...kun sain vihdoin paikattua yleissivistyksessäni olleen ammottavan aukon ja luettua Mielensäpahoittajan!
Tuomas Kyrö: Mielensäpahoittaja
Oli se vaan vielä parempi kuin odotin. Mielensäpahoittaja on nykyään jo niin tunnettu brändi, että tuntuu turhalta edes kertoa kirjasta paljoakaan, mutta on se vain niin sympaattinen pappa. Siis näin kun se ei ole oma isä tai isoisä. Siitä kiitän onneani! :D
Minun rakas isi ja äiti muuttivat vuosi sitten, muutamaa viikkoa isän täytettyä 70, maalle omakotitaloon. Siskoni perheineen muutti tuolloin ulkomaille, ja vanhempamme halusivat tukea tuota projektia ottamalla vastaan mahdollisuuden muuttaa heidän taloonsa vuokralaisiksi. On pakko myöntää, etten ollut ollenkaan innoissani ideasta alunperin. Moni heidän ikäisensä pariskuntahan tekee juuri toisinpäin: muuttaa maalta kaupunkiin, omakotitalosta kerrostaloon. Lisäksi koin, että vanhempieni hyvinvointi kasaantuu aika lailla minun harteilleni: isoveli asuu 17 207 kilometrin päässä, toinen sisko elää erittäin kiireistä elämää 135 kilometrin päässä, ja nyt tässä uudessa tilanteessa, jossa toinen siskokin muutti 11 580 kilometrin päähän, ensimmäinen asia jonka vanhempani tekivät, oli muutto kauemmas minusta.
No, vuosi on nyt kulunut ja pelkoni, murheeni ja mökötykseni ovat osoittautuneet turhiksi tai ainakin ennenaikaisiksi. Eräs hyvä ystävä muistutti minua siitä, että on tyhmää elää murheessa sitä aikaa odottaen, kun vanhempani eivät enää ole hyväkuntoisia, kun he kerran nyt ovat sitä. Sitä paitsi maalle muutto on tehnyt heille todella hyvää: he molemmat voivat sekä fyysisesti että henkisesti paremmin kuin ennen ja elävät aktiivisempaa ja sosiaalisempaa elämää. Suoraan sanoen he ovat molemmat nuortuneet ainakin 10 vuotta!
Inhoan sitä, kun tämmöisiä joutuu edes miettimään. Minun vanhempien piti pysyä aina nuorina ja terveinä. Aina. Tyhmää. Vähemmästäkin tässä mielensä pahoittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jaksat kommentoida! Kaikista kommenteista ilahdutaan!