat kommentoida! Kaikista kommenteista ilahdutaan!