perjantai 20. tammikuuta 2017

Pohdintoja töissä

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Ah, kyllä voi yllättävä 25 minuutin tauko työpäivän keskellä tuntua hyvältä. Nauran monesti itselleni, kun ihan tosissaan rakastan työtäni, voi aivan rehellisesti sanoa, että menen todella mielelläni opettamaan joka viikko, mutta siitä huolimatta hurraan hiljaa syvällä sisimmässäni joka kerta, kun joku oppilaista peruu soittotunnin.
IMG_0398.jpg

Tällä hetkellä minulla ei ole pidempiaikaista muusikon pestiä päällä. Niitä teatterimuusikon hommiahan olen tehnyt freelancerina kesiä lukuunottamatta lähes tauotta syksystä 2009 alkaen, mutta nyt viime syksynä mulle ei oikein ollut tarvetta Turun musiikkiteatterikentällä ja tämän kevään produktion päätin itse jättää väliin.

Sello-oppilaita on tänä vuonna enemmän kuin aikaisempina vuosina ja lisäksi minulla on viikoittain kaksi muskariryhmää ja hieman teoriaopetusta. On ollut ihanaa, kun pitkästä aikaa illat ja viikonloput ovat vapaat, ja huomaan, että tunteeni ensi syksyn mahdollisen teatteripestin suhteen ovat tosi ristiriitaiset. Sehän on aivan unelmatyöni, mutta vaatii taas aikamoista vekslaamista, jotta sen saa sovitettua yhteen opetustyön kanssa. Soittaminen on ihanaa, ja kun teatterissa saan vieläpä oikeasti haasteellisia ja mielekkäitä osuuksia soitettavaksi, ei parempaa voisi toivoa. Mutta koska näytökset voivat osua mille päivälle vain, pitäisi opetuspäivät saada lopetettua viimeistään kuudelta, jotta ehdin ajoissa teatterille. Ja koska soittotuntiajat sijoittuvat tietenkin koulu- ja työpäivien jälkeisiin tunteihin, ei kuudelta loppuvaan työpäivään saa kovinkaan montaa oppilasta mahtumaan. Mikä tarkoittaa oppilaiden hajauttamista useampaan päivään ja enemmän edestakaisin matkustamista. Varsinkaan kun oppilasmäärätkään tuskin ovat vähenemässä. Ja sitten on taas illat ja viikonloput kiinni töissä.
Tietenkin tosi iso pointti asiassa on raha. Teatterimuusikolle maksetaan työmäärään nähden hyvin, enkä suoraan sanoen tiedä, onko mulla edes varaa kieltäytyä.

Tosiasiahan on, että murehdin ihan turhaan ja liian aikaisin, koska vielä ei voi edes tietää, onko syksylle teatteritöitä tarjolla. Otin aikamoisen riskin kieltäytymällä tämän kevään produktiosta. Olen ollut monta vuotta kapellimestarimme "luottosellistin" asemassa, enkä varmaankaan ole ainoa suomalainen sellisti, jolle sellainen tilanne kelpaa. Kun jalan vetää pois oven välistä, voi ovi mennä kiinni. Mut siitä tässä tuskailussa taitaa nimenomaan olla kyse: puhelu voi tulla minä päivänä vain, enkä tiedä, mitä vastaisin. Argh.

Mitä siis toivoisin:
1) Että saisin 32-tuntiset vuorokaudet ja 8-päiväiset viikot (ylimääräinen päivä viikonloppuun!)
2) Että voisin vain soittaa siksi että se on ihanaa ja opettaa siksi että se on ihanaa ja unohtaa rahan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jaksat kommentoida! Kaikista kommenteista ilahdutaan!