maanantai 2. kesäkuuta 2014

Oodi minimalismille

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Kaikki kaksi lukijaani tipahtanevat tuoleiltaan, koska kirjoitan jo toista kertaa kahden viikon sisällä!
Ja sulkevat selaimen hetkessä, koska aion taas papattaa meidän uudesta kodista. Sori. Kyllä tää innostus jossain vaiheessa hiipuu.
Mutta sanonpa silti, että pidän meidän kodista joka päivä enemmän. Se on pieni, mutta sinne mahtuu kaikki, mitä tarvitsemme eikä ole siltikään vielä ahdas. Tähän liittyy vahvasti iso oppitunti, jonka olemme käyneet läpi tässä viimeisen vajaan vuoden aikana. Eli se, kuinka paljon ihminen oikeastaan tarvitseekaan tavaraa.
Koska kun asuimme vanhemmillani, meillä oli käytössämme yksi pieni huone kaappeineen ja siihen piti mahtua. Se tarkoitti käytännössä sitä, että vuokrasimme varaston ja veimme sinne kaikki huonekalumme, kodinkoneemme, kirjamme, astiamme, cd-levymme, dvd:mme, koriste-esineemme ja vuodevaatteemme, reilusti yli puolet käyttövaatteista ja 85% takeista ja kengistä (se kengät-osuus vähän sattui). Telkkarin, pleikkarin ja yhdet kaiuttimet vahvistimineen ängimme väkisin pieneen huoneeseemme, samoin kuin työpöydän ja lempinojatuolimme. Se riitti sillä hetkellä siihen, että se tuntui jokseenkin kodilta.
Tietenkin tuona aikana käytimme isin ja äitin astioita, kodinkoneita, vuodevaatteita jne., jotka eivät suinkaan häviä laadussa tai määrässä omillemme, mutta aika ison oppitunnin saimme siitä, kuinka paljon ihminen tarvitsee vaatteita. Meillä oli muutama vaatekerta ja uusia ei ollut varaa ostaa. Isi tosin lahjoitti Miehelle yhdet kengät ja takin, joita ei itse enää käytä. Mutta tajusin aika nopeasti, etten edes muista vaatteita, jotka olivat varastossa enkä ainakaan kaivannut niitä. Yksi aikamoinen valaistuminen tapahtui puolessavälissä syksyä, kun oli yksi juhlatilaisuus ja kuulin useammankin kaverini päivittelevän kauheaa stressiä siitä, mitä laittaisi sinne päälleen. Tajusin, etten stressannut asiaa itse pätkääkään. Tiesin, että minulla on itsellä kaapissa tasan yksi juhlava kotelomekko, johon pukeuduin mielelläni, koska se istuu täydellisesti ja tiedän näyttäväni hyvältä siinä. Toisin sanoen stressin aiheuttaa nimenomaan vaatteiden paljous ja valinnan vaikeus, ei päinvastoin.
Niinpä kun muutimme ystävämme asuntoon tammikuussa ja varastossa olleet tavaramme siirrettiin tuon taloyhtiön vintille, kävin vaatteitani läpi aivan uudella silmällä. Tajusin, etten ollut kaivannut niistä juuri yhtäkään. Toisaalta, oppitunti jatkui: Nyt saimme vaatteet ja kengät käyttöön, mutta meillä oli käytössämme poikamiehen keittiö. :) Astioita tasan se välttämätön määrä, eikä mitään ylimääräistä. Kerran haimme vintiltä omia keittiötavaroita, koska yksinkertaisesti puuttui jotain, mitä tarvitsin ruoanlaitossa, mutta muuten pärjäsimme mainiosti niillä, mitä oli. Kun astioita on vähän, niitä on pestävä useammin, eikä tiskivuortakaan pääse kehittymään. Niinpä aloin pohtia omia astioitamme. Kahvikuppiastiastoja, joita ei ole käytetty kuin korkeintaan kahdesti avioliittomme aikana, koska meistä on mukavampi käyttää mukeja silloinkin, kun kahvia tarjotaan vieraille. Vino pino erilaisia tarjoilulautasia, joista useimmat saatu lahjaksi, mutta joista todellisuudessa käyttää yhtä tai kahta. Kolme käytännössä samankokoista ja -laatuista kattilaa. Laatikollinen servettejä, joista tykkään, mutta jotka unohdan täysin aina siinä vaiheessa, kun katan pöytää. Kynttiläkippoja, voi taivas mikä määrä kynttiläkippoja. Ja muitakin rumia, tyylittömiä ja pölyäkerääviä koriste-esineitä.
Tässä vaiheessa oppitunti oli iskeytynyt jo niin syvälle tajuntaan, että minua käytännössä ällötti miettiessäni vintillä lojuvaa tavaramäärää. Vielä aivan oma lukunsa oli kirjat. Monta hyllymetriä romaaneja, joita minulla ei ole pienintäkään aikomusta lukea toiseen kertaan. Tietosanakirjasarja, jota ei ole avattu kertaakaan kymmeneen vuoteen. Vanhoja Aku Ankkoja, Roope-setiä sun muita, aikakauslehtien vuosikertoja ja täysin turhia "tietokirjoja", joita sain myyntipalkkioiksi ollessani lukioikäisenä kirjakustantamolla töissä.Vanhoja koulukirjoja. Kasa ostettuja VHS-videoita!
Niinpä aloin raahata vintiltä laatikko kerrallaan tavaraa sisään ja käydä sitä todella kriittisellä silmällä läpi. Varasin paikan itsepalvelukirppikseltä ja aloin viedä tavaraa sinne. Tämä on jatkunut tälle viikolle saakka. Hinnoittelen tavarat tosi halvoiksi; ne ovat meille roskaa enkä välitä muusta kuin että ne maksavat kirppispaikan vuokran takaisin. Tavaraa on myyty kevään aikana ainakin pakettiautollinen. Kirjoista säästin vain lempiromaanit, joita tulee luettua useampaankin kertaan, yhden tosi hyvän ruokakirjasarjan ja oikeasti hyvät neulekirjat. Myin yhden kokonaisen astiaston ja lisäksi hirmu määrän yksinäisiä tarjoiluastioita ja mukeja. Meidän on tarkoitus ostaa kokonaan uusi käyttöastiasto, kunhan saamme säästettyä siihen rahat, siihen asti jätin meille yhden vajaan astiaston käyttöön. Koristeista heivasin suurimman osan, jätin jäljelle vain ne, joilla on todellista tunnearvoa. Vaatteita meillä on mielestäni edelleenkin liikaa, mutta päätin lopettaa kirppispaikan vuokrasopimuksen ensi viikolle. Vaatteita voi sitten sen jälkeen viedä vaikka UFFin laatikkoon.
Olen tosi tyytyväinen lopputulokseen. Meillä on pieni asunto, mutta se ei ole ahdas. Se on helppo pitää siistinä eikä viikkosiivousta tarvitse aloittaa raivaamalla tilaa siivoamista varten. Meidän on tarkoitus hankkia parvisänky, mikä vapauttaa vielä lisää lattiapinta-alaa.
Oppitunti on myös taloudenhoidon kannalta ollut tehokas: Löysin sattumalta ruutupaperille tekemäni budjettilaskelman kolmen vuoden takaa. Nettotulomme olivat tuolloin 1600 euroa (!!) suuremmat kuin nyt, eivätkä rahat siltikään meinanneet riittää. Nyt riittävät, eikä meiltä puutu mitään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jaksat kommentoida! Kaikista kommenteista ilahdutaan!