Työn iloa

Nyt kun minulla alkoi sopivasti 4 viikon loma, on hyvä hetki puhua töistä. Rakastan työtäni!

Viime postauksessani kirjoitin tyytyväisyyden vaikutuksesta onnellisuuteen. Tyytyväisyyteni työtilanteeseeni jäi tuolloin mainitsematta, mutta pakko sitäkin on sivuta, koska se on niin merkittävä asia, eikä suinkaan mikään itsestäänselvyys.

Olen koulutukseltani muusikko. Alaani liittyy paljon kaikkea ihanaa, mutta varjopuolena valitettavasti paljon kilpailuhenkeä, perfektionismia, kateutta ja kyynärpäätaktikointia. Nämä asiat eivät suinkaan ruoki tyytyväisyyttä. Olen aina ollut musta lammas porukassa, minä hassu kun en ole osannut olla laisinkaan kunnianhimoinen. Se ei valitettavasti ole tehnyt minusta immuunia musiikkimaailman vaikutukselle...

Kasvoin hyvin musiikkikeskeisessä ympäristössä. Tai en tiedä, onko se oikea sana. Mutta musiikki on aina ollut todella iso osa minun ja perheeni elämää. Kävin soittotunneilla 3-vuotiaasta lähtien. Oli se kai vapaavalintaista, mutta suoraan sanoen en tullut koskaan edes ajatelleeksi sitä vaihtoehtoa, että en kävisikään! Olin lukiossa, kun ensimmäisen kerran hoksasin, että minusta ei ole pakko tulla muusikkoa, ja se oli vapauttava tunne. Kyse ei ollut siitä, että minua olisi pakotettu johonkin, tai siitä, ettenkö olisi halunnut opiskella musiikkia. En vain ollut käsittänyt, että muitakin vaihtoehtoja on.

Lukiossa ja ammattikorkeakoulussa muusikoksi opiskellessani olin kärsin vakavasta masennuksesta tietämättäni ja itsetuntoni oli nollassa. Sopeuduin ajatukseen, että en ehkä tule koskaan tekemään muusikon töitä, ja yllätin itseni suuresti saamalla jalkani musiikkiteatterimaailman oven väliin jo ennen valmistumistani.

Soitin vuosina 2009-2016 yhteensä 5 peräkkäisessä produktiossa niin, että aina edellisen päättyessä tiesin jo seuraavasta. Opin luottamaan itseeni, ymmärtämään, että minun ei tarvitse mennä töihin näytös näytöksen jälkeen todistamaan, että olen tarpeeksi hyvä. RAKASTAN teatteria ja soittamista.

En ollut ajatellut, että opettaminen olisi minun juttuni. Olin tarkoituksella valinnut muusikkolinjan ammattikorkeakoulussa, en musiikkipedagogilinjaa. Oli minulla muutama yksityisoppilas opiskeluaikana. Mutta loppukesästä 2012 huomasin mol.fi-sivulla ilmoituksen pienestä yksityisestä musiikkikoulusta, joka etsi sellonsoitonopettajaa. Se houkutteli, koska siihen asti tein produktioiden välissä siivousta ja muita pätkähommia. Vakituinen, joskin osa-aikainen työ musiikin parissa oli paljon mielekkäämpi vaihtoehto. Hain hommaa, sain sen ja yllätyksekseni rakastuin. Nyt, 5 ja puoli vuotta työkokemusta ja kaksi opettajatutkintoa myöhemmin voin sanoa, etten enää tiedä, kumpaa olen enemmän: muusikko vai opettaja. Rakastan molempia.

Vuosi sitten tein kipeän ratkaisun. Kieltäydyin alkavasta teatteriproduktiosta ja keskityin pelkästään opettamiseen. Ajattelin, että se olisi väliaikainen ratkaisu, mutta tiesin ottavani riskin. Kun jalan vetää pois oven välistä, ovi voi mennä kiinni. Tällä hetkellä näyttää siltä, että se meni kiinni, ja se vähän sattuu. Toisaalta työaikatauluni on huomattavasti mukavampi näin, ja kuten sanoin, rakastan opettamista. Olen saanut siihenkin itseluottamusta ja välillä tuntuu että rakastan melkein liikaakin oppilaitani. On ne vaan niin ihania mukuloita.

Päädyin kirjoittamaan jotain aivan muuta kuin suunnittelin! Käykö teille muille bloggaajille sellaista? Joudun varmaan kirjoittamaan erikseen uudelleen siitä mistä piti!