torstai 19. syyskuuta 2013

Arkea

Edit: teksti siirretty vanhasta blogista

Tulin jotenkin kauhean surulliseksi Tiimarin konkurssiuutisesta. Ei semmoista saa tapahtua. Täytynee käydä hamstraamassa tarravarastot täyteen oppilaita varten ennen kuin laittavat lapun luukulle.
Meillä sujuu arki täällä vanhempieni kotona ihan mukavasti omalla painollaan jo. Ainakin mun kohdalta. Miehellä on hiukan rankempaa, koska anopin taholta on ilmassa vähän sellaista henkeä, ettei hän tee koskaan mitään oikein. Se lienee toisaalta ihan normaalia anoppien ja vävyjen kesken... Hyvin meillä pääsääntöisesti täällä joka tapauksessa menee.
Tänään olen joutunut hoitamaan jos jonkinmoisia asioita. Ollut yhteydessä ammattiliittoon, muun muassa. Kävi meinaan ilmi, että työsopimukseni teatterissa on ristiriidassa alan TESsin kanssa aika merkittävällä tavalla, ja sitä täytyy nyt vähän selvitellä. Meillä on myöskin meidän vanhan asunnon avaimet edelleen. Vuokranantaja oli sopinut välitysfirman kanssa, että ne soittaa mulle ja kertoo, mihin voin viedä avaimet, mutta soittoa ei vaan ole kuulunut. Sitäkin täytyi siis selvittää. Sitten tarvitsisin huomiseen mennessä palkkatodistuksen ajalta 19.8.-31.8. Kelaa varten, jotta saavat laskettua mulle sovitellun työttömyyspäivärahan, mutta ne lähettikin mulle todistuksen ajalta 13.8.-9.9. Sillä en tee yhtikäs mitään. Että hohhoijaa vaan ja uudestaan alusta koko homma.
Olen ollut muuten tosi maassa pari päivää, lähinnä rahahuolien takia. Mutta kun tänään aamulla tuli Miehen opintotukipäätös ja tieto siitä, että se maksetaan huomenna, olen ollut ihan eri ihminen. Kyllä tämä tästä pikkuhiljaa. Jos vaikka oltais parin viikon päästä jo vähän vähemmän riippuvaisia isin ja äitin ylläpidosta. Sitä olen monelle sanonutkin, että ei mua pänni sinänsä yhtään ajatus vanhempieni luona asumisesta, päinvastoin uskon ja tiedän, että meillä on jopa oikein hauskaa suurimman osan ajasta, mutta mua pännii se, ettei meillä ole vaihtoehtoja. Se, että me ollaan riippuvaisia heistä. Se on masentavaa, ehkä jopa nöyryyttävää. Mutta lyhyt pätkä elämästähän tämä sitten jälkikäteen ajatellen on.
Ja toisaalta, on se aika ihanaa, että meillä sentään on joku, joka auttaa hädässä. Kaikilla ei ole.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jaksat kommentoida! Kaikista kommenteista ilahdutaan!