-

keskiviikko 15. marraskuuta 2017

Silkkihääpäivä

Meillä oli 5.11. hääpäivä. Kokonainen tusina vuosia täynnä! Nyt te hieraisette silmiänne ja katsotte uudelleen yläpalkkia, josko olisitte lukeneet ikäni väärin. Vaan ei. Niin se on, kun menee penskana naimisiin niin ehtii paljon!

No, varsinaisena hääpäivänä emme päässeet sen enempiä juhlimaan, joten olimme jo etukäteen sopineet, että lauantaina 11.11. on sitten juhlatreffit ja Mies otti asian hoitaakseen. Ajattelin että hän varaa pöydän jostain ja vie vaikka leffaan sen jälkeen, mutta sainkin kokonaiset yllätysjuhlat!

Mies oli sanonut, että minun pitää olla tälläytyneenä klo 13:45. Ihmettelin kyllä aikaista ajankohtaa, mutta laittauduin kiltisti valmiiksi, ja nätiksi laittauduinkin. Sitten kun olin valmis, Mies tulikin käärimään huivin silmieni ympärille! Siinä sitten haparoin Miehen käsikynkässä autoon. Automatkalla mulle tarjottiin kuohuviiniä odotuksen helpottamiseksi. Yritin hahmottaa näkemättä, minne olimme matkalla, mutta kadotin meidät aika nopeasti. Matka kesti vajaat puoli tuntia, minkä jälkeen minua taas talutettiin.

Kun vihdoin sain huivin naamaltani pois, olin 9 rakkaan ystävän ympäröimänä! Meille oli varattu kaunis mökki ja savusauna! Ja tietenkin iltaan kuului erinomaista ruokaa ja juomaa, pelejä ja muuta mukavaa. Yllätyin kaiken muun lisäksi Miehen järjestelytaidoista: Sain vaihtaa mukavammat vaatteet päälleni ja kaikki saunomiseen tarvittavat tavarat olivat myös mukana.

Oli kerta kaikkiaan ihana ilta! Juuri sopiva määrä väkeä ja ihanat puitteet. Ja yllätys oli täydellinen.

Loppuun kuva silkistä silkkihääpäivän kunniaksi.


tiistai 7. marraskuuta 2017

Pelkoja

Olin lapsena tosi pelokas. Olin tosi utelias ja halusin tietää asioista kaiken. Ongelma oli siinä, että mielikuvitukseni oli todella vilkas, niin että kun kokemuspohjani ei riittänyt jonkin asian ymmärtämiseen, täydensin loppuosan mielikuvituksellani saaden aikaan tosi pelottavia mielikuvia. Jotkin näistä peloista olivat niin voimakkaita, että ne vaikuttavat minuun edelleen, vaikka ymmärrän asioista enemmän.

Kaikkein kummallisimmat pelkoni liittyivät täysin arkisiin asioihin, jotka yllättäen eivät toimineetkaan kuten pitäisi. Menin aivan paniikkiin, kun hanasta tippui vettä vaikka se oli kiinni, kuten myös silloin kun telkkari meni rikki ja ruudusta näkyi pelkkää lumisadetta. Luulin ymmärtäväni, miten nuo asiat toimivat, enkä voinut käsittää, miksi ne eivät yhtäkkiä toimineetkaan niin. Olin tuolloin korkeintaan 4-vuotias. Luulen, että sähkökatkosten pelkonikin oli enemmän kuin vain pimeän pelkoa: en osannut selittää, miksi asiat, joihin normaalisti saattoi luottaa, eivät äkkiä toimineetkaan ja se pelotti minua.

Tätä ei ainakaan helpottanut se, että vanhemmat sisarukseni mielellään lietsoivat pelkojani!

Kun mamma kuoli ollessani 5-vuotias, meille päätyi hänen vanha lääkärikirjansa, arviolta jostain 1930-luvulta. Katselimme isosiskon kanssa salaa sen kuvia, ja ne olivat kammottavia. Löysimme monta hirvittävää, toivottavasti nykyään voitettua ihotautia, rokkoa ja virustautia. Siitä lähtien pelkäsin aivan hysteerisesti kaikenlaisia sairauksia. Vielä teini-ikäisenäkään en voinut katsoa Teho-osastoa ilman suurta mahdollisuutta, että heräsin paniikissa yöllisiin painajaisiin. En ole enää hysteerinen, mutta olen edelleen taipuvainen luulosairauteen ja olen huomannut pystyväni aiheuttamaan itselleni rytmihäiriöitä ja särkyjä vain ajattelemalla niitä liikaa.

Kaikkein pahimmat pelot kohdistuivat nimenomaan noihin ihotauteihin: järkyttäviin kuviin, joissa ihmisten iho oli täynnä kammottavia paukamia, epämuodostumia, liikakasvua... Sen seurauksena pelkäsin myös kaikkea, mikä vain muistutti minua kaikesta tuosta. Esimerkiksi sieniä. Minua kammotti tapa, jolla ne leviävät, ilmaantuvat yllättäen yhdessä yössä ilman siementä. Kuvittelin mielessäni, miten jonain aamuna herään niin, että käsivarsistani kasvaa jotain ulokkeita. Joskus otin pussista perunan ja katsoessani sitä näin kauhukseni, että siitä oli alkanut kasvaa ituja. Heitin perunan kirkuen pois ja isosisko oli kuolla nauruun. Edelleen joskus vitsailen, kun joku kysyy, enkö pidä sienistä: ei vaan pelkään niitä.

Yhteenveto taitaa olla, että pelkään asioita, joita en ymmärrä. 

Nykyään pelkään vähäsen pimeää. Pelkään myös hämähäkkejä. Pelkään uida luonnonvesissä jos jalkani eivät yllä pohjaan eikä vesi ole tarpeeksi kirkasta, jotta pohjaan näkisi. Pelkään vähän sairauksia, mutta en niin paljoa, etten pystyisi nauttimaan elämästä. Ja ehkä vähäsen pelkään vielä niitä ituja ja sieniä. Ainakin ne aiheuttavat puistatuksia.