Edit: teksti siirretty vanhasta blogista
Ajattelinpa pitkästä aikaa vastata blogihaasteeseen.
Nappasin tämän Katarimarialta, ja alunperin haaste on lähtöisin täältä. Tarkoitus on siis muistella omaa elämää muutamana sattumanvaraisena ajankohtana. Millainen olin, mitä ajattelin...
...elokuussa 1999?
Aloitin
kahdeksannen luokan. Isosiskoni oli muuttanut kesän aikana pois kotoa,
joten olin jäänyt kolmestaan isin ja äitin kanssa, ja se vähän jännitti.
Toisaalta olin sen myötä saanut isosiskoni vanhan huoneen ja aika
suuren osan huonekaluistakin, joten taisin virallisesti astua isojen
tyttöjen kastiin. Olin kyllä edelleen tosi lapsellinen, tiesin sen ja
olin jopa vähän ylpeä siitä. Lapset kun ovat onnellisempia kuin
aikuiset. Luulen, että olin aika ärsyttävä kaikessa pikkuvanhuudessani.
Kävin edelleen viikottain Helsingissä soittotunneilla, mutta inhosin ja
pelkäsin opettajaani, ja itsetuntoni sellistinä oli nollassa. Luulen,
että masennukseni alkulähteet ovat noissa ajoissa.
...huhtikuussa 2003?
Lukion
toinen vuosi läheni loppuaan. Olin korviani myöten rakastunut
edellisenä kesänä tapaamaani oululaiseen poikaan, mutta aloin pelätä,
että häviäisin kilpailun hänestä toiselle tytölle. Menisi kuitenkin
vielä yli vuosi, ennen kuin pelkoni toteutuisi. Toisaalta, olin aiemmin
samana vuonna saanut vanhojentanssipäivänä ensisuudelmani joltain aivan
toiselta. Niin, ja sitten oli vielä se kolmas tyyppi... Okei,
sanotaanko, että ympärilläni parveili poikia. Olin joka viikko ihastunut
eri poikaan, mutta siihen oululaiseen olin oikeasti rakastunut.
...maaliskuussa 2009?
Asuimme
mieheni kanssa vanhempieni luona, kuten nytkin! Se oli kuitenkin
enemmän väliaikaisratkaisu kuin tämänhetkinen tilanne, ja siksi
stressaavampi. Olimme ostaneet asunnon vuokrattuna ja olimme kodittomia,
kunnes vuokralaisen irtisanomisaika päättyi. Meillä ei ollut omaa
huonetta, vaan kämppäsimme isin ja äitin työhuoneessa. Olin melkoisen
masentunut, varsinkin kun olin juuri menettänyt työpaikkani, jota olin
rakastanut. Tuolloin olin kuitenkin jo saanut lääkityksen masennukseeni.
Olin suorittanut opiskeluni sellonsoiton osalta loppuun, vain
opinnäytetyö ja muutamia hajanaisia teoriaopintoja roikkui ilmassa
keskeneräisinä. En ollut lainkaan varma, että tulisin koskaan tekemään
muusikon töitä. Valmistelimme isosiskojeni kanssa kiireisinä toukokuussa
pidettävää isin ja äitin 40-vuotishääpäiväkonserttia, joka tulisi
olemaan samalla myös opinnäytetyökonserttini.
...syyskuussa 2009?
Olin
saanut muusikon töitä! Soitin Turun Kaupunginteatterissa eräässä
musikaalissa. Nolasin itseni ja isosiskoni aivan totaalisesti näytelmän
ensi-iltajuhlissa, saan edelleen kylmiä väreitä kun ajattelen sitä.
Onneksi olen aikuistunut sen jälkeen. Olenhan? Opintoni olivat jääneet
roikkumaan ilmaan. Aioin valmistua, mutten oikein saanut aikaiseksi
tehdä asian eteen mitään. Typerä mieheni ajoi ajokorttinsa hyllylle,
mutta minä olin onneksi saanut ajokortin kesällä. Aloimme tajuta
olevamme velkakierteessä, mutta uskoimme voivamme vielä nousta siitä.
...heinäkuussa 2010?
Olimme
pulassa. Mieheni oli ollut sairaslomalla helmikuusta saakka ja sen
myötä tulomme olivat pudonneet melkein puoleen siitä, jolla aiemmin
olimme eläneet kädestä suuhun. Meillä oli asuntolaina, autolaina, isot
luottokorttivelat ja vielä muutama käyttöluotto, joilla olimme
yrittäneet paikata reikää kukkarossamme. Jäimme joka kuukausi enemmän ja
enemmän jälkeen laskuista, ja lopulta menetin luottokelpoisuuteni.
Hui,
kun tuli synkkä lopetus muistelulle!! Ja miten tämäkin nyt luisui
raha-asioista valittamiseen? Vaikka toisaalta, ehkä ihan terveellistä
muistuttaa itseään siitä, mistä ongelmat lähtivät. Ainakin voi sitten
yrittää olla tekemättä samoja virheitä uudelleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kiitos kun jaksat kommentoida! Kaikista kommenteista ilahdutaan!