keskiviikko 24. tammikuuta 2018

Lisää opettajanvastuupohdintaa

"Arvaa mitä Eicca! Mulla on uudet kalsarit! Kato mä näytän. Ne on Salama McQueen -kalsarit, mut ne on vähän isot ku ne on kolmeviivaneljävuotiaitten kokoa. Ni mun pitää välillä aina vähän nostaa niitä."

Gotta love this job. Kun ensimmäinen sosiaalinen kohtaaminen työpaikalla on edellä kuvatun kaltainen, ei voi olla huono työpäivä.

Tuli mieleen vielä yksi seikka liittyen aikaisempaan tekstiini soitonopettajan roolista lapsen elämässä. Kerran muskaria pitäessäni huomasin äkkiä, että ryhmässä oli lapsi, joka kiusasi toista lasta! Molemmat niitä kolmeviivaneljävuotiaita. Kun soitettiin laattasoittimia tämä kiusaaja soitti omaansa, kunnes yhtäkkiä tökkäsi vierustoverin laattasoittimen kumoon ja jatkoi sitten omansa soittamista. Myöhemmin saman tunnin aikana lapset olivat keskittyneet piirtämään asioita, joita kuunneltu musiikki toi heidän mieleensä. Yhtäkkiä kiusaaja kurottautui saman vierustoverin puoleen ja piirsi ison töhryn tämän paperiin ja jatkoi sitten omaa piirustustaan. Vastaavanlaisia pieniä juttuja toistui niin monta kertaa, etten voinut olla huomaamatta sitä, eikä ollut perusteita olettaa, että ne olisivat olleet jonkinlaista hyväntahtoista pilailua.

Mietin kuumeisesti, mitä minun pitäisi tehdä. En halunnut tehdä lapsesta silmätikkua, koska se vain pahentaisi asiaa, enkä halunnut tehdä kärpäsestä härkästä, tässä kohtaa puhuttiin kuitenkin vain muutamasta pienestä, suht harmittomasta tempusta. Ymmärsin kuitenkin, että jos asialle voi jotain tehdä, niin se on nyt. Voiko yksi muskaritäti tehdä jotain tulevan koulukiusaajan synnyn estämiseksi? Jaa-a, tiedä häntä. Päätin kuitenkin edes yrittää! Ehkä sillä on jotain vaikutusta.

Tulin ajatelleeksi, että monesti "häiriökäyttäytymisen" taustalla on yksinkertaisesti huomionkaipuu. Siksi päätin antaa sitä tälle lapselle. Positiivista sellaista. Ihan pientä, yksinkertaista, ei toisten kustannuksella. Istuin itse hänen vieressään piirustustuokion aikana ja kuuntelin, kun hän selitti piirustustaan, ja muuta sellaista.

Nyt olisi hirveän hienoa kertoa joku valtavan iso psykologinen valaistuminen, jonka koin tai jokin huikea saavutus tai kehitystarina Torey Haydenin tapaan, mutta siinä se oli. Se riitti, se auttoi. Vähän huomiota ja pari tiukkaa kieltoa.

Minä olen vain muskaritäti, mutta ehkä jos niitä huomioivia aikuisia löytyy tarpeeksi monta, pystytään taipumus kiusaamiseen kitkemään pois. Olen joskus lukenut, että ensimmäiset 5 ikävuotta ovat ne kaikkein merkittävimmät ja vaikuttavat kaikkeen sen jälkeiseen kehitykseen hyvässä ja pahassa. On ihanaa saada työskennellä tällaisten ihmisversojen kanssa!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kiitos kun jaksat kommentoida! Kaikista kommenteista ilahdutaan!